Perimme sukukalleuksien lisäksi myös perhesalaisuudet. Jokaisen on itse päätettävä, jatkaako vaikenemista vai puhuuko asiat selväksi.

Eikö ukki ollutkaan ukkisi? Minulla taas taitaa olla sisarpuoli Ruotsissa. Miehen veli eli ja kuoli vaikeasti kehitysvammaisena laitoksessa, mutta siitä ei puhuta.

Lähes jokaisesta perheestä löytyy asioita, joista vaietaan hautaan saakka, ja jotka vielä haudankin takaa salpaavat kielet. Vaikeneminen ei kuitenkaan auta: mörkö on ja pysyy.

Kun vaikeistakin asioista on ruvettu julkisuudessa avoimemmin puhumaan, monet ihmiset ovat havahtuneet ymmärtämään, että myös heillä saattaa olla turhaa painolastia kannettavanaan.

Perheterapeutti Paula Juolasmaa Oulun seurakuntayhtymän Perheneuvontapalvelusta määrittelee perhesalaisuuden asiaksi, joka vääristää ja monimutkaistaa ihmissuhteita.

– Tunteiden ilmaiseminen ja ristiriitojen ratkaiseminen opitaan jo lapsuuden perheessä. Niinpä toistamme opittuja vääristyneitä käyttäytymismalleja usein tiedostamattamme.

Salassa itseltäkin

Perhesalaisuuksia on ainakin kahdenlaisia. On julkisalaisuuksia, jotka kaikki perheessä ja puoli kylääkin tietää, mutta joista kukaan perheenjäsenistä ei puhu.

”Niin äiti kuin me sisaruksetkin tiesimme, että isä nukkuu humalaansa, mutta siitä ei koskaan puhuttu. Korkeintaan äiti saattoi sanoa, että isi on vähän väsynyt”, eräs keski-ikäinen nainen kertoo. Lapset oppivat olemaan puhumatta isän  juopottelusta, vaikka se oli yhtä vaikea salata kuin punaista nenää.

– Lapset oppivat pienestä pitäen valehtelemaan.  Samalla perheenjäsenet alkoivat varomaan vaarallisia aiheita ja ahdistuvat, jos niitä edes sivuttiin. Lopulta puheenaiheet saattavat kaventua niin, ettei perheessä enää puhuta mistään, Juolasmaa kuvailee kehityskulkua.

On myös perhesalaisuuksia, jotka vain yksi tai muutama perheestä tietää. Salattu asia vaikuttaa alitajuisesti myös niihin perheenjäseniin, jotka vain aistivat salaisuuden.

– Salaisuuden ylläpitäminen tuo ihmissuhteisiin varovaisuutta. Vanhemmat ohjelmoivat puheensa välttämään vaarallisia taajuuksia, Paula Juolasmaa toteaa.

Eräs mies oli ikänsä ihmetellyt, miksi hänen isänsä suhtautui häneen vihamielisesti. Kun mies kerran kysyi äidiltään oman nimensä alkuperää, selvisi, että äiti oli nimennyt hänet sodassa kuolleen kihlattunsa mukaan. Kukaan perheessä, ei siis myöskään puoliso, tiennyt nimestä.

Tunteiden seitti

Perhesalaisuuksin liittyvät voimakkaat tunteet, viha, häpeä, syyllisyys, epäonnistuminen. Salaisuudet voivat liittyä johonkin tapahtumaan tai ne koskevat jonkun ihmisen alkuperää tai käyttäytymistä.

Tavallisimmin perheessä salataan häpeälliseksi koettuja asioita: konkurssia, sairautta, itsemurhaa, seksuaalista suuntautuneisuutta, avioeroa, lapsen aviotonta alkuperää, avioliiton ulkopuolisia suhteita, rikoksia, perheväkivaltaa, insestiä.

Kuolema on vaikeimmin hallittavissa oleva perhesalaisuus, mutta niin vain on aikaisempien sukupolvinen itsemurhat muuttuneet salaisuuksiksi.

