Nopea ensisynnytys yllätti Jennyn. ”Tunsin, että selviän ja pärjään”
Jennyn ja Markun vauva syntyi raskausviikolla 39 + 6.
”Loppuraskaudesta vauvan paino ei noussut toivotulla tavalla. Kävimme perjantaina kontrollissa, jossa todettiin, että vauva oli kasvanut kahden edel-lisen viikon aikana vain 200 grammaa. Meille varattiin käynnistysaika seuraavalle tiistaille.
Kun sitten lähdimme sairaalaan, oloni oli hyvä ja odottavainen, mutta olin varautunut siihen, että synnytyksen käynnistämisessä voisi mennä monta päivää.
Synnytys käynnistettiin puhkaisemalla lapsivesikalvot puolenpäivän aikoihin. Aiemmin minua oli vain vähän jomotellut mutta ei lainkaan supistellut. Nyt ei mennyt montakaan minuuttia, kun supistukset alkoivat.
Aika meni niin nopeasti, etten ehtinyt edes katsoa kelloa.
Aluksi ajattelin, että pärjään supistusten kanssa hyvin. Kun ne alkoivat voimistua nopeasti, otin avuksi ilokaasun.
Se ei kuitenkaan auttanut, ja sain kohdunkaulan puudutteen. Supistukset voimistuivat yhä. Kätilöillä vaihtui vuoro, ja heti kätilön vaihduttua pyysin epiduraalia. Uusi kätilö totesi, ettei epiduraalia ennätetä enää antaa, sillä kohdunsuu oli jo kahdeksan senttiä auki.
Olin hieman häkeltynyt, sillä yleensä sanotaan, että ensisynnyttäjän synnytys kestää pitkään. Nyt aika oli mennyt niin nopeasti, etten ollut ehtinyt katsoa kelloa.
Kalvojen puhkaisemisesta oli kulunut vain kolme tuntia, kun sain alkaa ponnistaa. Luotin kätilöihin ja mieheeni, joka tsemppasi vierelläni koko ajan. Hän toisteli, että jaksa, jaksa.
Sainkin jostain ihmeestä voimaa ponnistusvaiheeseen. Tunsin, että selviän ja pärjään eikä vauva jää syntymättä. Ihan pari kirosanaa ei silti riittänyt.
Parinkymmenen minuutin päästä vauva syntyi. Kaikki kipu unohtui heti, kun näin millainen siro, pieni tyttö meille syntyi. Hän tillotti meitä virkeänä, isot silmät avoimena. Tunne oli maailman paras. En itkenyt, mutta mieheni itki.
Vauva nostettiin rinnalleni. Kun menin suihkuun, hän pääsi mieheni paidan alle ihoa vasten. Joimme kahvit, ja sitten meidät siirrettiin osastolle.
Oloni oli virkeä, eikä minua juurikaan sattunut. Olisin ollut valmis lähtemään heti kotiin. Meidän piti olla kuitenkin kaksi vuorokautta sairaalassa, sillä vauvan painon nousua haluttiin seurata.
Sain jostain ihmeestä voimaa ponnistusvaiheeseen.
Kun vauva oli kaksi päivää vanha, pääsimme kotiin. Sairaalassa vauvalle oli pitänyt antaa myös luovutettua äidinmaitoa, sillä maitoni ei riittänyt. Jo päivän kotona olon jälkeen maitoa nousi niin paljon, että pakastimme sitä yli puoli litraa.
Arki on lähtenyt todella hyvin liikkeelle. Olemme pystyneet siivoamaan ja laittamaan ruokaa tavalliseen tapaan ja käyneet vauvan kanssa lenkillä ja kaupassa.
Yöllä tyttö pitää vielä herättää kolmen tunnin välein, kunnes paino ylittää kolme kiloa. Hän kyllä itse nukkuisi mielellään paljon pidempiäkin pätkiä.”
Vedä kuvaa oikealta vasemmalle.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
