Ikävuodet eivät tunnetusti kohtele kaikkia samalla tavalla. Vanhenemiselta kenenkään kroppa ei kuitenkaan välty.

– Vanhenemisprosessi on hyvin yksilöllinen, siihen ei ole olemassa yhtä kaikille pätevää kaavaa,  muistuttaa Taina Rantanen, gerontologian ja kansanterveyden professori Jyväskylän yliopistosta.

Mikään osa kehostamme ei kuitenkaan välty vanhenemiselta.

Vanhenemisen tahti on myös Taina Rantasen mielestä hidastunut ja nykyiset viisi- ja kuusikymppiset ovat tosiaan nuorentuneet parinkymmenen vuoden takaisista ikätovereistaan.

Tämä huomattiin esimerkiksi Ikivihreät-projektissa, jossa tutkittiin kahdeksan vuoden välein 65–69-vuotiaita. Seuraava ryhmä oli aina entistä terveempi, toimintakykyisempi ja aktiivisempi.

Nuoret eläkeläiset ovat siis paremmassa kunnossa kuin ennen.

Ihmisillä on kuitenkin eri käsityksiä siitä, milloin keski-ikäinen muuttuu vanhukseksi.

– Tietenkin myös vastaajan ikä ratkaisee, kun määritellään vanhuuden alkamisen ajankohtaa. Nuoret arvelevat vanhuuden alkavan varhemmin kuin keski-ikäiset.

Hän muistuttaa, että vanhenemisen vauhtiin vaikuttavat paitsi elintapamme, myös perimä sekä sattuma.

Sattumasta hän kertoo esimerkin Nokialla sattuneesta juomaveden saastumisesta. Arvioiden mukaan kymmenet kaupunkilaiset sairastuvat myrkytyksen seurauksena myöhemmin niveltulehdukseen. Vaikea tulehdussairaus puolestaan saattaa kiihdyttää vanhenemisprosessia.

Pitkä ikä, nopea kuolema

Perimään ja sattumaan emme voi vaikuttaa, mutta meillä on kaikki valta omiin elämäntapoihimme: liika ylipaino pois ja liikuntaa mukaan. Eikä peli ole menetetty, vaikkeivät lenkkipolut vielä viiteenkymppiin mennessä ole houkuttaneet.

– Viisikymppisenä ehtii aloittaa vielä hyvin. Omissa tutkimuksissani olen huomannut, että itse asiassa viisikymmentä on hyvä ikä aloittaa liikuntaharrastus, Taina Rantanen sanoo.

Motivaatiota siihen saa esimerkiksi tutkimuksesta, jossa huomattiin, että jos viisikymppisellä on käsissä puristusvoimaa, hänen toimintakykynsä on keskimäärin hyvä vielä 25 vuoden jälkeen.

Tutkimuksissa on nähty sekin, että keski-iästä alkaen harrastettu aktiiviliikkuminen viisikymppisenä ehkäisee tehokkaasti myöhempien vuosien sairaala- ja pitkäaikaishoidon tarvetta.

– Jokaisen toive taitaa olla saada elää vanhaksi ja kuolla sitten nopeasti. Fyysisesti aktiivisilla toive toteutuu todennäköisimmin.

Keski-iässä lihasten ja luuston painon osuus kokonaispainosta on jo laskemaan päin, mutta liikuntaharrastus paikkaa tilannetta. Pikajuoksun mestareita viisikymppisistä ei enää tule mutta maratoneilla he pärjäävät hyvin.

Vähän enemmän kuin eilen

Miten paljon meidän sitten pitäisi rehkiä, jotta riski joutua vanhana pitkäksi aikaa vaipoissa makaamaan olisi mahdollisimman pieni?

Taina Rantanen vierastaa tiukkoja liikuntasuosituksia. Hänen oma ohjeensa liikuntaa aloittaville on tehdä enemmän kuin edellisenä päivänä.

– Jos et ole aiemmin kävellyt portaita, tee se ensin joka toinen päivä, sitten päivittäin.

Hyvä ikä syntyy muutenkin kuin lenkkipoluilla. Lukuisissa selvityksissä on huomattu, että pitkiä hyviä toimintavuosia tietää myös mielekäs puuhastelu, oli se sitten opiskelua, puutarhanhoitoa tai järjestötouhuja. Lajilla ei ole väliä, kunhan siitä nauttii.