Itsemurhan taakka saattaa kulkeutua jopa kolmanteen tai neljänteen sukupolveen saakka. Tosin lapset eivät välttämättä tiedä, miksi isä ei mainitse vahingossakaan isäänsä tai isoisäänsä. Kysyäkään ei uskalla.

Salaisuudet pysyvät

Kun maailma muuttuu, myös perhesalaisuudet muuttuvat. Nykyään toinen puoli lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella, eikä siitä salaisuutta saa kehrättyä. Jos ennen isäntä hiipi aidanviertä pitkin jalkavaimonsa luo, nyt salarakkaat esitellään kaikelle kansalle iltapäivälehtien sivuilla.

Lööpeissä esiintyvät samat aiheet kuin kaunokirjallisuudessa tai elokuvissa.

Kotiopettajattaren romaani on täynnä perhesalaisuuksia, jotka vaikuttavat päähenkilöiden elämään. Synkein salaisuuksista on kartanonherran hullu vaimo tornihuoneeseen vangittuna.

Monet perhesalaisuudet ovat kokeneet inflaation. Konkurssit, talojen pelaamiset ja Amerikkaan pakenemiset kuulostavat vanhanaikaisilta salaisuuksilta, mutta esimerkiksi huono taloudellinen tilanne voi olla hävettävä, salattava asia. Leipäjonossa monet eivät halua kasvojaan paljastaa.
Myös juopottelu ja perheväkivalta ovat tänäänkin perhesalaisuuksia, samoin insesti.

– Lainsäädännöllisin keinoin on pyritty purkamaan perhesalaisuuksia. Esimerkiksi perheväkivalta ei ole enää asianomistajarikos, Juolasmaa huomauttaa.

– Myös insestistä ja pedofiliasta on ruvettu puhumaan enemmän ja avoimemmin, ja se on rohkaissut ihmisiä tuomaan esiin asioita, joista aiemmin on vaiettu visusti.

Homoseksuaalisuus, HIV tai mielen sairaus ovat usein perhesalaisuuksia, vaikka esimerkiksi homot ovat astuneet kaapista suoraan televisiosarjojen tähdiksi.

– Homoseksuaalisuus oli 1970-luvulle saakka rikos, joka oli pakko peittää. Yhä vieläkin osa halua salata asian jopa omilta vanhemmiltaan.

Ketä suojellaan?

– Jos jotakin salataan, on syytä pohtia, ketä halutaan suojella, miltä ja miksi. Nämä kysymykset heräävät ensimmäisinä, Paula Juolasmaa pohtii.

Viime vuosiin saakka pahoinpidellyt vaimot ovat pyrkineet salaamaan mustelmansa ja keksimään mustille silmille selityksiä. Vaimo on saattanut jopa uskoa, etteivät lapset tiedä asiasta mitään, vaikka nämä myöhemmin kertovat piileskelleensä yläkerrassa sängyn alla, kun he kuulivat isän pieksävän äitiä. Perheväkivallan kohteeksi joutuneet miehet eivät ehkä vielä nykyäänkään asiasta hevin kerro.

Tänäkin päivänä perinnönjakotilaisuuteen saattaa kävellä tuntematon sisarpuoli. Lapsi saattaa tulla yllätyksenä puolisollekin, mutta on myös vanhempia, jotka yhteistuumin ovat salanneet esimerkiksi isän aikaisemman avioliiton yhteisiltä lapsiltaan. Salaisuuteen osallistuu silloin myös ainakin isänpuoleinen suku.

Jos lapsia yhä harvemmin salassa siitetään, nykyajan salaisuudeksi voi nousta keinoalkuisten lasten alkuperä. Pitääkö lapselle kertoa, että hänen isänsä tai äitinsä ei geneettisesti ole hänen vanhempansa, vaan munasolu tai siittiö on saatu tuntemattomalta luovuttajalta?

