Puolison vakava sairaus tuntuu suurelta petokselta. Tätäkö elämä on? Missä on oikeus ja kohtuus? Kun sokkivaihe on ohi, pakon edessä löytyvät myös uudet roolit ja uusi yhteinen arki.

Kun puoliso sairastuu vakavasti, tuntuu kuin pohja putoaisi pois koko elämältä. Kriisi on erityyppinen kuin vaikkapa lapsen tai vanhempien sairastuessa. Puolison kanssa on jaettu huolet ja ilot, suunniteltu tulevaa, mutta nyt ei voi ajatella edes ensi kesää!

Vanhana voimien väheneminen on arkipäivää. On eletty yhdessä pitkä elämä ja mietitty yhdessä tulevaisuutta. Ainakin salaa mielessä on mietitty myös tulevien vuosien vaikeuksia. Vakava sairaus on ehkä helpompi hyväksyä: näin vain elämä kulkee.

Keski-ikäisillä tai sitä nuoremmilla vakava sairaus leikkaa elämän kuin piilukirves: emmekö voikaan rakentaa sitä taloa, josta haaveilimme, hankkia lapsia, suunnitella yhteistä kesälomaa? Entä mitä teen halulleni! Koko oman elämän toteutuminen tulee kyseenalaiseksi: ”Menin ihan eri ihmisen kanssa naimisiin, ei tässä näin pitänyt käydä.”

Perusturva romahtaa

”On kuin koko maailma olisi yhtäkkiä näyttänyt pahantahtoiset ja julmat kasvonsa.”

Elämä on yksinkertaisesti tehnyt petoksen. Ei sen tätä pitänyt olla, en minä tätä tilannut, halusin jotain ihan muuta. Myöhemmin tulee tunne, että elämä on luisunut ohitse, siitä ei saa otetta.

Omaishoitajista tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että puoliso-omaishoitajien osa on rankin. Lapset, jotka hoitavat vanhempiaan, saavat voimaa ajatuksesta, että näin korvaavat vanhemmilleen lapsena saamansa. Vanhemmat taas puolustavat lapsiaan raivokkaasti kuin leijonat…

Puolison vakava sairastuminen on kuin toisesta näytelmästä. Mitä kiinteämmät ovat olleet välit, sitä rajummin perusturva natisee. Jos sairaus on ollut niin vakava, että ihminen on käynyt lähellä kuolemaa, kuolemanpelon muisto on oma suuri traumansa.

Roolit muuttuvat

”Yhtäkkiä minun olikin oltava se, joka ottaa taloudellisen vastuun. Minun oli osattava vaihtaa sulake ja ohjelmoida digisoitin. Pyysin vanhasta muistista apua mieheltäni, joka laittoikin johdon paikoilleen, mutta ihan väärään reikään.”

Pitkissä liitoissa roolit helposti urautuvat. Toiselle on luontevampaa ajaa autoa, toiselle tehdä kotitöitä. Toinen on maksanut laskut ja toinen huolehtinut, että jääkaapissa on tarvittava.

Tuntuu kohtuuttomalta, että kaiken muun kauheuden keskellä olisi opeteltava myös insinööriksi tai laittaman ruokaa. Toisaalta hammasta purrenkin opittu uusi taito voi antaa voiman tunteen: ”Selviydyn. Ehkä sittenkin pärjään. Ehkä jotain toivoa on!” Parhaimmillaan voi tulla jopa tunne, että on löytämässä uutta itsenäistä minää.

Tunnemyrskyssä uupuu

Ennen miehelläni oli loistava suuntavaisto ja minä vain seurasin perässä. Aivohalvauksen seurauksena suuntavaisto katosi kokonaan, mutta silti usko omaan kyvykkyyteen on hämmentävä. Siitä seuraa monta sanaharkkaa, kun emme tiedä, kumpi meistä on kippari.”

Kun toimii kykyjensä äärirajoilla, se uuvuttaa. Kun koko ajan ja aina vain on oltava vahva. Myös se, että toinen onkin heikko, tarvitseva ja riippuvainen, aiheuttaa hämmennystä, ahdistaa tai raivostuttaa. Pettymys elämään kohdistuu puolisoon. Vaikka kuinka järjellä tietää, että kyse on sairaudesta, sitä vain raivostuu.

Tunteiden kirjo ylimalkaan on valtava: hämmennystä, syyllisyyttä, kauhua, pelkoa, katkeruutta, kiitollisuutta, iloa, epävakautta. Tunteitten olisi hyvä kuitenkin antaa tulla ja mennä. On myös hyvä yrittää tunnistaa, mistä tunteesta milloinkin on kyse. Se että hetkittäin tuntee jopa vihaa puolisoaan kohtaan, syntyy epätoivosta ja on peräti inhimillistä.

