Masennuslääkkeet hillitsevät keskushermoston tulehdusta, vähentävät sydänkohtauksen vaaraa ja suojaavat muistia. Liian hyvää ollakseen totta? Vastaamassa professori Jari Tiihonen Kuopion ylipistosta.

1. Masennuslääkkeistä voi tulevaisuudessa paljastua karmeita terveyshaittoja.

Tarua. Yksin Suomessa masennuslääkkeitä on käytetty miljoonia potilasvuosia. Harvinaisimmatkin haitat olisivat jo paljastuneet. Joillekin tulee lääkkeistä huimausta ja huonoa oloa, ja lääke on vaihdettava, mutta mitään vakavaa haittaa hoidoista ei ole luvassa vuosikymmenienkään kuluttua. Haitalliset tuntemukset tulevat yleensä lääkkeiden käytön alussa. Harva pitää haittana, että serotoniinin takaisinottoa estävät SSRI-lääkkeet voivat pudottaa painoa muutaman kilon. Masennuslääkkeet sekoitetaan usein psykoosilääkkeisiin, joilla paino voi nousta.

2. Masennus on tulehdustauti.

Masennukseen liittyy tulehdusreaktioita. Masentuneiden veressä on samoja tulehduksen välittäjäaineita kuin sydän- ja verisuonitaudeissa. Tulehdus ei välttämättä ole bakteerin tai viruksen aiheuttama, vaan elimistön puolustusreaktion synnyttämä tulehdus, inflammaatio. Jos elimistössä on menossa jatkuva sisäsyntyinen tulehdus, mieliala ja vireystila laskevat.

Toistaiseksi ei tiedetä, onko masennus tulehdustilan syy vai seuraus. Masennuslääkkeet kuitenkin lievittävät tätä tulehdusta. Tulehduskipulääkkeiden tehosta masennuksen hoidossa ei ole näyttöä.

3. Hoitamaton masennus johtaa Alzheimerin tautiin.

Tarua. Masennus ei johda Alzheimerin tautiin, mutta muistia masennus kyllä huonontaa. Hoitamaton, pitkäaikainen masennus näkyy aivoissa hippokampuksen kutistumisena. Jos se surkastuu, muistinvarainen tekeminen heikentyy. Siksi masennusta pitäisi hoitaa heti alussa mahdollisimman tehokkaasti lääkkeillä ja keskusteluhoidoilla.

4. Masennuslääkettä pitäisi käyttää loppuikä kuten verenpainelääkettä.

Ehkä. Jos ihmisellä on taipumusta uusiutuvaan masennukseen, uusimpia masennuslääkkeitä voidaan käyttää masennusjaksojen estolääkityksenä. Silloin annokset ovat samoja kuin varsinaista masennusta hoidettaessa. Lääkkeitä voi käyttää jopa vuosikymmeniä.

5. Masennuslääke estää sydän- ja verisuonitautia.

Totta. Ainakin masentuneilla potilailla. Lääke hillitsee tulehdusta ja estää verihiutaleiden klimppiytymistä. Varjopuolena on se, että masennuslääkekin saattaa lisätä verenvuotojen riskiä.

6. Masennuslääke nostaa verenpainetta.

Tarua. Nykyiset masennuslääkkeet eivät nosta verenpainetta. Aikaisemmin käytettiin lääkkeitä, jotka saattoivat aiheuttaa joidenkin ruoka-aineiden kanssa äkillisiä verenpaineen nousuja. Nämä lääkkeet on korvattu uudemmilla. Uusista lääkkeistä ainoastaan venlafaksiini saattaa joillakin potilailla nostaa verenpainetta.

7. Masennusta voi hoitaa myös ilman lääkkeitä.

Totta. Varsinkin lievää masennusta ja alavireisyyttä voi hyvin hoitaa psykoterapialla ilman lääkkeitä. Liikunta kohottaa mielialaa. Liikunnalla on runsaasti myös muita hyviä sivuvaikutuksia. Mitä vaikeampi masennus, sen tarpeellisemmaksi lääke käy.

8. Kaikki masennuslääkkeet käyvät myös alle 19-vuotiaille.

Eivät käy. Fluoksetiini sopii nuorille parhaiten ja sitäkin käytetään tarkkaan harkiten, sillä nuorilla lääkkeet saattavat lisätä itsetuhoista käytöstä. Muutkin kuin nuoret voivat päätyä itsemurhaan masennuslääkkeen ensimmäisten käyttökuukausien aikana. Tämä johtuu siitä, että lääke aloitetaan yleensä elämän syvimmässä kuopassa, eikä lääke aina ehdi ajoissa apuun. Käytön edetessä lääke kääntyy suojaamaan itsemurhalta.

9. Vaikeaa masennusta hoidetaan sähköllä?

Totta. Kovaan tautiin kovat lääkkeet. Jos mikään muu ei auta vaikeaan masennukseen, sähkösokki yleensä auttaa. Hoito tehdään nukutuksessa, ja tarkoin valituille potilaille, sillä sähkö saattaa heikentää muistia.
Vaikeasti masentuneille potilaille voidaan asentaa leikkuksessa aivoihin elektrodi, joka antaa sähköisiä ärsykkeitä. Maailmassa näitä sähköstimulaattoripotilaita on vasta satakunta.

10. Masennus näkyy aivokuvissa.

Totta. Tosin masennusta ei yleensä kuvata vaan hippokampuksen muutos havaitaan magneettikuvissa, jotka on otettu jonkin muun syyn takia, esimerkiksi aivovamman tai aivosairaiden etsimiseksi. Masentuneen hippokampus kutistuu.

11. Luolamies ei masentunut.

Totta. Luolamies ei masentunut usein, mutta luolanainen varmaan masentui. Luolamies oli iso ja voimakas, eikä hänen tarvinnut suojata itseään vetäytymällä vaan taistelemalla. Jos luolanainen tunsi olonsa uhatuksi, hän vetäytyi omiin oloihinsa keräämään voimiaan. On ajateltu, että mielialan lasku on ihmisen normaali suojautumiskeino silloin, kun hän on itselleen epäedullisessa tilanteessa, vaikkapa liian kuluttavassa työssä. Yhä naiset masentuvat miehiä herkemmin. Saattaa olla, että tämä käyttäytymistä ohjaava masentumistaipumus on säilyttänyt ihmiskunnan.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.

Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.