Me nuorrumme, siitä kertovat sekä arkiset kokemukset että tutkimustiedot. Yliassistentti Pirjo Nikander oli juuri käymässä Tukholmassa 50-vuotisjuhlissa. Niissä hoettiin, että 60 vuotta on uusi 50 vuotta.

– Niin paljon sitä kuulee, että väittämään alkaa jo uskoa, hän sanoo.

Nikander toimii yliassistenttina Jyväskylän yliopiston Ihmistieteiden metodikeskuksessa sekä sosiaalipsykologian dosenttina Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. Hän on kirjoittanut muun muassa ikärasismista sekä teoksen Naiset ja ikääntyminen.

Ihmisen ikään kuuluvat paitsi kronologinen kalenteri-ikä, myös psyykkinen eli tunneikä, fyysinen ja sosiaalinen ikä. Kuusikymppinen voi siis tuntea olevansa viisikymppinen, ja kalenteri-iältään viisikymppinen nelikymppinen, tai miksei nuorempi.

– On tietysti toinen juttu, miten ympäristö ottaa vastaan itsensä hyvin nuoreksi tuntevan, Pirjo Nikander huomauttaa.

Nuttura vai kypärä?

Ikääntymistutkimuksessa on huomattu, että ympäristön määrittämä, kullekin iälle sopiva käyttäytyminen on onneksi monipuolistumassa – vaikka yhä edelleen kulttuurimme arvostaa nuorekkuutta. Vanheneminen nähdään vieläkin turhan usein ennemmin menetyksinä kuin saavutettuina asioina.

Mutta onneksi meillä tehdään entistä yleisemmin niin sanottuja ikätekoja eli ravistellaan käsityksiä, mitä missäkin iässä on soveliasta tehdä. Yli viisikymppiset perustavat omia diskojaan, kun eivät muuten löydä mieluisia illanviettopaikkoja ja extreme-lajien harrastajien ikähaitarit kasvavat kaiken aikaa.

– Toivottavasti heidän esimerkeistään ei välity käsitystä, että ikääntyvien on kynsin hampain matkittava nuorempien käyttäytymistä. On myös ihan ok vetää tukka nutturalle ja lukea kiikussa kirjaa. Pääasia on, että pystyy elämään itselleen sopivalla tavalla, oli ikä mikä tahansa.

Ihmisillä pitää siis olla aidosti valinnanvaraa. Nuoruuden pakkopaita on ikäsyrjintää sekin. Suomessa on onneksi jo nyt hurja määrä eri tapoja olla tietynikäinen, ja kuva monipuolistuu kaiken aikaa lisää.

– Ei ole yhtä tietä onnistuneeseen ikääntymiseen, se on ihan selvä. Suomalaiset eivät enää elä yhtenäiskulttuurissa, sen murtuminen näkyy yhä selvemmin.

Sisältä sama

Pirjo Nikander haastatteli pro gradu työssään 70–80-vuotiaita naisia sekä viiden vuoden takaisessa  väitöskirjassaan viisikymppisiä, suuriin ikäluokkiin kuuluvia naisia ja miehiä. Kun hän kysyi heiltä parasta ihmisen ikää, moni heistä kertoi elävänsä sitä paraikaa.

– Tuohon todennäköisesti vaikuttaa kokemamme psykologinen ikä. Se muotoutuu aika nuorella iällä eikä kummemmin muutu sen jälkeen. Tuntemus siitä, kuka minä olen, pysyy aika lailla vakiona lopun elämäämme.

Ikääntymistutkijat puhuvat iän naamiosta, ulko- ja sisäpuolen välisestä epäsuhdasta. Tunnemme, että minuus säilyy ennallaan ja on ajalle immuuni, vaikka iän karttuessa terveys reistailisi ja ympäristö muuttuisi. Toisin sanoen kroppamme näyttää muille kronologisen ikämme, mutta sisältä pysymme suurin piirtein samoina – ellei sitten hyvin vakava sairaus tai muu kriisi ravistele meitä.

Toisaalta myös toimintakyvyn menetys kolhaisee ihmisiä eri tavalla. Jos esimerkiksi on koko ikänsä ollut hyvin liikunnallinen, menetys tuntuu ehkä suuremmalta kuin henkisiin asioihin paneutuneella ihmisellä.

