Jotkut kuulevat ääniä, joita muut eivät kuule. Ilkeät äänet saattavat kiusata ja nöyryyttää, mutta jos äänestä saa ystävän, se opastaa ja rohkaisee.

Miltä tuntuu kuulla ääni, joka kuiskaa korvaan silloin, kun ketään toista ei ole näkyvissä? Entä jos ääni kehottaa tekemään jotain eriskummallista tai pelottavaa? Eipä ole ihme, jos ihminen kuvittelee silloin menettäneensä järkensä.

Jossain vaiheessa ääntä kuulevalle herää myös kysymys, mikä on äänen todellinen alkuperä: tuleeko se oman pään sisältä vai kenties jostain yliluonnollisesta lähteestä?

On arveltu, että noin 20–30 prosenttia ihmisistä on vähintään kerran elämässään kuullut äänen tai ääniä. Noin puolet hiljattain leskeksi jääneistä tekee kuolleeseen puolisoon liittyviä aistihavaintoja.

Äänistä sekaisin

Toisille äänet ovat läsnä joka päivä. Muutama prosentti ihmisistä kuulee säännöllisesti ääniä, joita muut eivät kuule.

Useimmiten ääni on puhetta, mutta myös musiikkia tai muita hälyääniä. Joskus ääni kuuluu jollekin henkilön tuntemalle ihmiselle, toisinaan se on vieraan. Äänellä voi olla nimi tai sen lähde voi olla esine, vaikkapa auto.

Pahimmillaan äänet ovat ilkeitä: ne kiusaavat, arvostelevat ja kritisoivat. Niiden kuuleminen voi tuntua hävettävältä ja hämmentävältä asialta, josta on vaikea puhua edes lääkärille. Äänien kuuleminen ilmenee useimmille psyykkisessä kriisissä, psykoosissa, masennuksessa ja ahdistuksessa.

Saija alkoi kuulla ääniä viisi vuotta sitten. Ne solvasivat häntä ylipainosta ja ulkonäöstä ja estivät jopa rauhallisen yöunen.

– Tämä alkoi avioeron jälkeen. Äänet olivat läsnä koko ajan ja arvostelivat minua epäonnistumisestani avioliitossa, huonosta äitiydestä ja omasta ulkonaisesta olemuksestani. Menin ihan sekaisin äänistä ja hakeuduin luonnollisesti psykiatrille, hän kertoo.

Saijalla todettiin skitsofrenia, jossa aistiharhojen kokeminen on yleistä. Lääkityksen ja psykoterapian keinoin hän on oppinut tulemaan ääntensä kanssa toimeen, vaikkakaan ne eivät ole täysin loppuneet.

Mukaan keskusteluun

Psykiatri Ben Furman tunnustaa, että ammattihenkilökunta ei ole aina ymmärtänyt ääniä kuulevia tai näkyjä näkeviä potilaitaan. Hoitokin riippuu paljolti paikkakunnasta.

– Aiemmin mielenterveyden ammattihenkilökuntaa kiellettiin menemästä mukaan potilaan harhoihin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, ettei niistä saanut puhua potilaan kanssa. Pelättiin, että äänet saisivat lisää valtaa, jos niihin perehdyttäisiin. Ääniä pyrittiin tukahduttamaan vain lääkkein ja siirtämällä keskustelun painopiste muihin asioihin.

Nykyisin äänet otetaan useimmiten todesta eikä niistä pyritä pääsemään eroon keinolla millä hyvänsä. Lääkehoidon rinnalle pyritään löytämään psykologisia keinoja potilaan auttamiseksi.

– Lääkäri tai hoitaja saattaa kysyä, mitä äänet sanovat ja millä sävyllä. Niiden sukupuolta, luonnetta, tehtävää ja kehitystä seurataan.

Yhdelläkin suomalaisella terapeutilla on sellainen tapa, että keskustelussaan potilaan kanssa hän kehottaa potilasta kysymään ääniltään, mitä mieltä nämä ovat asioista ja tehdyistä suunnitelmista.

