Irtisanotuksi tuleminen tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. Se vie turvallisuuden tunteen ja tulevaisuuden suunnitelmat. Se pakottaa kysymään, miten minun ja perheeni käy, saanko koskaan uutta työtä, olenko nyt täysi nolla.

Melkein kenen tahansa työpaikka voi mennä omasta työpanoksesta tai ammattitaidosta huolimatta.

– Työn menetys on elämän haavoittavimpia kokemuksia, sanoo traumatisoituneiden ja surevien hoitoon erikoistunut psykologi Soili Poijula. Hän on laatinut suuren teollisuusyrityksen tilauksesta irtisanottujen työntekijöiden tukipakettiin psyykkisen tuen osuuden ja kehittänyt selviytymistä tukevaa valmennusta.

Valmennusta irtisanotulle

– Menetettyä ei saa takaisin, mutta surutyöllä seurauksista voi selviytyä. Samalla kun töistä pois joutuneen odotetaan ryhtyvän aktiivisesti uuden työn hakuun, hänen on tultava toimeen vihan ja surun tunteittensa kanssa. Ensireaktiona voi tulla halu sulkea kielteiset tunteet pois, mutta niiden tukahduttamisesta saattaa seurata pahaa, jopa sairastuminen, Poijula varoittaa.

Tukahduttaminen, kieltäminen, välttely ja syyllisyys heikentävät kykyä käsitellä psyykkisesti stressaavaa tapahtumaa, mikä lisää stressiä ja estää toipumasta. Samalla se heikentää mahdollisuutta saada uusi työ. Uutta paikkaa olisikin parasta lähteä hakemaan vasta, kun ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana on toistuvasti läpikäynyt entisen työn menetystä. Parasta olisi tutkia syvimpiä ajatuksiaan ja tunteitaan läheisten ja ehkä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Soili Poijulan mielestä irtisanotun selviytymistä pitäisi tukea muutaman päivän mittaisella kurssilla. Ryhmävalmennuksessa tarjottaisiin vertaistukea, parantavaa kirjoittamista, neuvontaa, psykologista jälkipuintia ja työnhakuun valmentavaa mielikuvaharjoittelua.

Tunteet hallintaan

Voimakkaat kielteiset tunteet ja tunnetilojen nopea vaihtelu ovat työnsä menettäneen luonnollisia reaktioita. Myös perhe ja läheiset joutuvat lujille.

– Pitäisi muistaa, ettei tapahtunut ole heidän syytään. Tunteita on toki purettava, mutta hallitusti, vaikka se ehkä on helpommin sanottu kuin tehty. Mielenmalttia koettelevista asioista ja ihmisistä ei pääse eroon eikä niitä voi muuttaa, mutta reaktioitaan voi oppia hallitsemaan.

– Lähde siis vihastuessasi pois tilanteesta. Ole yksin, koska on vaikea olla vihainen, jos vihalle ei ole kohdetta, Poijula neuvoo.

Myös säännölliset rentoutusharjoitukset, kävelylenkit, kuntosalilla käynti ja muu liikunta tasaavat ärtyisyyttä. Sekin saattaa auttaa, kun kiljuu ja huutaa itsensä väsyksiin. Vihaan saa etäisyyttä myös, jos siitä kirjoittaa tai piirtää kuvan.

Kannattaa oppia tunnistamaan vihan laukaisijat ja välttää niitä. Sulje siis esimerkiksi lapsesi huoneen ovi, jos sekasotkun näkeminen suututtaa, tai valitse uusi kauppareitti, jos et halua nähdä entistä työpaikkaasi. Älä häpeä vihantunteitasi, sillä ne auttavat pääsemään irti entisestä. Vihan voimalla toteutat tarvittavat muutokset elämässäsi.

Kohti tulevaisuutta

Vaikka aluksi ei ehkä uskoisi, työn menetyksellä, kuten muillakin elämän kriiseillä, on alku, keskikohta ja loppu.

– Järkytyksen jälkeen sopeutuminen alkaa yleensä muutaman viikon kuluttua, joillakin hitaammin. Sitten asiat asettuvat vähitellen uuteen tasapainoon, vaikka potkuja ei hyväksyisikään.

