Monien sairauksien oireet voivat matkia loppunpalamisen oireita. Usein oikea syy selviää yksinkertaisella verikokeella.

Kilpirauhassairaus

Kilpirauhasen vajaatoiminta väsyttää, unettaa, lihottaa, hidastaa sykettä ja ajatuksen kulkua. Kilpirauhaspotilas on tasaisen väsynyt. Kilpirauhasen liikatoiminta taas piiskaa elimistön ylikierroksille. Se hikoiluttaa, heikentää muistia, väsyttää, janottaa ja tykyttää sydäntä.

Kilpirauhasen tila selviää verikokeella, jossa mitataan THS-aivolisäkehormonin ja kilpirauhasesta erittyvän tyroksiini-hormonin pitoisuudet.

Tyypin 2 diabetes    

Aikuistyypin diabeteksen ainoa oire voi aluksi olla väsymys. Kun tauti alkaa janottaa ja pissattaa, se  on jo melko pitkällä. Tyypin 2 diabetes muhii ylipainoisessa ja vähän liikkuvassa kehossa, mutta ei ole tavaton normaalipainoisillakaan. Lihavuuden kanssa käsi kädessä kulkeva uniapneatauti voi myös rokottaa jaksamista, sillä siitä kärsivät sekä unen laatu että määrä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Diabetes näkyy verikokeissa kohonneina sokeriarvoina. Uniapnea paljastuu unilaboratoriossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaihdevuodet

Naisen unta ja mielialaa saattavat horjuttaa myös vaihdevuodet. Kaikki eivät kärsi kuumista aalloista, vaan oireina voivat olla vain lihaskivut ja mielialahäiriöt. Molempien juuret johtavat unen laadun huononemiseen. Huonosti nukkuvan lihakset eivät lepää, minkä takia esimerkiksi hartia- ja niskakivut tai selkäsärky saattavat voimistua. Päivisin väsymys sitten ärsyttää ja sekoittaa ajatukset.

Jos verikoe (FSH) osoittaa, että menopaussi on alkanut, estrogeenikorvaushoito auttaa.

Fibromyalgia

Fibromyalgia aiheuttaa kipua ylä- ja alavartalolla, aristusta eri puolilla kehoa sijaitsevissa pisteissä, väsymystä, uupumusta sekä erilaisia psyykkisiä ja neurologisia oireita. Kova stressi saattaa laukaista taudin.

Imeytymishäiriö

Uupuminen ja masennus johtuvat harvoin ruokavaliosta, mutta terveellisempään ruokavalioon siirtyminen voi lisätä jaksamista. Joskus väsymisen syynä on keliakia tai laktoosi-intoleranssi. Ne ovat imeytymishäiriöitä, joiden takia ravitsemus vaatii enemmän suunnittelua ja purkkilisiäkin. Keliaakikon pitää välttää kotimaisia viljoja ja laktoosi-intolerantin maitoa.

Alkoholinkäyttö

Alkoholi huonontaa unen laatua ja häiritsee aivojen välittäjäainetoimintaa niin, että se aiheuttaa ja syventää masennusta. Mielialavaikutuksia voi tulla jo pienillä määrillä.

Ylikunto

Rankka urheilu seitsemänä päivänä viikossa ilman lepoa ja palautumista ei tervehdytä, vaan voi päinvastoin sairastuttaa. Ylikunto voi tuntua väsymyksenä ja esimerkiksi toistuvina jännetulehduksina, angiinoina tai flunssina.

Asiantuntijana Benita Lillrank, työterveyslääkäri ja psykoterapeutti, Lääkäriasema Pulssi, Turku

Totta. Naiselle sydänkohtaus ei aina tule sellaisena puristavana rintakipuna, josta tajuaa että on tosi kyseessä. Infarkti voi tuntua vain väsymyksenä ja sitten joskus myöhemmin kun sydäntä tutkitaan, lääkäri saattaa sanoa, että täällähän on käynyt infarkti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla