Kriisin jälkeen iskee alakulo. Auttaako myönteinen ajattelu? Voiko olotila kääntyä masennukseksi? Entä miksi arjen rutiinit ovatkin hyvä asia?

Pertti ja Martti ovat jääneet työttömiksi. Irtisanominen ahdistaa kumpaakin, mutta toisin kuin Pertillä, Martin alakulo tuntuu tulleen jäädäkseen ja ahdistus sen kun kasvaa. Martti koettaa lievittää pahaa oloaan alkoholilla, eikä hän halua puhua tuntemuksistaan kenellekään. Martti eristäytyy ja häpeää yksinään - paha olo jumittuu osaksi Martin arkea.

Pertti ottaa työttömyyteen alusta lähtien hieman erilaisen näkökulman. Hän käy toki samat tuntemukset läpi kuin Marttikin, mutta Pertti alkaa melko pian suunnitella tulevaisuuttaan ja etsiä uutta työtä. Alavireisenä ja surevanakin hän jatkaa mieluisien harrastustensa parissa, vaikka ne eivät häntä tässä elämäntilanteessa isommin lohdutakaan.

Ja mikä tärkeintä, Pertti puhuu pahasta olostaan läheisilleen ja hyvälle ystävälleen. Pertti ymmärtää, ettei irtisanominen ole henkilökohtaisen häpeän paikka, eikä hän tunne Martin tapaan sisimmässään kaikenkattavaa kelpaamattomuutta.

- Pertti on kenties luonnostaan selviytyjätyyppiä, mutta ei välttämättä. Jokaiselle tulee vastaan elämänkriisejä, joista selviytyminen riippuu pitkälti oppimistamme keinoista selviytyä. Murehtiminen ja vatvominen kuuluvat asiaan, mutta eivät kuukausikaupalla ja niin, että syyllistäisimme kriiseissä itseämme, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Arto Pietikäinen.

Kriiseissäkin on eroja

Vakavimmat kriisit aiheutuvat traumoista, kuten läheisen ihmisen väkivaltaisesta kuolemasta tai itsemurhasta, onnettomuuteen joutumisesta tai raiskauksesta. Elämänkriiseissä on kyse traumaattisia kriisejä astetta lievemmistä vastoinkäymisistä, vaikka vaikea avioero tai työttömäksi jääminen satuttaa kokijaansa usein pitkään ja pahasti.

- Sitten on vielä kehityskriisejä, joista murrosikä lienee tunnetuin, Pietikäinen kertoo.

Psykologiassa on tutkittu paljon sitä, mitkä tekijät vaikuttavat kriisistä selviytymiseen. Yksilölliset erot ovat huomattavia: jos tutkisimme tarkemmin Pertin ja Martin tapauksia, huomaisimme, että miesten reaktioissa irtisanomisiin on osin kyse myös heidän elämäntilanteistaan.

- Toisella voi olla taloudellisesti asiat kunnossa, toinen on puilla paljailla. Toisella on vaimo ja ystäviä, toinen on yksin. Toisella on taustalla aiempia masennusjaksoja, mutta toinen on mieleltään tasaisempi.

Kummankin irtisanotun on pahan olonsa mustimmassa vaiheessa luultavasti vaikea uskoa, että kriisin voi lopulta kääntää edukseen. Arto Pietikäinen muistuttaa, että jokainen kokemamme kriisi varustaa meitä tulevien vastoinkäymisten varalle, jos vain olemme malttaneet surra aiempia menetyksiämme rauhassa, tunnustaneet itsellemme ja läheiselle kurjat tuntemuksemme ja katsoneet ahdistuksen lievityttyä elämässä eteenpäin.

- Kun Pertti, ja toivottavasti Marttikin, ajan oloon työllistyy uudelleen, läpikäyty työttömyyskriisi näyttäytyy heille jo voimavarana. Kokemukset siitä, että minä selvisin, vahvistavat heidän selviytymisstrategioitaan eikä seuraavaa kriisiä tai traumaa ole niin vaikea kestää.

Alakuloa vai masennusta?

Mutta missä vaiheessa kriisin mukanaan tuoma paha olo kääntyy masennukseksi? Missä kulkee normaalin suremisen ja hälyttävän alakulon raja?

- Siinä, kun vetämättömyys, ankea olo ja surullinen mieli ovat kestäneet pari, kolme kuukautta, eikä vointi ole helpottanut. Samoin on syytä huolestua, jos tuossa ajassa mikään ei edelleenkään huvita tai iloa tuottaneet asiat tuntuvat kadonneen kuin harmaaseen sumuun.