– On suuremmat mahdollisuudet parantua äänistä, kun niitä ei pyritä tukahduttamaan. Saattaa olla niin, että äänet katoavat, kun ihminen tunnistaa sen, mitä ne yrittävät hänelle opettaa. On siis hyvä pyrkiä niiden ystäväksi ja ”Kalle”-ääni mukaan keskusteluun, Furman kiteyttää.

Tuttuja terveillekin

Psykiatri Ben Furman toteaa aivojen toiminnan olevan hyvin monimutkaista, joten äänien syntymekanismia ei tarkasti tiedetä. Äänien kuulemisen selitysmallit ovat lähinnä neurologisia ja psykologisia.

– Viime aikoina on saatu viitteitä siitä, että kuuloharhat syntyvät aivoissa kuuloaistimuksien tapaan. Kuvauksissa kuuloalue aktivoituu, joten äänet ovat potilaalle hyvin todellisia, Furman kertoo.
Kyse on siis hermoverkon toiminnasta, jossa aivot eivät pysty tekemään eroa mielikuvituksen ja todellisuuden välillä. Ihminen ikään kuin näkee unta valvetilassa.

Henkisesti terveille harhoja voivat aiheuttaa esimerkiksi keskushermoston infektiot ja jotkin aineenvaihduntasairaudet.

– Ääniä voidaan kuulla myös unen rajamailla, kuumeessa, anestesiassa, hypnoosissa ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden vaikutuksesta. Aivokasvaimetkin saattavat aiheuttaa kuuloharhoja, Furman sanoo ja suosittelee ääniä kuulevalle aina konsultaatiota lääkärin kanssa.

– Aina ei ole kuitenkaan helppo löytää lääkäriä, joka on tietoinen siitä, että myös terveillä ihmisillä on joskus kuulohallusinaatioita ilman, että he mitenkään kärsivät niistä tai ovat henkisesti sairaita.

Lääkkeillä hallintaan

Silloin kun äänet ovat häiritseviä ja tuhoavia, pyritään turvautumaan lääkehoitoon. Psykiatriassa äänien kuuleminen tulkitaan hallusinaatioksi, joka on psykoosin oire.

– Yli puoli vuotta jatkuvaa psykoosia kutsutaan skitsofreniaksi, jonka hoidossa keskeistä on psykoosilääkkeet eli neuroleptit. Pääsääntöisesti ne tehoavat hyvin hallusinaatioihin. Joillakin potilailla harhat jäävät kokonaan pois, toisilla vaimenevat huomattavasti. On kuitenkin niitäkin, joita lääkitys ei auta, Ben Furman sanoo.

Ongelmia tuottavat myös sivuvaikutukset, kuten painon nousu sekä potilaiden haluttomuus käyttää lääkkeitä.

Vasta viime aikoina lääkehoidon rinnalle tai sitä korvaamaan on tullut psykologiset hoitokeinot. Ääniä kuulevien hallintakursseja pitävä sairaanhoitaja Mervi Hursti nojaa hollantilaisen sosiaalipsykiatrian professorin Marius Rommen tutkimusmateriaaliin. Hursti puhuu mieluummin äänihavainnosta kuin -harhasta.

Rommen mukaan äänien kuuleminen on eräänlainen kyky, kuten esimerkiksi vasenkätisyys. Äänet sinänsä eivät ole ongelma, vaan tunteet, joita niiden kuuleminen aiheuttaa.

– Kokemuksien jakaminen ja tunteiden käsittely auttavat ihmistä hallitsemaan äänensä ja vahvistamaan selviytymistä. Pyrimme myös ymmärtämään ääniä ja etsimään niiden kuulemiseen selityksiä.Asiallisen tiedon jakaminen on tärkeätä, samoin kuin normaali suhtautuminen ääniä kuulevaan. Kun äänien kanssa pääsee sinuiksi ja ne palvelevat arkipäivässä, ne voivat olla jopa lahja ihmiselle, hän sanoo.

Lue lisää:
Skitrofrenia

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.