Luin että auringonhattu-uute on hyväksytty flunssanhoitoon, mutta mikä annostus ja mikä valmiste olisi paras tähän? Lisäksi kiinnostaisi tietää, mitä nykyään ollaan mieltä, lyhentääkö flunssaa sinkin tai C-vitamiinin käyttö? Vai mikä auttaisi?

Auringonhattu eli punahattu on Echinacea-kasvisuvun nimi. Punahattuvalmisteita tehdään ainakin kolmesta eri punahatun alalajista, nimittäin kaunopunahatusta (Echinacea purpurea), rohtopäivänhatusta (Echinacea pallida) ja kaitapäivänhatusta (Echinacea angustifolia).
Eri punahattuvalmisteissa on käytetty kasvien eri osia, myös valmistusmenetelmiä on monia. Niinpä eri valmisteiden vaikutukset voivat poiketa toisistaan. Samasta syystä jollakin valmisteella tehdyn tutkimuksen tulosten yleistäminen myynnissä oleviin valmisteisiin on vaikeaa.

Vuonna 2009 julkaistu Cochrane-katsaus kaikista riittävän laadukkaista punahattua koskevista tutkimuksista tuli siihen johtopäätökseen, että flunssan ehkäisyssä ei punahattu­valmisteista ollut hyötyä. Joissakin tutkimuksissa punahattuvalmisteista (kaunopunahattu) oli hyötyä flunssan oireiden hoidossa, toisissa taas ei. Katsauksen jälkeen julkaistujen tutkimusten tulokset ovat yhtä vaikeasti tulkittavia.

Auringonhattuvalmisteiden käytöstä flunssan oireiden helpottamiseen ja lyhentämiseen ei siis ole vakuuttavaa näyttöä. Tutkimustiedon perusteella en pysty suosittelemaan yksittäistä punahattuvalmistetta. Annostus on aina pakkauksen ohjeen mukainen. Lyhyessä käytössä valmisteet ovat yleensä hyvin siedettyjä, mutta voivat aiheuttaa ongelmia, kuten yliherkkyysoireita. Alle 12-vuotiaille ei valmisteita pitäisi antaa.

C-vitamiinin käyttö ei estä flunssan puhkeamista, mutta flunssan kesto saattaa hieman lyhentyä. Sinkki voi puolestaan lieventää flunssan oireita ja lyhentää sen kestoa, jos tablettien käyttö aloitetaan pian flunssan oireiden ilmaannuttua.
Flunssaan parannuskeinon keksivä saa luultavasti Nobelin palkinnon. Sitä odotellessa käytetään oireita lievittäviä vanhoja konsteja, eli levätään, juodaan riittävästi ja tarvittaessa höyryhengitellään. Tulehdus­kipulääkettä tai parasetamolia voi käyttää kuumeen alentamiseen. Nuhaan auttaa niistäminen, nenää avaavista suihkeista voi olla hieman apua. Kovaan yskään voi lääkäri määrätä tehokasta yskänlääkettä.

Annikka Kalliokoski
kliinisen farmakologian erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Luontaislääkkeitä flunssaan?

Vierailija 03.09.2014 klo 04:00 Tupakka pois, paljon marjoja, kasviksia+ jokapäiväseenkäyttöön ravintolisät esim http://www.hyvaolo.com/2014/09/vitaepro-taydellinen-ravintolisa.html Liikuntaa ja ulkoilmaa. Riitävä käsienpesu ettei pöpöt leviä. Kun on hyvä ja terve mieli, ei tarvi sairastella Miksi mainostatte VitaeProta ?????? VitaePro 1 kapseli sisältää: Astaksantiinia 2 mg, Luteiinia 6 mg, Zeaksantiinia 1,2 mg http://www.antioksidantit.com/astaksantiini/ C-vitamiinia 100mg: C-vitamiinin tarve...
Lue kommentti