Jos siis alakulo tulee jäädäkseen, matalapaine on kääntynyt masennukseksi.
- Masentua voi kuka tahansa, mutta herkemmässä riskissä on Martin tapainen eristäytyvä ja aiempia masennuskausia läpikäynyt persoona, kuvaa Pietikäinen.

Kun masennukseen sitten havahtuu, on potilaalla puhti jo tyystin kadoksissa. Harrastukset ovat jääneet, kontaktit kavereihin, lähimpiinkin, supistuneet tai kuihtuneet pois. Sellaiset arjen askareet, jotka ennen on tehnyt melkeinpä huomaamattaan, tuntuvat nyt ikäviltä ja työläiltä.

- Silloin kannattaa sopia itsensä kanssa, että panenpa vähän puhtia pesään. Käyttäytymisen aktivoiminen lisää todetusti ja parhaiten lievästi masentuneen hyvinvointia ja ehkäisee masennusta vakavoitumasta. Toinen ihminen ei voi tokaista masentuneelle, että otapa itseäsi nyt niskasta kiinni, mutta masentunut itse voi kannustaa itseään liikkeelle.

Lempeä ote synkkiin ajatuksiin

Suurista ei tarvitse aloittaa. Masennuksen suosta noustaan psykoterapeutin mukaan pienin askelin, arjen tavallisia tekemisiä toteuttamalla ja rutiinihommia hoitamalla.

- Masentunut jää helposti sohvan syliin tuijottamaan telkkaria, murehtii murehtimistaan ja moni yrittää nostaa mielialaansa alkoholilla. Nämä keinot ovat tuhannesti koeteltuja tapoja lievittää masennusta, mutta yhtä usein huonoksi havaittuja. Yksinäisyys ja hermolepokaan eivät pidemmän päälle voitele alakuloista mieltä, vaan muiden ihmisten seurassa ja aktiivisuuden kohentuessa vointi alkaa kohota.

Synkkiin ja negatiivisiin ajatuksiin masentuneen kannattaa suhtautua kuin mihin tahansa liioitteleviin ja yksipuolisiin väitteisiin, jotka eivät ole kovin osuvia. Pietikäinen kehottaa masentunutta ottamaan itseinhoiset ja soimaavat ajatukset pelkkinä ajatuksina, ei faktoina.

- Ei pidä heittäytyä tekopositiiviseksi saati kieltää olotilaansa, mutta hitusen kriittinen kannattaa synkille mielikuvilleen olla. Kielteisten ajatusten ja murehtimisen kehä täytyy saada poikki, jotta toipuminen voi alkaa. Lievässä masennuksessa itsensä helliminen ja hyvää mieltä tuottavien juttujen tekeminen palkitsee, Pietikäinen lupaa.

Uskalla sanoa ääneen

Itsetutkiskeluitta yksikään masentunut ei lamastaan irrottaudu. Masentuneen on välttämätöntä kysyä itseltään, mistä masennukseni johtuu, mitä se minulle kertoo. Teenkö työtä, jota en haluaisi tehdä, elänkö parisuhteessa, jossa en oikeasti haluaisi olla tai onko menneisyydessäni ikäviä asioita, jotka olen haudannut käsittelemättöminä mieleni perukoille?

- Viimeistään masentuneena ihminen joutuu vastatuksin sellaisten juttujen kanssa, jotka hänen olisi ratkottava, jotta elämässä pääsisi eteenpäin. Ja jos omat voimat eivät riitä, keskusteluapua kannattaa ehdottomasti hakea.

Psykiatri ja psykoterapeutti Matti Huttunen muistuttaa, ettei lievä masennus ole suinkaan aina merkki mielen sairaudesta. Masennukseen viittaava pidempikestoinen alakulo ja lamaantuminen ovat ihmisen luontaisia keinoja sopeutua elämänkulkua uhkaaviin tilanteisiin.

- Alakulo viestittää kanssaihmisille avun ja turvan tarvetta. Kyyneleet ja lievä depressiivisyys herättävät useimmissa ihmisissä myötätuntoa ja halua huolehtia murehtivasta. Jos apua ja tukea ei saa, ihminen voi masentua syvemmin. Samoin käy, jos masentunut ei kykene tuntemaan hätää ja ilmaisemaan avuntarvettaan, hän sanoo.

Tavoitteet tasapainoon

Sosiaalinen vetäytyminen auttaa ensi alkuun luopumaan liian epärealistisista päämääristä. Kun kohtaamme vastustusta ja esteitä, muutumme aggressiivisemmiksi, mutta kun tavoitteemme osoittautuvat selkeästi toivottomiksi, muutumme kiukustuneesta alavireisiksi.