Käsitystään ei ole mikään pakko muuttaa. Siihen tulee vain löytää uudenlainen suhtautuminen. Huolien puristuksessa tulevaisuuden suunnittelu ja sen ajatteleminenkin tuntuu vaikealta, jopa mahdottomalta. Tosiasia kuitenkin on, että omalle tilanteelle on pakko itse tehdä jotain, muut eivät siihen pysty.

– Pitää myöntää, että asiat ovat nyt toisin ja että tarvitsee itselleen aikaa selviytymiseen. Auttaa, jos osaa ratkoa ongelmia pala kerrallaan.

Todennäköisesti edessä on vaikea elämänvaihe, mutta se kannattaa asettaa osaksi elämänkaarta esimerkiksi kuvittelemalla missä ja millaisena haluaa olla viiden vuoden kuluttua.

Järjestystä elämään

Mihin siis pitäisi ryhtyä? Monenlaisiin asioihin, jotka kaikki kuitenkin sisältyvät aivan tavalliseen elämään. Soili Poijula neuvoo: Älä pysähdy ja luovuta vaan tee heti suuret päätökset ja ala toteuttaa niitä. Ensin kannattaa laatia realistinen budjetti seuraaville 6–12 kuukaudelle, se auttaa järjestämään ajatuksia. Aikatauluta päiväsi niin, että niihin tulee järjestystä. Tyhjää aikaa ei saa jäädä liikaa.

Terveellisistä elämäntavoista huolehtiminen auttaa kestämään stressiä helpommin. Se tarkoittaa muun muassa säännöllistä kuntoilua, ruoka-aikoja ja terveellistä ruokaa. Tupakka ja alkoholi eivät varmasti helpota tilannetta. Lääkärissä käynti rauhoittaa, jos terveydentila huolestuttaa.

Uni on paras keino vähentää väsymystä. Nuku yössä 7–8 tuntia, niin stressinhallintakykysi paranee. Alle seitsemän tunnin yöuni on useimmille meistä liian vähän. Jos et pysty nukkumaan, vaan valvot öitä peräkkäin, pyydä lääkäriltä uni- tai nukahtamislääkettä. Pyydä apua puolisoltasi, kumppaniltasi tai perheeltäsi, jos olet väsynyt.

Uuden työn hakemiseen kannattaa uhrata enintään työpäivän pituinen aika, muu aika pitää käyttää muun ajattelemiseen ja tekemiseen. Huolehdi siksi myös ihmissuhteistasi, vaali omaa aikaasi ja pidä vanhat harrastuksesi. Yksinäisyyteen kodin seinien sisään ei kannata piiloutua. Muut ihmiset auttavat selviytymään kriisistä, mutta ovat tärkeitä myös uuden työpaikan löytämisessä. Jopa kaksi kolmesta saa tiedon uudesta työstään tuttavalta, ystävältä, sukulaiselta tai suorassa yhteydenotossa työnantajaan.

Selviytymisessä kaikkien tärkeintä on kuitenkin aktiivisuus, optimistisuus ja rohkeus kohdata vaikeudet tosiasioina.

Kirjailija Kati Tervon uusin kirja sai innoituksen oman suvun vaietusta salaisuudesta.

"Neljäs kirjani Iltalaulaja (Otava 2017) kertoo taiteilija Ellen Thesleffistä ja maalaistyttö Taimista, joka haluaisi myös osata taiteilla, mutta taustansa vuoksi ei voi.

Löysin romaanin aiheen peratessani tätini kuolinpesää. Tätini ihaili Thesleffiä ja olisi tahtonut taiteilijaksi, mutta perhe vaati häntä opiskelemaan kunnon ammatin. Täti sairastui skitsofreniaan alle kolmikymppisenä.

Psyykkinen sairaus oli tabu. Sitä hävettiin perheessäni. En vielä 11-vuotiaanakaan tiennyt, että mummulassa seinänvieruksia pitkin hiljaa kulkeva ihminen on tätini. Hän oli laitoshoidossa lukuisia kertoja, mutta välillä oli myös parempia jaksoja. Minulla on tädistä myös valoisia muistoja, kun syömme yhdessä ja nauramme.