Selitys omalle käytökselle

Perheterapeutin näkökulmasta salaisuus on useimmiten ihmisen elämää ja perheen ilmapiiriä myrkyttävä asia. Paula Juolasmaa tarkentaa, että kaikki salaisuudet eivät ole yhtä tuhoavia, eivätkä kaikki yksilöt koe niitä taakkoina.

– Perhesalaisuuksiin ei tarvitse oireilla ahdistuksella tai masennuksella. Usein riittää jo se, että haluaa tietää, miksi käyttäydyn tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla ja kuinka voisin siitä vapautua oman hyvinvoinnin takia, Juolasmaa sanoo.

Käyttäytymisen mallit saattavat periytyä ties kuinka monen sukupolven takaa ja niitä periytyy paljon enemmän kuin tiedostammekaan. Vai miksi kuulen äitini puhuvan, kun tulen väsyneenä kotiin ja huudan ensimmäisenä, että miksi kotona ei kukaan ole pistänyt tikkua ristiin?

Keskinäistä terapiaa

Perheneuvonnan kaltaisissa paikoissa hyvin usein puidaan asioita, joita on pidetty salassa vuosia, jopa vuosikymmeniä.

– Salaisuuden paljastaminen helpottaa, mutta ketään ei voi pakottaa kertomaan salaisuuttaan, Paula Juolasmaa toteaa.

Kätketyt asiat olisi hyvä puhua yhdessä perheenjäsenten kesken, ja päästä niiden kanssa sovintoon. Perhesalaisuuksien selvittäjä saattaa törmätä suvun patriarkkaan tai matriarkkaan, joka ei halua vanhoja asioita kaiveltavan.

– Vanhemmat usein määrittelevät, mistä saa puhua ja mistä ei, Juolasmaa sanoo.

– Asiat saattavat olla myös niin torjuttuja ja kipeitä, että vanhemmat kieltävät niitä koskaan tapahtuneenkaan.

Riskinä saattaa olla välien katkeaminen. Osa jättää asian selvittämättä juuri siksi, ettei halua ylitsepääsemättömiä ristiriitoja. Toinen sanoo, että mitä sitä vanhaa ihmistä kiusaamaan.

– Usein vaihtoehdoksi jää se, että nuoret keskenään yrittävät löytää vastauksia. Myös kaukaisemmat sukulaiset tai naapurit voivat toimia tietolähteinä.

Minun asiani

Onko ihmisen pakko jakaa kaikki salaisimmatkin asiansa vanhempiensa, lastensa tai puolisonsa kanssa? Missä kulkee ihmisen yksityisyyden raja?

– Onko vanhemman tarpeen kertoa lapselleen seksuaalista hyväksikäytöstä, jos sen kanssa on päässyt sovintoon? Onko puolisolle kerrottava entisessä elämässä tapahtuneesta raiskauksesta? Missä seurustelun vaiheessa asia on tarpeen tuoda esiin? Juolasmaa kysyy esimerkeillä.

Jokainen yksilö ratkaisee asian itse. Jos salaisuus on elämää häiritsevä, puhuminen on parasta, koska se säästää monelta ristiriidalta. Syvälle kätketyt salaisuudet saattavat pulpahtaa yllättäin pintaan jonkin uuden kokemuksen tai iän myötä. Kukaan ei anna takuuta siitä, miten salaisuuden paljastuminen läheisiin ihmisiin vaikuttaa.

– Kätkettävä asia on yleensä jokin paha ja vaikea, vaikka toisaalta tiedämme kansanlaulun sanoin, että kell´ onni on, se onnen kätkeköön, Juolasmaa jää miettimään.

Vanha kansa saattoi piilottaa rahakirstunsa ja elää hyvin vaatimatonta elämää nauttien rikkauksistaan vain salassa. Kademieltä estääkseen myös nykyajan lottovoittajat pyrkivät piilottamaan onnensa.

– Kyllä nämäkin salaisuudet ihmisten välisiä suhteita vääristävät, mutta ehkä ne eivät ole yhtä vaarallisia kuin pahat asiat.

Lue lisää hyväksikäytöstä.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.