Iina löysi ponnistusvaiheeseen tsempin ja keskittymisen, joka sai jopa nauttimaan tilanteesta.
Iinan ja Aleksin vauva syntyi raskausviikolla 41 + 5.
"Tuntui, ettei synnytys ala koskaan, ja aloin olla jo henkisesti loppu. Meille varattiin perjantaiaamulle käynnistysaika, ja kun tiistai-iltana menin nukkumaan, synnytyksestä ei ollut mitään tuntemuksia. Sitten supistukset alkoivat aivan yllättäen. Niitä tuli kymmenen minuutin välein ja kohta jo kolmen minuutin välein.
Kun supistuksia oli tullut parin tunnin ajan, lähdimme sairaalaan. Olimme perillä kolmen aikoihin, ja puoli viideltä aamulla pääsimme synnytyssaliin. Kokeilin kipuun ilokaasua, mutta siitä tuli huono olo. Pompin hetken pallon päällä, minkä jälkeen otin käyttöön TENS-laitteen. Se vei keskittymiseni pois supistuskivusta.
Kokeilin ponnistusasentoja kyljelläni ja selälläni.
Supistuksia alkoi kuitenkin tulla niin tiheästi, että tuntui, että supistus oli koko ajan päällä. Sanoin, etten enää pysty olemaan ilman epiduraalia, ja sain sen. Selvisi, että kohdunsuu oli jo yhdeksän senttiä auki. Epiduraalin jälkeen supistusten huippu lähti pois, mutta tunsin yhä ponnistustarvetta.
Mieheni oli koko ajan todella rauhallinen. Etukäteen olin sanonut hänelle, etten tiedä, miten toivoisin hänen tukevan minua. Hän osasi toimia juuri oikein.
Sain odotellessamme jogurttia syötäväksi ja juttelin mieheni kanssa. Tilanne oli rauhallinen ja erikoinen. Kun olin syönyt, aloin hakea tuntumaa ponnistamiseen. Koetin asentoja kyljelläni ja selälläni.
Kätilö kertoi jossain vaiheessa, että vauvan tukka näkyi jo. Epiduraalin vaikutus alkoi hiipua, ja sitä annosteltiin lisää. Se vei ponnistustarpeen, ja sain oksitosiinia.
Odottelimme hetken ponnistustarpeen palaamista, ja tositoimet alkoivat lopulta kymmeneltä. Minulla oli hirveä tsemppi päällä, sillä halusin jo nähdä vauvan. Olin täysin keskittynyt ponnistamiseen ja jopa hieman nautin tilanteesta.
Oloni oli niin euforinen, etten ole kokenut mitään vastaavan kaltaista ikinä.
Kun vauva syntyi, kaikki muu hävisi ympäriltämme. Hänet nostettiin rinnalleni. Vauva näytti heti meidän ty-töltämme. Aivan sellaiselta kuin olin ajatellutkin. Oloni oli niin euforinen, etten ole kokenut mitään vastaavan kaltaista ikinä. Itkimme molemmat.
Lähdimme yöksi perhehotelliin, jossa söimme ja ihmettelimme vauvaa ja illalla mieheni vanhemmat tulivat ihastelemaan tyttöä.
Synnytyksen jälkeen olin väsynyt ja itkuinen. Hormonit jylläsivät, ja vauva oli levoton. Perhehotellissa Aleksi valvoi vauvan kanssa imetyshuoneessa, että sain hieman nukuttua. Hän on hyvin aktiivinen vauvan kanssa. Välillä tuntuu, ettei minun tarvitse tehdä mitään.
Synnytyksestä jäi mukava mieli. Olisin voinut tehdä vaikka heti perään uuden vauvan. Minulla jäi todella myönteinen kokemus myös sairaalan henkilökunnasta. Kaikki tekivät hyvää työtä.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
