Huokaatko raskaasti koettaessaan tavata mystiseltä vaikuttavia E-koodeja tuoteselosteesta? Vai etkö oikeastaan välitäkään tietää, mitä lisäaineita suusi tuuppaat?

Olipa lisäainetietoutesi niin tai näin, ole huoleti – ne lisäaineet, joita ruoassamme on, on tutkittu ja turvallisiksi havaittu. Näin vakuuttaa elintarviketieteiden tohtori, dosentti Marina Heinonen Helsingin yliopistosta.

Herkistyminen ruoan lisäaineille on harvinaista, mutta silti moni haluaisi vaihtaa lisäaineettomaan. Miksi, kysyy lisäaineiden asiantuntija, sillä turvallisiksi todetut lisäaineet ovat tärkeä osa teollista ruoanvalmistusta.

– Ei lisäaineita huvin vuoksi ruokatarvikkeisiin lisätä, kyllä niillä on oma, hyödyllinen käyttötarkoituksensa. Ne esimerkiksi värittävät, makeuttavat ja säilyttävät elintarvikkeita, hän perustelee.

Heti kärkeen Heinonen haluaa selventää, ettei lisäaineita saa sotkea vieraisiin aineisiin. Siinä, missä EU:n Elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo tiettyjen lisäaineiden käyttöä elintarvikkeissa, se vahtii samalla, ettei ruokaamme pääsisi vaarallisia, vieraita aineita.

– Vierasaineita ovat esimerkiksi raskasmetallit ja ympäristömyrkyt tai vaikkapa eläinten hoidossa käytettävien lääkeaineiden jäämät.

Osaatko purkaa E-koodit?

Elintarvikkeisiin saa Euroopassa lisätä noin kahtakymmentä eri lisäaineryhmää, jotka sisältävät omat E-koodinsa yksittäisille lisäaineille. Lisäaineryhmiä ovat esimerkiksi hapettumisen estäjät ja säilöntäaineet eli pilaantumista estävät lisäaineet, elintarvikevärit tai ruokien sakeuttajat ja emulgaattorit. Rajansa kuitenkin lisäaineiden määrilläkin: niitä saa lisätä elintarvikkeeseen vain sallitun annoksen.

Suuri osa lisäaineista tulee luonnosta, varsinkin kasvikunnasta. Elintarviketeollisuus käyttää väriaineina muun muassa porkkanasta tuttuja karotenoideja, punasipuleita ja karviaisia värittäviä antosyaaneja sekä kesäiset lehtipuut viherryttävää klorofylliä.

– Jopa sininen väri, jota ei äkkiseltään mieltäisi luonnosta lähteväksi, on usein peräisin levästä. Kananmunasta ja soijasta saadaan emulgaattoreita ja kasvien orgaanisista hapoista säilöntäaineita.

Lähes kaikissa elintarvikkeissa on lisäaineita, Marina Heinonen huomauttaa. Vain peruselintarvikkeet, kuten kasvikset, hedelmät, liha, kala, maito, kaurahiutaleet tai kotimainen omena, ovat lisäaineettomia.

– Jos taas katsotaan aivan ääripäätä, runsaasti lisäaineita löytyy etenkin lihaliemivalmisteista, pussikeitoista, vaahdotetuista kermasuklaavanukkaista, light-virvoitusjuomista ja karkeista.

Lisäaine luo värin ja rakenteen

Mutta miksi lisäaineita? Eikö kuka tahansa kuluttaja valitsisi mieluummin lisäväriaineettoman jätskin kuin porkkanan karoteenilla kellastetun version?

Ei välttämättä. Ruoan väri on tutkimusten mukaan tärkeässä osassa ruokailua, sillä maistaminen on pitkälle näköaistin ryydittämä tapahtuma: ruoan ulkonäöllä ja värillä on iso merkitys sille, mitä ostamme ja syömme.

Lisäaineiden käytöllä voidaan antaa elintarvikkeelle esimerkiksi halutunlainen rakenne. Ilman sakeuttamisaineita pöytämargariinimme ei olisi siinä muodossa kuin sen olemme oppineet tuntemaan tai aurinkokuivattu tomaattilevite sopivan muhevaa siveltäväksi leivälle.

– Lisäaineita välttelevä saattaa joutua sellaistenkin terveysvalintojen eteen, ottaako emulgoimaton ja rasvan laadultaan raskas täysruokakerma vaiko vaihtaa se rypsiöljypohjaiseen mutta sakeutusaineilla varustettuun kevytruokavalmisteeseen.

Oma pointtinsa etenkin vegaaneille on, milloin lisäaine on eläimestä, milloin kasvikunnasta.

– Aika hyvin tieto mielestäni on tarjolla kuluttajille tuoteselosteessa. Usein valmistaja kertoo, onko lisäaineen rasvahappojen lähteenä eläinperäinen rasva vaiko kasvirasva.