Tärkeä oma tuntemus

Ei ole ollenkaan yhdentekevää, minkä ikäiseksi tunnemme itsemme. Tutkija Virpi Uotinen hämmästyi itsekin parin vuoden takaisen väitöskirjansa tuloksia. Hänen tutkimuksessaan ihmisiltä kysyttiin, minkä ikäisiksi he tuntevat itsensä.

Iäkkäistä haastatelluista noin puolet kuvasi itsensä kalenteri-ikäänsä nuoremmaksi ja lähes yhtä moni tunsi itsensä ikäisekseen. Vain pieni, usein muita huonokuntoisempi vähemmistö, piti itseään kalenteri-ikäänsä vanhempana.

Tuloksissa selvisi, että ikäänsä vanhemmaksi kuvanneet kuolivat seuranta-aikana muita useammin.

– Tulos on aika raju, kun yksi karkea ikäkysymys kertoi noin paljon lopputuloksesta.

On tietysti helppo ajatella, että sairas ihminen tuntee itsensä vanhaksi ja kuolee sairauteensa terveitä nopeammin.

– Toki sairaus selitti osan, mutta kaikkea sillä ei voitu selittää. Osa ihmisten ikäkokemuksesta on jotakin muuta kuin terveyteen liittyvää.

Virpi Uotinen päättelee, että subjektiivinen eli koettu ikä kertoo yleisemminkin ihmisen hyvinvoinnista ja asennoitumisesta.

Oikeanlainen vanhus

Mikä sitten vaikuttaa siihen, että jotkut ihmiset ovat muidenkin mielestä ikäistään nuorempia, varsinaisia ikinuoria?

– Kyse taitaa olla näiden ihmisten asennoitumisesta. Yleensä ikäistään nuoremmalta vaikuttavat olevan henkisesti joustavia, he seuraavat aikaansa. He eivät ole juuttuneet menneeseen vaan ovat onnistuneet säilyttämään henkisen vireyden. He innostuvat, ja heillä on nykyajassakin asioita, jotka pitävät arjessa kiinni, Virpi Uotinen vastaa.

Pirjo Nikander on pohtinut ikääntymistä tutkiessaan myös nykyajan asettamia vaatimuksia.

– ”Oikeanlaista” ikääntymistä tai vanhuutta on olla juuri aktiivinen, ulospäin suuntautunut, sataan eri paikkaan ehtivä ikiliikkuja. Mutta entä jos ei jaksa eikä halua? Jos mieluummin käpertyy itseensä?

Hän toivoo, ettei kaikkia pakotettaisi esittämään tyytyväisiä.

– Ikääntymistutkimuksissa mitataan toistuvasti, miten tyytyväisiä ihmiset ovat. Se on kummallista. Olen joskus koettanut muistuttaa, että jos kroppa pettää eikä enää pysty toimimaan siten kuin on tottunut, miksi pitäisi olla tyytyväinen? Moninaisuuteen kuuluu, että saa olla myös äkäinen. Jos luvataan parempaa hoivaa, eikä sitä annetakaan, eikö ole luonnollista olla äkäinen? Vihaisuus voi olla joskus aika tärkeä asia.

Ihana eläkeikä!

Yleisesti on luultu – yhdysvaltalaisiin tutkimuksiin vedoten – että ikääntyminen aiheuttaa naisille enemmän päänvaivaa kuin miehille. Virpi Uotisen tutkimuksessa, kuten joissakin muissakin eurooppalaisissa, on huomattu, että asia on päinvastoin.

Kun ihmisiltä kysyttiin, milloin on paras ikä, naiset vastasivat miehiä useammin, että nyt, tai jopa joskus tulevaisuudessa.

Sukupuoliero toistui kaikissa ikäryhmissä, näin kävi myös 65–84 -vuotiaiden seurantatutkimuksen molemmilla tutkimuskerroilla. Naisten ihanneiän keskiarvot olivat järjestelmällisesti useita vuosia korkeammat kuin vastaavanikäisten miesten.

– Naiset eivät toisin sanoen näyttäisikään pelkäävän kauneuden menettämistä tai murehtivan sitä, että ovat vähemmän houkuttelevia miesten silmissä.