Harrastin itsekin kuvataiteita nuorena, kunnes isä sanoi, että nyt on taiteilut taiteiltu. Oli mentävä töihin. Katkera en ole, sillä työelämän opit ovat olleet hyväksi ja opettaneet vastuunottoa elämästä.

Nykyään minulla on työhuone kirjailijatalo Villa Kivessä. On mahtavaa, kun on paikka, minne voi mennä ja vetää oven kiinni. Ennen kirjoitin kotona, missä mieheni työskentelee ja poikani soittaa sähkökitaraa.

Näin on parempi, sillä kestän hälinää huonosti. En juurikaan katso telkkaria, sillä korvani väsyvät tv:n ääniin ja maailman melskeisiin. Jari hemmottelee minua kotona niin, että jalkapalloa katsoessaan hän laittaa kuulokkeet korville, jotta minun ei tarvitse kuunnella urheiluselostuksia.”

Lue lisää Kati Tervon terveystunnustuksia Hyvä terveys 12/2017. Tilaajana voit luke lehden ilmaiseksi digilehdet.fi-palvelusta.

tämänkin kokenut

Kati Tervo: ”Perheen psyykkinen sairaus oli tabu”

Kyllä se on todella outoa, miksi psyyken ongelmat ovat hävettäviä edelleen. Asenne lähtee ihan hoitotasolta, kun mielenterveystoimistoon voidaan ohjata "piiloreittiä" , kun se saisi olla samoissa tiloissa, kuin muukin terveyden/sairaudenhoito. Päästä lähtee niin paljon tärkeää jokapäiväiseen elämään, että olisi kunnia hoitaa mieltä ja koppaa iloisesti ja julkisesti, se on kaikkien etu ja hyöty.
Lue kommentti

Näyttelijä Outi Mäenpää on oppinut paljon uusperheen haasteista. Enää hän ei etsisi kiihkeästi ratkaisuja. Molempia puolisoita tyydyttävää ratkaisua ei aina ole.


Näyttelijä Outi Mäenpää, 55, kertoo, kuinka hän yritti toisen aviomiehensä kanssa tehdä uusperheestä ydinperhettä.

–Selviydyimme muutaman vuoden hyvin ottaen huomioon, että naimisiin mennessä perheeseen kuuluivat neljä teini-iän kynnyksellä olevaa poikaani ja miehen kaksi isompaa lasta sekä hänen kaksivuotiaat kaksosensa, sanoo Mäenpää.

Erosta on nyt kaksi vuotta.

–Rakastuminen lienee jonkinlainen aivojen häiriötila, näin aivotutkijat sanovat. Ilman yhteistä osoitetta meidän olisi kuitenkin ollut melko mahdotonta edes tavata. Yritimme saada arjen kaikkine uusperhesäätöineen toimimaan, mutta se ei onnistunut.

Jos Mäenpää nyt lähtisi samaan kuvioon, hän ottaisi vastaan tulevat haasteet iisimmin. Ei yrittäisi niin kovasti ratkaista vaativia tilanteita, sillä ehkä niihin ei edes ole ratkaisua.

–Pitäisi vain osata nähdä, kuinka aika auttaa ja tilanne pian muuttuu. Jo vuoden kuluttua arki on toisenlaista, kun lapset ovat isompia, Mäenpää toteaa.

Parisuhteesta hän oppi muun muassa, että on turha yrittää pelastaa toista hänen omilta kipuiluiltaan. Vasta jos puoliso pyytää apua, sitä voi yrittää tarjota.

–En yrittäisi operoida toista, en opettaa, en puuttua vaan keskittyisin itseeni ja omaan kehitykseeni. Omat tarpeensa on muistettava sanoittaa toiselle. Ei hän voi niitä muuten tietää.

Mäenpää sanoo olevansa ehdottomasti parisuhdeihminen. Niinpä hän voisi hyvinkin mennä naimisiin kolmannen kerran. Jos hän tekisi toiveittensa parisuhteesta aarrekartan, hän olisi siinä mukana itsekin.

 –Olisin aarrekartassa mukana iloisena siitä, että olen ymmärtänyt, miten minun nimenomaan ei kannata parisuhteessa toimia.

Lue lisää Outi Mäenpään hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 12/2017. Tilaajana voit lukea koko lehden ilmaiseksi digilehdet.fi-palvelusta.