Muistan kun, vai miten se oli?

Säädän uutta digiboksia niin hartaasti ja käyttöohjeeseen paneutuen, että päätä alkaa särkeä. Haen vettä ottaakseni särkylääkkeen. Selviydyttyäni tehtävästä huomaan puoliksi juodun vesimukin pöydälläni. Mutta en muista, otinko sen lääkkeen vai en. Miksi näin kävi, neuropsykologi Taina Nybo?

– Ilmeisesti se oli vain hajamielisyyttä, jos ennenkin on käynyt samansuuntaisesti eikä muistin toiminta ole muuten muuttunut, Nybo rauhoittaa.

Tämänkertaisen hajamielisyyteni hän uskoo johtuneen siitä, että ajatukseni olivat aivan muualla. Keskittymisen kohde toimi niin sanottuna tarkkaavaisuuskaapparina ja sitoi huomioni. Senhetkiset epäolennaiset asiat eivät siksi rekisteröityneet tapahtumamuistiini.

Viekö masennus muistin?

Tapahtumamuistiin tallentuvat aikaan ja paikkaan liittyvät henkilökohtaiset kokemukset. Se liittyy ihmiseen itseensä toisin kuin rinnakkainen ja osin päällekkäinenkin muistijärjestelmä, semanttinen eli tietomuisti.

Tietomuistin toiminnan voi pukea sanoiksi ”tiedän että vuorokaudessa on 24 tuntia”. Tapahtumamuistia käytetään silloin, kun sanotaan esimerkiksi ”muistan, kun sain elämäni ensimmäisen polkupyörän”.

– Mutta jos jatkaa, että se oli silloin, kun Kennedy murhattiin, huomaa, että nämä kaksi muistijärjestelmää pelaavat myös yhteen, Nybo sanoo.

Muisti ei asu aivoissa vain yhdessä paikassa, ja lisäksi erilaiset muistitoiminnot limittyvät toisiinsa. Tutkijat olettavat, että tapahtumamuistilla on tunne-elämän alueelle vahvat yhteydet.

– Esimerkiksi masentuneet ihmiset väittävät usein, että eivät muista juuri mitään elämästään. Kuitenkin heillä on hämmästyttävänkin tarkkoja, negatiivisesti värittyneitä muistikuvia. Se, miten uutta tietoainesta syväprosessoidaan ja mihin se liitetään vanhassa tietojärjestelmässä, liittyy todennäköisesti mielialaan. Jos on alavireinen, uusi muistiaines kiinnittyy todennäköisimmin ikäviin muistoihin ja negatiivisiin asioihin.

Mieliala voi vaikuttaa myös oppimiseen, joten esimerkiksi tunnuslukuja ja salasanoja ei kannata opetella väsyneenä ja kärttyisenä.

Surussa kuin sumussa

Joskus aivan normaalimuistisenkin ihmisen tapahtumamuisti voi kieltäytyä ottamasta vastaan mitään. Näin dramaattisesti saattaa käydä, kun todella voimakkaat tunteet sitovat kaiken psyykkisen energian. Tällainen on mahdollista esimerkiksi rakkaan ihmisen hautajaisissa. Jälkeen päin koko tilaisuus tuntuu olevan kuin usvan takana, eikä yksityiskohtia pysty tavoittamaan.

Tarkkaavaisuuskaappaus suojaa siis myös liian voimakkailta kokemuksilta. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kipu. Se tuntuu vähemmän tai ehkä unohtuu kokonaan, kun kivun piinatessa kiinnittää huomionsa johonkin mieluisaan puuhaan.

Mutta voi tarkkaavaisuutta kaapata ja käyttää hyväksi hupimielessäkin: taikurien temput perustuvat usein siihen, että katsojien huomio käännetään pois illuusion perimmäisestä olemuksesta.

Kumpi muistaa oikein?

Koska ihminen luontaisesti pyrkii muodostamaan asioista ja tapahtumista loogisia kokonaisuuksia, tapahtumamuisti palvelee myös tätä tarvetta. Se paikkaa muistikuvien aukkoja ja luo jopa vääriä, täydentäviä muistoja. Tämä tapahtuu tiedostamattomasti ja joskus on lähes mahdotonta päätellä ja selvittää, mitkä muistot ovat todellisia, oikeasti tapahtuneita asioita.

Kokonaisuuksien muodostamisesta on kysymys muun muassa silloin, kun sisarukset muistavat saman lapsuuden asian aivan eri tavoin.

– Kumpikin yrittää muistaa, ja mielestään muistaakin oikein. Kummankin muistikuva kuitenkin syntyy mielessä jo olemassa olevalle kokemuspohjalle, ja käsitys menneestä värittyy sen mukaan.

Myös ennakko-oletus voi vaikuttaa: toinen sisaruksista voi muistaa, että se oli isä, joka vuosia sitten kerran heitti maitolasin seinään, toinen, että se oli äiti.

