Aivotutkijat ovat päätyneet suunnilleen samaan, kuin entisajan kansankynttilät. Lukuharrastus suojaa lukemisen ongelmilta ja jopa korjaa niitä.
Kirjoitin kisa, kun piti kirjoittaa kissa. Tavutkin saattoivat vaihtaa paikkaa: sakis.
Rakastin ainekirjoitusta, mutta sain usein huonon arvosanan ja tylyn huomautuksen: huolimattomuusvirheitä. Rakastin silti. Kirjoitin päiväkirjoja. Luin ahmimalla.
Aikuisena lukihäiriötä ei enää suurestikaan ole näkynyt. Joskus sanat vinksahtavat. Joskus lapsuusmuistot kirpaisevat. Mutta itsestäänkö vaiva hävisi?
Jyväskylän yliopiston kehitysneuropsykologian professori Heikki Lyytinen vahvistaa oletukseni. Niin voi käydä. Joskus aivot saattavat omia aikojaan korjata tilanteen.
Lukeminen on oivallus äänteiden yhdistymisestä kirjainten järjestyksessä. Lukutaidon oppiminen on vaikeampaa, jos äänteiden haku mielen sanakirjasta on mutkikasta, mutta aivot rekisteröivät sitkeän harjoituksen.
Vaikka lukihäiriön ja oppimishäiriöiden syistä on olemassa lähes tolkuton kirjo tietoa, punaisena lankana on ja pysyy sama yksinkertainen totuus: lukihäiriöön auttaa lukeminen.
Lukemisen imuun
Yksinkertaista? Periaatteessa kyllä, mutta polkuja ja esteitä poluille tulee laaja kirjo heti, kun mennään hieman syvemmälle ja aletaan puhua motiiveista. Niinpä innostusta lukemiseen, jopa mekaanisen lukemisen harjoitteluun, pitäisi Lyytisen mielestä varjella kaikin keinoin.
– Toinen kaikesta tutkimustiedosta käteen jäänyt punainen lanka onkin mahdollisten oppimishäiriöiden ja etenkin lukihäiriön varhainen toteaminen. Mitä varhemmin häiriöt todetaan, sitä helpompi niihin on puuttua.
Tai toisin päin: mitä myöhemmin ongelma huomataan, sen ohdakkeisemmaksi oppijan tie käy. Pahimmillaan oppimisvaikeudet aiheuttavat opiskelun välttämistä, häiriköimistä, itsetunnon alenemista ja lopulta syrjäytymiskierteen.
Jos lukeminen on jäänyt hyvin takkuiseksi, opiskeluintoa on Lyytisen mukaan aikuisena enää hankala löytää.
– Lukivaikeuden korjaaminen voi vaatia todella kovia ponnisteluja. Kun harjoittelu pitää aloittaa pohjalta, se saattaa olla kuin paluuta painajaisuneen lapsuuden koulunpenkistä.
Sykkyrä oppimishäiriöitä
Oppimishäiriöistä tunnetuin on lukihäiriö eli dysleksia. Se johtuu aivotoiminnan häiriöistä, ja se on tunnetuin erityisoppimishäiriöistä. Mutta muitakin on luokiteltu: Esimerkiksi lapsen kielelliset vaikeudet, joita nimitetään dysfasiaksi, saattavat näkyä sanavaraston normaalia hitaampana kasvuna ja puutteellisina lauseina. Matematiikan oppimisen vaikeus, dyskalkylia, taas saattaa ilmetä vaikeutena ymmärtää numerojärjestelmiä ja peruslaskutaidon automatisoitumisen hitautena. Tarkkaavaisuushäiriö ADHD taas vaikeuttaa keskittymistä opiskeluun.
Mutta mikä aiheuttaa mitäkin? Johtaako toinen toiseen? Voiko tarkkaavaisuushäiriö aiheuttaa lukihäiriötä ja päinvastoin?
Häiriöiden erottelu on Heikki Lyytisen mukaan hankalaa ja haastavaa, koska syyt ovat moninaiset.
