Irtisanotuksi tuleminen tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. Se vie turvallisuuden tunteen ja tulevaisuuden suunnitelmat. Se pakottaa kysymään, miten minun ja perheeni käy, saanko koskaan uutta työtä, olenko nyt täysi nolla.

Melkein kenen tahansa työpaikka voi mennä omasta työpanoksesta tai ammattitaidosta huolimatta.

– Työn menetys on elämän haavoittavimpia kokemuksia, sanoo traumatisoituneiden ja surevien hoitoon erikoistunut psykologi Soili Poijula. Hän on laatinut suuren teollisuusyrityksen tilauksesta irtisanottujen työntekijöiden tukipakettiin psyykkisen tuen osuuden ja kehittänyt selviytymistä tukevaa valmennusta.

Valmennusta irtisanotulle

– Menetettyä ei saa takaisin, mutta surutyöllä seurauksista voi selviytyä. Samalla kun töistä pois joutuneen odotetaan ryhtyvän aktiivisesti uuden työn hakuun, hänen on tultava toimeen vihan ja surun tunteittensa kanssa. Ensireaktiona voi tulla halu sulkea kielteiset tunteet pois, mutta niiden tukahduttamisesta saattaa seurata pahaa, jopa sairastuminen, Poijula varoittaa.

Tukahduttaminen, kieltäminen, välttely ja syyllisyys heikentävät kykyä käsitellä psyykkisesti stressaavaa tapahtumaa, mikä lisää stressiä ja estää toipumasta. Samalla se heikentää mahdollisuutta saada uusi työ. Uutta paikkaa olisikin parasta lähteä hakemaan vasta, kun ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana on toistuvasti läpikäynyt entisen työn menetystä. Parasta olisi tutkia syvimpiä ajatuksiaan ja tunteitaan läheisten ja ehkä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Soili Poijulan mielestä irtisanotun selviytymistä pitäisi tukea muutaman päivän mittaisella kurssilla. Ryhmävalmennuksessa tarjottaisiin vertaistukea, parantavaa kirjoittamista, neuvontaa, psykologista jälkipuintia ja työnhakuun valmentavaa mielikuvaharjoittelua.

Tunteet hallintaan

Voimakkaat kielteiset tunteet ja tunnetilojen nopea vaihtelu ovat työnsä menettäneen luonnollisia reaktioita. Myös perhe ja läheiset joutuvat lujille.

– Pitäisi muistaa, ettei tapahtunut ole heidän syytään. Tunteita on toki purettava, mutta hallitusti, vaikka se ehkä on helpommin sanottu kuin tehty. Mielenmalttia koettelevista asioista ja ihmisistä ei pääse eroon eikä niitä voi muuttaa, mutta reaktioitaan voi oppia hallitsemaan.

– Lähde siis vihastuessasi pois tilanteesta. Ole yksin, koska on vaikea olla vihainen, jos vihalle ei ole kohdetta, Poijula neuvoo.

Myös säännölliset rentoutusharjoitukset, kävelylenkit, kuntosalilla käynti ja muu liikunta tasaavat ärtyisyyttä. Sekin saattaa auttaa, kun kiljuu ja huutaa itsensä väsyksiin. Vihaan saa etäisyyttä myös, jos siitä kirjoittaa tai piirtää kuvan.

Kannattaa oppia tunnistamaan vihan laukaisijat ja välttää niitä. Sulje siis esimerkiksi lapsesi huoneen ovi, jos sekasotkun näkeminen suututtaa, tai valitse uusi kauppareitti, jos et halua nähdä entistä työpaikkaasi. Älä häpeä vihantunteitasi, sillä ne auttavat pääsemään irti entisestä. Vihan voimalla toteutat tarvittavat muutokset elämässäsi.

Kohti tulevaisuutta

Vaikka aluksi ei ehkä uskoisi, työn menetyksellä, kuten muillakin elämän kriiseillä, on alku, keskikohta ja loppu.

– Järkytyksen jälkeen sopeutuminen alkaa yleensä muutaman viikon kuluttua, joillakin hitaammin. Sitten asiat asettuvat vähitellen uuteen tasapainoon, vaikka potkuja ei hyväksyisikään.

Käsitystään ei ole mikään pakko muuttaa. Siihen tulee vain löytää uudenlainen suhtautuminen. Huolien puristuksessa tulevaisuuden suunnittelu ja sen ajatteleminenkin tuntuu vaikealta, jopa mahdottomalta. Tosiasia kuitenkin on, että omalle tilanteelle on pakko itse tehdä jotain, muut eivät siihen pysty.

– Pitää myöntää, että asiat ovat nyt toisin ja että tarvitsee itselleen aikaa selviytymiseen. Auttaa, jos osaa ratkoa ongelmia pala kerrallaan.

Todennäköisesti edessä on vaikea elämänvaihe, mutta se kannattaa asettaa osaksi elämänkaarta esimerkiksi kuvittelemalla missä ja millaisena haluaa olla viiden vuoden kuluttua.

Järjestystä elämään

Mihin siis pitäisi ryhtyä? Monenlaisiin asioihin, jotka kaikki kuitenkin sisältyvät aivan tavalliseen elämään. Soili Poijula neuvoo: Älä pysähdy ja luovuta vaan tee heti suuret päätökset ja ala toteuttaa niitä. Ensin kannattaa laatia realistinen budjetti seuraaville 6–12 kuukaudelle, se auttaa järjestämään ajatuksia. Aikatauluta päiväsi niin, että niihin tulee järjestystä. Tyhjää aikaa ei saa jäädä liikaa.

Terveellisistä elämäntavoista huolehtiminen auttaa kestämään stressiä helpommin. Se tarkoittaa muun muassa säännöllistä kuntoilua, ruoka-aikoja ja terveellistä ruokaa. Tupakka ja alkoholi eivät varmasti helpota tilannetta. Lääkärissä käynti rauhoittaa, jos terveydentila huolestuttaa.

Uni on paras keino vähentää väsymystä. Nuku yössä 7–8 tuntia, niin stressinhallintakykysi paranee. Alle seitsemän tunnin yöuni on useimmille meistä liian vähän. Jos et pysty nukkumaan, vaan valvot öitä peräkkäin, pyydä lääkäriltä uni- tai nukahtamislääkettä. Pyydä apua puolisoltasi, kumppaniltasi tai perheeltäsi, jos olet väsynyt.

Uuden työn hakemiseen kannattaa uhrata enintään työpäivän pituinen aika, muu aika pitää käyttää muun ajattelemiseen ja tekemiseen. Huolehdi siksi myös ihmissuhteistasi, vaali omaa aikaasi ja pidä vanhat harrastuksesi. Yksinäisyyteen kodin seinien sisään ei kannata piiloutua. Muut ihmiset auttavat selviytymään kriisistä, mutta ovat tärkeitä myös uuden työpaikan löytämisessä. Jopa kaksi kolmesta saa tiedon uudesta työstään tuttavalta, ystävältä, sukulaiselta tai suorassa yhteydenotossa työnantajaan.

Selviytymisessä kaikkien tärkeintä on kuitenkin aktiivisuus, optimistisuus ja rohkeus kohdata vaikeudet tosiasioina.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.