Tunteitten kokemiseen saa ehkä rohkeutta, kun ajattelee, että ne ovat energiaa. Esimerkiksi viha suojaa ja puolustaa minuutta.

Kadotettuja ja uusia ystäviä

Mistä löytyisi se olkapää, jota vasten voisi itkeä, se kainalo johon käpertyä. Eihän lapsiinkaan voi turvautua.

Vaikeat tunteet liudentuvat jakamalla. Ystävien tai vertaisryhmien merkitys on tässä vaiheessa kullanarvoinen. Pitää löytää joku, jolle voi kertoa kaiken, myös vihan, ärtymyksen raivon ja pettymyksen, sen, että ei enää jaksa, ei kestä, ei kykene. Sanoissa ei kannata säästellä, kun sattuu sopiva korva paikalle. Toisaalta ystäviä kannattaa käyttää viisaasti hyväkseen, joku ymmärtää rahahuolia, joku on tunteitten käsittelyssä mestari.

Osa ystävistä katoaa. Niin vain käy, eivät nämä ihmiset välttämättä niin huonoja ystäviä olleet elämän edellisessä vaiheessa. Heillä vain ei ollut kosketuspintaa tälle elämäntilanteelle. Toisaalta uusia ihmisiä löytyy, heitä nousee horisontista, toisia puolisoita, niitä, joilla on samanlaisia kokemuksia menneisyydessä mutta joita ei aikaisemmin ole tullut kuunnelluksi.

Nauru ja rakkaus palaa

”Vaimoni osaa nauraa itselleen. Se on parasta, kun se nauru löytyi. Hän oli aina ennen niin nauravainen ihminen.”

Myöhemmin kun elämä on jo löytänyt uudet uomansa, arjen järjettömyydelle voi myös parhaimmillaan nauraa. Joskus nauru voi yllättäen syntyä myös kumppanin kanssa yhdessä.

Myös seksuaalisuus etsii uusia reittejä. ”Mieheni sairastui impotenssiin johtavaan sairauteen kun olin 35-vuotias. Päällimmäinen kysymys, joka minua askarrutti, oli mitä teen halulleni. Eihän se mihinkään katoa!”

Kun erään nuoren naisen mies sairastui vaikeaan sairauteen ja tuli impotentiksi, viisas lääkäri ehdotti ensimmäisellä tapaamisella: hanki rakastaja. Oliko lääkäri ehkä oikeassa. Ainakaan ei ole syytä moralisoida kovin kerkeästi. Halua ei komennella eikä se synny ohjekirjoja lukemalla.

Toisaalta puolisoa pitäisi yrittää olla haavoittamatta tai aiheuttamatta mustasukkaisuutta – kaikesta ei pystytä välttämättä keskenään puhumaan. On julmaa vihjata toiselle tämän vammasta syynä omaan haluttomuuteen. Toisaalta vaikeuksien keskellä himo elämään ja yhteyteen voi olla yllättävän voimakas. Rakkauden kyky muuntautua on uskomaton!

Omaishoitajan muistilista

  • Jos on mahdollista, nuku välillä edes muutama yö kunnolla. Jatkuva unenpuute synnyttää tunteen elämän kertakaikkisesta epätoivoisuudesta. Levon jälkeen kaikki ei tunnu enää ehkä niin mahdottomalta.
  • Palkkaa apua, jos lähipiiri ei tue riittävästi. Henkilökohtainen avustaja tai muu maksettu kotiapu antaa väljyyttä ja tilaa hivenen levähtää.
  • Puhu, puhu, puhu! Mutta mieti, kenelle kannattaa puhua mistäkin asiasta.
  • Älä jää yksin, etsi vertaisryhmä.
  • Muista, että myös viha ja pettymys kuuluvat tunteisiisi. On vain inhimillistä tuntea vihastusta ja raivoa. Jos ne kovasti kohdistuvat puolisoon, olisi hyvä saada mahdollisimman paljon ulkopuolista apua.
  • Ota reilusti lomaa. Myös mahdollisuuksia väliaikaiseen kodin ulkopuolella tapahtuvaan hoitoon on. Kunnan omaishoidosta tai vammaispalveluista vastaava työntekijä tietää myös mahdollisuuksista saada henkilökohtainen avustaja. Nykyään avustajia myönnetään myös omaishoitajille.

Asiantuntijana Kehittämispäällikkö Tiina Autio, Omais- ja Läheishoitajien liitto. Autiolla on myös omakohtaista kokemusta puolison vakavasta sairaudesta. Hänen puolisonsa sai aivohalvauksen kolmekymmenvuotiaana.

Lue lisää muistisairauksista.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●