Jos haluaa tarkoin varmistaa, mitä lisäaineita elintarvike sisältää, kannattaa hankkia Evirasta E-koodiavain. Se on ilmainen opasvihkonen, jonka voi tilata esimerkiksi  Eviran nettisivujen kautta.

– Nettisivuilta löytyy myös osio "elintarvikkeiden lisäaineet", joka taulukkomuotoisesti kertoo, kuinka paljon missäkin elintarvikkeessa on lisäaineita, tutkija vinkkaa.

Atsovärikohu säikäytti

Entäpä sitten lisäaineiden turvallisuus, riskit ja haitat? Dosentin mukaan kaikkien sallittujen lisäaineiden turvallisuus on selvitetty tarkoin, jotta niitä voi ylipäätään käyttää. Turvallisuus ei ole silti yhtä kuin täydellinen haitattomuus, sillä jotkut saavat lisäaineista yliherkkyysoireita tai suorastaan allergisia reaktioita.

– Tyypillinen tapaus on sellainen, jossa astmaatikko saa hengitysoireita säilöntäaine sulfiitista. Tai jos on herkistynyt tomaatissa olevalle lykopeenille ja syö ruokaa, johon on lisätty lykopeenista peräisin olevaa väriainetta, voi saada suun seutuun punoitusta ja kirvelyä.

Takavuosien atsovärikohu lisäsi pelkoa lisäaineita kohtaan Heinosen mukaan turhaan. Hän itse oli mukana Euroopan Elintarviketurvallisuusviraston EFSAn asiantuntijoiden joukossa selvittämässä atsovärien väitettyä yhteyttä lasten ylivilkkauteen ja kertoo, ettei havainnolle löytynyt tieteellistä perustetta.

– Suomalainen elintarviketeollisuus päätti jo aikaa sitten, ettei atsovärejä käytetä. Hyvä näin, mutta atsoväripelkoisen on muistettava, että niitä tulee tänne tuontielintarvikkeiden mukana, etenkin karamelleissa.

Lisäaineiden yhteisvaikutuksista lääkkeiden kanssa tunnetaan parhaiten asetyylisalisyylihapon, esimerkiksi aspiriinin, sekä säilöntäaine bentsoehapon ja askorbiinihapon väliset reaktiot. Jotkut aspiriinille yliherkät saavat siis samantyyppisiä oireita näistä säilöntäaineista.

Ravintolaruoka, myös etnisten ravintoloiden valmistama, saa sisältää vain EU:ssa sallittuja lisäaineita.

– Jos jotakin ei-sallittua löytyy ravintoloiden keittiöistä, se tiedetään heti ympäri Euroopan. Elintarvikkeista vastaavilla viranomaisilla on oma 27 maan sisäinen hälytysjärjestelmänsä.

Tunnista lisäaine

Pakkausmerkinnöissä lisäaine voidaan ilmoittaa esimerkiksi näin: säilöntäaine (Kaliumsorbaatti) tai säilöntäaine (E 202).

Lisäaineita ei ole helppo ryhmitellä yleisyyden mukaan. Eräitä aineita käytetään varsin paljon (= tasolla 1 g:sta/kg ylöspäin) jonkin suuren elintarvikeryhmän tuotteissa, kuten fosfaatteja lihavalmisteissa ja sulatejuustoissa, jolloin niiden kilomääräinen kokonaiskäyttö on suurta. Joitain aineita taas käytetään pieniä määriä (muutama mg/kg tai aina alle g/kg), mutta hyvin monessa elintarvikkeessa, kuten askorbiinihappoa tai lesitiiniä.

Eviran esite Elintarvikkeiden lisäaineet on tilattavana postitse tai ladattavana kotitietokoneelle ilmaiseksi www.evira.fi.

Lue lisää
Lisäaineet puntarissa
Karta, älä säiky lisäaineita
Hyvä vai paha valmisruoka?

Tavallisimmat lisäaineet ja niiden käyttötarkoitukset.

  • Bentsoehappo ja bentsoaatit, E 210, E 211 (säilöntäaine)
  • Sorbiinihappo ja sorbaatit, E 200, E 202  (säilöntäaine)
  • Lesitiini, E 322 (emulgointiain)
  • Rasvahappojen mono- ja diglyserit, E 471 (emulgointiaine)
  • Askorbiinihappo ja askorbaatit, E 300, E 301 (hapettumisen estoaine)
  • Glutamiinihappo ja glutamaatit, E 620, E 621 (arominvahvenne)
  • Pektiini, E 440 (sakeuttamisaine)
  • Aspartaami, E 951 (makeutusaine)
  • Maitohappo ja laktaatit, E 270, E 325 (happamuuden säätöaine)
  • Sitruunahappo ja sitraatit, E 330, E 331 (happamuuden säätöaine)
  • Fosfaatit, E 339, E 450, E 451 ja E 452 (stabilointiaine)
  • Karotenoidit E 160a (elintarvikeväri)

Lähde: Elintarviketeollisuusliitto