Virpi Uotinen pohtii, että ehkä fyysisen suorituskyvyn heikentyminen onkin miehille kovempi juttu kuin on aiemmin tultu ajatelleeksi. Tai sitten naiset osaavat nauttia enemmän uudesta elämänvaiheesta, kun rankka työ- ja perhe-elämä hellittävät ja aikaa jää lopulta itselle. Naisia myös enemmän vuosia jäljellä elinajanodotteen mukaan.

Nykyajassa näkyy selvästi, että keski-iälle ominainen elämäntyyli jatkuu kauemmin kuin ennen. Vaikka siirrytään eläkkeelle, elämä on hyvää ja onnellista. Eläkkeellä on enemmän aikaa niille rakkaille asioille, joita työelämän aikaan ehti tehdä vain vapaa-ajalla.

– Nykyisten yli kuusikymppisten elämä eläkkeellä on niin rikasta, että jo nelikymppiset alkavat haikailla sinne kireän työtahdin puristuksessa. Kolmannesta iästä on tullut hyvin houkutteleva ja positiivinen.
Kun hyvä kolmas eli eläkeikä mieluisine aktiviteetteineen pitenee, lykkäämme yhä kauemmas neljättä eli riippuvuuden ikää.

Lihan tyrannia helpottaa

Pirjo Nikanderin mielestä työelämässä mennään pahasti metsään, jos suhtautuminen ihmisiin päätetään ainoastaan kronologisen iän perusteella. Ihmistä määrittelevät monet muutkin seikat, kuten sukupuoli, etninen tausta, luokka-asema… Ei ole mielekästä nostaa yhtä niistä korostetusti yli muiden.

Onneksi työelämän ikärasismi on hellittämässä. Uusi eläkepolitiikka ja kampanjointi työssä jaksamisen puolesta ovat tuottaneet hissukseen tulosta. Työpaikan vaihto onnistuu vielä yli viisikymppisenäkin, eikä siinä vaiheessa ole mitenkään outoa vaihtaa vaikka koko alaa.

Uudesta ajasta kertoo myös esimerkiksi kosmetiikkateollisuus, joka nykyään mainostaa tuotteitaan teemalla ”pro age” eli iän puolesta. Vielä vähän aikaa sitten mainokset näyttivät lähinnä ”anti age” eli ikää vastaan -tuotteita. Nyt ihossa saa mainostenkin mukaan näkyä ryppyjä ja vatsassa pyöreyttä.

– Lihan tyrannia helpottaa, Nikander heittää.

Myös Virpi Uotisen mielestä ihmisen kalenteri-ikä on lopultakin aika heikko osoitin siitä, millainen ihminen on. Hän kertoo esimerkin ruotsalaisesta pienestä Mellerudin kunnasta, jossa on jo pari vuotta voinut hakea työpaikkaa pelkästään kokemuksen ja koulutuksen perusteella.

Ensimmäisellä hakukierroksella ei tarvitse kertoa nimeään, sukupuolta eikä syntymäaikaa. Noiden ihmisen määreiden on osoitettu vaikuttavan siihen, kuka pääsee haastatteluun ja saa lopulta työpaikan.

Mellerudin malli on herättänyt Ruotsissa valtakunnallista kiinnostusta ja saattaa levitä edelleen.

– Voisimme hyvin miettiä, mitä ikä loppujen lopuksi kertoo esimerkiksi kahdesta samana vuonna syntyneestä ihmisestä? Kummatko ovat enemmän samankaltaisia: ne jotka ovat kalenterin mukaan samanikäisiä vai ne jotka kokevat olevansa samanikäisiä?

Paljon kalenteri-ikää enemmän ihmistä kuvaa esimerkiksi se, millaisessa kunnossa hän on, mistä hän on kiinnostunut, mitä harrastaa tai millainen on kaiken kaikkiaan hänen toimintakykynsä.

Kalenteri kertoo, että vuosia on kertynyt reippaasti keski-ikään, mutta olo on edelleen kuin kolmikymppisellä. Kyllä, se on mahdollista. Tunneikä ei kalenterivuosia tunne.

Lue lisää ikääntymisestä.

Kuva Shutterstock

Terveen ihmisen ei tarvitse mennä luuntiheysmittauksiin. Mutta FRAX-mittaus on tarpeen, jos...