- Lievä masennus heijastaa sopeutumista tilanteeseen, jossa emme voi saavuttaa päämääriämme. Ohimenevä masennus estää vakavan masennuksen kehittymisen ja saamme sen vuoksi voimia keskittyä tavoitteisiin, jotka ovat ulottuvillamme, psykiatri sanoo.

Pysähtyminen ja lepo ovat Huttusen mukaan viisaita ratkaisuja elämän karikoissa, mutta täydellinen eristyneisyys pahentaa ja pitkittää huonoa oloa.

- Sairauslomaa voi toki hakea joksikin aikaa, mutta kuukausien pituinen poissaolo töistä tutkitusti usein vain lisää masennusta. Ihminen on sosiaalinen olento ja me tarvitsemme toistemme seuraa.

Masentuneen omaisia ja tuttavia psykiatri muistuttaa siitä, että masentunut kokee muiden silmissä olevansa huono ja kelpaamaton. Masentunut ei pysty aidosti vastaamaan toisen ihmisen iloon, eikä näe omassa tulevaisuudessaan paljonkaan toivoa tai mieltä.

- Masentunut voi vaikuttaa ärtyisältä, mutta oikeasti hän on häpeissään olostaan, eikä tarkoita loukata. Hän pelkää tulevansa torjutuksi ja pilkatuksi ja jäävänsä yksin. Hänellä voi olla keskittymis- ja muistivaikeuksia ja saattaa olla, ettei hän seuraavan kerran muista mistä kaverin kanssa viimeksi puhuttiin.

Huttunen kertoo kauniin vertauksen haavoittuneesta eläimestä, joka masentuneen tavoin haluaa aluksi piiloon, nuolemaan yksin haavojaan. Mutta kun laumatoverit saapuvat illan hämärissä saalistusmatkaltaan ja hiipivät haavoittuneen vierelle, loukkaantunut ilahtuu ja on kiitollinen.

- Siksi masentuneellekin on elintärkeää saada tuntea olevansa tärkeä paremmin voiville lajikumppaneilleen. Puhelinsoitto, tekstiviesti tai ystävän pyyntö saada masentuneelta pientä apua on kuin lääkettä depressoituneelle mielelle.

Lue lisää
Auttaako psykoterapia masennukseen?
Mielialalääkkeet auttavat masennukseen

Tunnista lievä masennus

  • Kuukausia jatkunutta alakuloa, vetäytyvyyttä ja passiivisuutta, surullisuutta ja ilottomuutta, huonommuuden tunteita ja jopa itsetuhoisia ajatuksia.
  • Kiinnostus entisiä mielihyvää tuottaneita asioita kohtaan katoaa ja ympäristön tapahtumat menettävät merkityksensä.
  • Ulkonäöstä ja hygieniasta huolehtiminen vähenee.
  • Mitä useampia oireita, sitä vakavampi masennus. Elleivät omat konstit, kuten liikunta ja ystävien kanssa keskustelu, riitä, kannattaa kääntyä lääkärin tai psykoterapeutin puoleen. Vakavamman masennuksen hoitokeinoja ovat muun muassa aivojen välittäjäaineita, kuten serotoniinin, takaisinottoa hermosoluun estävä masennuslääkitys ja keskusteluterapia

Auttaako positiivinen ajattelu?

  • Positiivinen ajattelu perusarjessa on hyvästä. Silloin, kun ihmisellä ei ole elämässään isompia stressinaiheita tai kriisejä, pieni tsemppaus ja itsensä kannustus toimii hyvin.
  • Kriisin tai trauman pahimmassa vaiheessa positiivisesta ajattelusta ei ole hyötyä vaan enemmänkin vahinkoa. Toipumiselle tekee hallaa, jos sitkeästi yrittää väittää itselleen, että ei tässä ole mitään surtavaa tai en minä pelkää. Pärjäämispakko on kriisin surutyövaiheessa yhtä lailla pakoa raskaista tuntemuksista kuin esimerkiksi liiallinen alkoholin käyttö.
  • Positiivisen ajattelun ansaan joutunut jumittuu ja ahdistuu. Ikävät ajatukset hyökkäävät esiin pitkienkin aikojen päästä. Menetyksen tuottaman surun ja pettymyksen voi haudata mielen perukoille, mutta ei pysyvästi. Seuraava kriisi voi laukaista helpommin masennuksen, jos ei ole uskaltanut myöntää aiemmassa kriisissä pelänneensä ja murehtineensa.
  • Kriisissä pitäisi puhua tuntemuksistaan jollekulle, vaikkapa ystävälle tai omaiselle.
Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●