– Harvoin pystytään tekemään tiukkaa yhden oppimisvaikeuden diagnoosia tyyliin ”lapsella on nyt tämä tai tuo”.
Lyytinen korostaa, että häiriön tunnistaminen on hyödyllistä, jos se auttaa ymmärtämään lasta eikä esimerkiksi ”päärinväin”-kirjoittajaa sorruta moittimaan huolimattomuusvirheistä. Silti vielä hyödyllisempää on ylipäätään saada lapsi oppimisen ja ennen kaikkea lukemisen imuun. Pitää saada aikaa oppimisen myönteinen kierre.
Kirjainleikkejä eskarissa
Heikki Lyytisen mielestä lapselle on eduksi tutustua kirjaimiin jo hyvissä ajoin ennen kouluikää. Varsinaisesti lukemista ei tarvitse tuputtaa, muttei aikaisin lukemaan oppimista kannata estelläkään.
On laskettu, että nyt jo 30 prosenttia suomalaislapsista osaa lukea esikouluikäisenä ja että määrä saattaa vielä kasvaa 40 prosenttiin.
Hän muistuttaa, että toisten lasten varhainen lukemaan oppiminen saattaa olla omiaan vahvistamaan negatiivista kierrettä niillä lapsilla, joille lukeminen on normaalia vaikeampaa, etenkin jos lapsen ympäristö ei kannusta lukemaan. Kierre saa lisävauhtia, jos opettajakaan ei huomaa, että lapsen häsläämisen syynä onkin aivoista johtuva oppimishäiriö.
– Lapsi, jonka ympäristö on suhtautunut myönteisesti lukemiseen ja jolle luetaan paljon, suuntautuu ikään kuin itsestään lukemiseen ja lähestyy koko ajan spontaanistikin sitä hetkeä, jolloin oivaltaa lukemisen periaatteen: tuo koukero on tuollainen äänne, tämä tällainen. Näistä seuraa oivalluksista suurin, jonka useimmat ihmiset muistavat koko elämänsä halki: hetki, jona lukemisen ihme avautui.
Lukihäiriöinen priimus
Vaikka esimerkiksi lukihäiriö on myös perinnöllistä, ympäristö on Lyytisen mukaan aina läsnä lukemisen oppimisessa. Kyse ei koskaan ole pelkästään geeneistä.
”Olin huono koulussa” -lause voi siis kätkeä taakseen miltei mitä tahansa: perinnöllisistä tai muista syistä johtuvia aivotoiminnan häiriöitä, emotionaalisia häiriöitä, ympäristön ymmärtämättömyyttä, latistamista, välinpitämättömyyttä?
– Voi. Toisaalta ei ole lainkaan mahdotonta että lapsi, jolla on lukihäiriö onkin niin sanottu hyvä oppilas. Kyse voi olla myös määrittelijästä. Jos esimerkiksi lukihäiriötä sorrutaan pitämään lapsen olennaisimpana piirteenä, se voi rajusti heikentää hänen intoaan oppimiseen.
Liian hidas lukija
Heikki Lyytisen mielestä vanhempien tai opettajien ja myös päivähoidon ammattilaisten pitää reagoida, ja parempi on huomata ongelmat liian varhain kuin liian myöhään. On havaittu esimerkiksi, että päivähoidon ammattilaisten arviot lasten kehitystasosta ovat usein ennakoineet suoriutumista läpi kouluajan.
Hän arvelee, että oppimishäiriöihin suhtaudutaan liian huolettomasti kuin huolekkaasti.
– Tapana on ajatella, että kyllä tämä tästä korjaantuu, että kaikkihan lukemaan oppivat. Niin onkin, että lähes kaikki suomalaislapset oppivat käytännön arjessa riittävän tarkoiksi lukijoiksi, mutta ongelmat saattavat ilmetä myöhemmässä elämässä esimerkiksi siten, että lukeminen jää toivottua paljon hitaammaksi