– Tässä tapauksessa muistikuva riippuu esimerkiksi siitä, miten vanhempiin suhtautuu. Lasinheittäjäksi muistetaan vanhemmista todennäköisesti se, joka on etäisempi tai pelottavampi. Tapahtunut yhdistetään siihen, mitä mielessä jo on valmiina.

Monenlaiset reunaehdot siis vaikuttavat muistin toimintaan. Taina Nybo painottaa, että tämä täytyy pitää mielessä varsinkin, kun tutkitaan menneisyyden traumaattisia tapahtumia.

Turha tieto tarttuu huonosti

Mielenvire vaikuttaa keskeisesti siihen, miten maailmaa havainnoidaan ja mitä havaitusta tallentuu muistiin. Mutta toisaalta kukaan ei pysty ottamaan vastaan kaikkia tarjolla olevia havaintoja.

– Kaikkea ei tarvitsekaan muistaa. Esimerkiksi epäolennainen sirpaletieto kuormittaa nykyihmisen muistia aivan turhaan. Armeliasta ja järkevää on myös se, että mieli suojaa muistamasta liian järkyttäviä asioita.

Mutta muistiin tallentuu sellaistakin, mitä emme tiedosta sinne painuvan. Tätä ei-tahdonalaista, tahatonta mieleenpainumista tutkitaan neuropsykologisesti esimerkiksi niin, että tutkittavaa pyydetään mekaanisesti kopioimaan tietty teksti tai kuvio.

Kopioinnin jälkeen kysytään, mitä hän muistaa asiasisällöstä. Usein käy ilmi, että paljonkin, vaikka tutkittava ei ole tietoisesti painanut muistiinsa mitään. Tämä alkukantaisin muistijärjestelmä käynnistyy etenkin, kun on kyse elämän kannalta olennaisimmista asioista.

– Kopioitaessa vaikkapa jonkin sairauden hoitoa käsittelevää tekstiä siitä jää todennäköisesti tiedostamatta mieleen enemmän kuin jonkin laitteen monimutkaisesta käyttöohjeesta, Taina Nybo havainnollistaa.

Liika tieto vie muistin

Kuten muutkin muistamisen muodot myös tapahtumamuisti vaihtelee paljon ihmisten välillä.

Neuropsykologisessa tutkimuksessa Taina Nybo kysyy tutkittavaltaan, onko tämä havainnut huolestuttavia muutoksia muistinsa toiminnassa.

– Vastaus on joskus, että mistä sen voi tietää, kun ei tiedä, miten ikätoverien muisti on muuttunut. Tämä toteamus havainnollistaa hyvin muistamisen yksilöllisyyttä.

Suuri osa ihmisten muistihäiriöistä johtuu siitä, että tauotta toimiva yhteiskunta kuormittaa muistin äärimmilleen. Taina Nybon kokemuksen mukaan muistiongelmien hoidoksi riittää usein se, että perusterveydenhuollossa kartoitetaan tausta- ja stressitekijät, minkä jälkeen voidaan keskustella ja antaa tietoa näiden vaikutuksesta muistiin. Tällainen mini-interventio saattaa olla riittävä apu.

Jos nämä keinot eivät riitä, avuksi voidaan tarvita neuropsykologia.

Apukeinot sallittuja

– Yleisesti käytetty tapahtumamuistin tutkimismenetelmä on, että neuropsykologi lukee tutkittavalle sanomalehtiuutismaisen kertomuksen.

Tutkittavan tehtävänä on lukemisen jälkeen toistaa tekstin sisältö mahdollisimman tarkasti. Neuropsykologi seuraa, miten tarkkaavaisuus ja loogisen asiakokonaisuuden hallinta on toiminut, muistaako tutkittava tekstin alun, muistaako lopun, täydentääkö muistiaukkoja, sekoittuvatko yksityiskohdat ja vääristyykö kokonaisuus.

Nämä laadulliset tiedot kertovat tutkijalle, mihin jatkotutkimusta on syytä suunnata.

Jos kohennettavaa on, paljonkin on tehtävissä. Tapahtumamuistia voi nimittäin parantaa kuten muitakin muistin osa-alueita. Tärkeintä on, että tavalla tai toisella ensin katkaistaan esimerkiksi stressin aiheuttama huonomuistisuuden kierre.

Apua on silloin kalenterin ja muistilappujen lisäksi mielikuvien liittämisestä muistettaviin asioihin: jos sinulle esittäytyy herra Pääskynen, ajattele pääsky istumaan hänen olkapäälleen. Muistettavat asiat kannattaa myös järjestää loogisiksi kokonaisuuksiksi: ruokakaupasta kaikki tarpeellinen tulee todennäköisimmin mukaan, kun etukäteen hahmotat, missä järjestyksessä ostettavat tavarat ovat kulkureittisi varrella. Lisäksi on tärkeää opetella tunnistamaan muistinsa heikkoudet ja varsinkin vahvuudet.

– Vahvuuksien varaan rakentamisesta on aina enemmän hyötyä kuin ongelmiin tuijottamisesta, Taina Nybo sanoo.