  • saat murtuman kaaduttuasi tai pudottuasi alle metrin korkeudesta.
  • vanhemmallasi tai sisaruksellasi on osteoporoosi.
  • kuukautisesi päättyvät reilusti ennen kuin täytät 50 vuotta tai ne ovat jääneet pois esimerkiksi syömishäiriön takia.
  • olet alipainoinen, käytät kortisonitabletteja suuria annoksia tai kärsit D-vitamiinin puutoksesta ja sinulla on lisäksi osteoporoosille altistava sairaus, kuten keliakia, nivelreuma tai tulehduksellinen suolistosairaus,
  • saat nikamamurtuman selkärankaan. Joskus ainoa merkki on pituuden väheneminen useammalla sentillä tai ryhdin romahtaminen.

Asiantuntija: Leo Niskanen, endokrinologian ylilääkäri, HYKS.

Lue lisää Osteoporoosin käypä hoito -suosituksesta.

Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Joka viides 50 vuotta täyttänyt mies saa vähintään yhden osteoporoosiperäisen murtuman ja naisista joka kolmas. Naisten suurempi lukumäärä johtuu siitä, että naisilla on hennompi luuston rakenne. 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia (osteoporoosi eli luukato on luustoa haurastuttava ja luunmurtumille altistava yleissairaus) ja 400 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa (osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa). Osteoporoosilääkitystä syö n. 80 000 osteoporootikkoa. Suomessa syntyy yli 40...
Lue kommentti
Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Liukuesteet ei montaa euroa maksa. Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi proteiinia, C-vitamiinia (400mg), D-vitamiinia (50-100µg), magnesiumia (200-400mg) sekä K2-vitamiinia (50-100µg). Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa oikean ravitsemuksen kanssa sekä auttaa myös luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Vuoden 2011...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock

Olen 47-vuotias esivaihdevuosivaivoista kärsivä nainen. Olen pärjännyt hyvin estrogeenilaastarilla 25 µg. Laastari oli apteekista loppu, ja sain tilalle estrogeenigeeliä. Eikö sen annos ole huomattavasti isompi? En haluaisi käyttää kuin juuri sen verran hormonia kuin tarpeen on. Mikä hoitomuoto on turvallisin?

Tämä on ajankohtainen kysymys, koska sekä estrogeenigeelivalmisteiden että estrogeenilaastareiden saatavuudessa on ollut runsaasti ongelmia. Näin ollen monen käyttäjän lääkehoitoa on jouduttu muuttamaan.

Pakkauksessa hormonien määrä on kuvattu eri tavoin, joko milligrammoina (mg) tai mikrogrammoina (µg). Suun kautta otettavat estradiolitabletit sisältävät estrogeenia joko 1 tai 2 mg. Geelivalmisteiden välissä on pieniä eroja, mutta otan esimerkin yhdestä valmisteesta, jossa 1 g geeliä sisältää 0,6 mg estradiolia. Geeliä sisältävää annospumppua käytettäessä 1 painallus vastaa 0,75 mg:n estradioliannosta. Geelin sisältämän estradiolin biologinen hyötyosuus on enintään 10 %, joten vuorokaudessa saatava estradiolin määrä on noin 50 µg. Laastareissa taas kuvataan vahvuus yksiköllä µg/ 24 tuntia (kysyjän tapauksessa hänellä oli käytössä 25 µg laastari). Tässä tapauksessa kerrotaan, kuinka paljon estradiolia laastarista vapautuu naisen verenkiertoon vuorokauden kuluessa.

Jonkin verran valmisteiden imeytymisen välillä on yksilöllisiä eroja, mutta suurin piirtein voidaan arvioida saman vahvuisiksi seuraavat annokset: 1 mg tabletti suun kautta, iholle kiinnitettävä 37,5 ug laastari ja 1(-2) painallusta geeliä iholle levitettynä. Kysyjän saama hormoniannos ei siis ole huomattavasti isompi; lisäksi geeliannosta voi itsekin säätää.

Annostelumuodon voi valita itse. Ihon kautta annostelua suositaan silloin, kun naisella on veritulppariskiä lisääviä tekijöitä. Ja kuten kysyjä toteaa, kannattaa käyttää estrogeenia vain sen verran, että vaihdevuosioireita ei tule.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.