Mittaamalla seerumin bilirubiinipitoisuus voidaan selvittää maksan ja sappiteiden sairauksia. Samalla saadaan tietoa punasolujen hajoamisesta.
Kun punasolut kuolevat, niiden rautaa sitova osa muuttuu bilirubiiniksi, keltaiseksi sappiväriaineeksi. Bilirubiini on rasvaliukoinen ja hakeutuu mielellään muun muassa aivoihin, joita se voi vaurioittaa, jos sitä joutuu sinne paljon. Maksassa bilirubiini muuttuu vesiliukoisiksi johdannaisiksi eli konjugoituneeksi bilirubiiniksi.
Bilirubiinikonjugaatit erittyvät sapen mukana suoleen, josta osa imeytyy takaisin verenkiertoon ja osa menee hiukan muuttuneena ulosteisiin. Bilirubiinin aineenvaihduntatuotteet aiheuttavat ulosteen ruskean värin.
Pitoisuus suurin aamulla
Tavallisimmin mitataan bilirubiinin kokonaispitoisuus seerumissa, mutta tarvittaessa voidaan mitata erikseen konjugoitunut bilirubiini. Vapaa bilirubiini on näiden erotus. Mittaus tehdään verinäytteestä, jonka ottamiseen ei tarvita erityisiä esivalmisteluja, esimerkiksi paastoa.
Terveillä aikuisilla bilirubiinin kokonaispitoisuus on 2–20 mikromoolia litrassa (µmol/l) ja konjugoidun bilirubiinin alle 5 µmol/l.
Pitoisuus on aamulla suurempi kuin iltapäivällä. Silmänvalkuaiset alkavat kellertää, kun kokonaisbilirubiini ylittää 50 µmol/l.
Syynä sappivaivat
Punasolujen kiihtynyt hajoaminen eli hemolyysi nopeuttaa bilirubiinin syntyä ja suurentaa sen pitoisuutta veressä. Jo suuren mustelman häviäminen voi aiheuttaa merkittävän bilirubiinituotannon lisän. Hemolyysin aikana lisääntyy erityisesti vapaa bilirubiini konjugoituneen osuuden pysyessä suurin piirtein normaalina.
Sappiteiden virtauseste, joka voi johtua esimerkiksi sappikivistä, häiritsee bilirubiinin poistumista maksasta. Tällöin bilirubiini ei pääse suoleen, ja konjugoituneen bilirubiinin pitoisuus veressä lisääntyy. Konjugaatit erittyvät virtsaan ja tummentavat sen värin. Jos sappitukos on täydellinen, ulosteet voivat muuttua savenharmaiksi.
Vaikeissa maksavaurioissa, kuten maksatulehduksessa tai maksakuoliossa, molempien bilirubiinien määrä lisääntyy.
Maksan kyky poistaa bilirubiinia voi olla huonontunut perinnöllisistä syistä. Näistä tiloista yleisin on Gilbertin oireyhtymä, jota arvellaan olevan jopa noin seitsemällä prosentilla väestöstä. Gilbertin oireyhtymässä vapaan bilirubiinin pitoisuus veressä suurenee, mutta useimmiten korkeintaan 50 µmol/l:n tienoille. Taudista ei ole haittaa, eikä sitä tarvitse hoitaa. Se löytyykin usein sattumalta, kun joku huomaa valkuaistensa vähän kellertävän tai kun bilirubiini tulee jostakin muusta syystä mitatuksi.
Vauvoille sinivalohoitoa
Sikiöaikaisen hemoglobiinin nopea hajoaminen ja maksan kehittymätön kyky poistaa bilirubiinia nostavat vastasyntyneen veren bilirubiinipitoisuuden jopa yli kymmenkertaiseksi aikuiseen verrattuna. Tilannetta pahentaa, jos vauvalla on punasolujen hajoamista edistävä sairaus.
Ennen pysyviäkin aivovaurioita aiheuttanut vastasyntyneen liika bilirubiini osataan nykyään hoitaa. Vauvan pitäminen sinisessä valossa edistää bilirubiinin poistumista elimistöstä, ja vaikeassa tilanteessa voidaan tehdä verenvaihto. Mikä hoito milloinkin valitaan, riippuu bilirubiinipitoisuuden lisäksi muun muassa vauvan iästä ja painosta.
