Valkosolut suojaavat elimistöä. Ne lisääntyvät tulehduksen aikana. Tutkimalla, mitkä valkosolut ovat lisääntyneet, saadaan vihje tulehduksen aiheuttajasta. Poikkeava valkosolumäärä voi myös olla merkki verisyövästä.
Valkosolut (leukosyytit) ovat osa järjestelmää, jolla elimistö puolustautuu ulkopuolelta tulevia hyökkäyksiä, esimerkiksi viruksia ja bakteereita vastaan. Vajaa viisi prosenttia valkosoluista kiertää veressä. Pääosa niistä on kudoksissa. Veren valkosolut tutkimalla saadaan kuitenkin hyvä kuva koko elimistön leukosyyttitilanteesta.
Erilaisia soluja
Veren valkosoluja on kolmea päätyyppiä, jotka jakaantuvat edelleen useisiin alaryhmiin.
Runsas puolet veren valkosoluista on jyvässoluja (granulosyyttejä), jotka voidaan mikroskoopissa tunnistaa liuskoittuneen tuman ja solulimassa olevien tyypillisellä tavalla värjäytyvien jyvästen avulla. Jyvässolut syntyvät luuytimessä ja niiden elinikä on lyhyt; ihmisellä tuhoutuu ja muodostuu reilut miljoona jyvässolua sekunnissa. Jyvässolujen tärkein tehtävä on ottaa sisäänsä ja tuhota tauteja aiheuttavia mikro-organismeja. Jyvässolut pystyvät muuttamaan muotoaan ja siirtymään helposti tulehdusalueelle.
Vajaat kymmenen prosenttia valkosoluista on syöjäsoluja (monosyyttejä), jotka nekin muodostuvat luuytimessä samasta kantasolusta kuin jyvässolut, mutta poikkeavat niistä rakenteeltaan. Myös ne pystyvät ottamaan sisäänsä ja tuhoamaan mikro-organismeja ja elimistön omia kuolleita rakenneosia. Syöjäsolutkin ovat muuntautumiskykyisiä ja ne siirtyvät usein verestä kiinteisiin kudoksiin.
Noin kolmannes valkosoluista on imusoluja (lymfosyyttejä). Nimensä mukaisesti ne syntyvät imukudoksessa ja osallistuvat hyvin monimutkaisin mekanismein kehon immuunipuolustuksen rakentamiseen.
Liikaa valkosoluja
Valkosolujen kokonaismäärä lasketaan nykyään automaattilaskurilla. Terveellä aikuisella on 3,4–8,2 miljardia valkosolua litrassa verta.
Eri valkosolutyyppien suhteellisen osuuden tutkimista kutsutaan erittelylaskennaksi. Se voidaan tehdä automaattilaskurilla tai tarkastelemalla mikroskoopilla lasille levitettyä värjättyä veritippaa. Käytännön syistä verta otetaan yleensä näytteeksi muutama millilitra, vaikka sekä valkosolujen kokonaismäärä että erittely voitaisiin tehdä vajaasta millilitrasta.
Valkosolut lisääntyvät monessa sairaudessa. Tavallisimpia ovat tilanteet, joissa elimistö puolustautuu mikro-organismeja vastaan. Pahoissa märkäisissä tulehduksissa valkosolulukema voi jopa kymmenkertaistua. Tällöin lisääntyvät lähinnä jyvässolut, samoin kuin muun muassa reumakuumeen, tulirokon ja kurkkumädän yhteydessä.
Yhden jyvässolutyypin, happamilla väriaineilla värjäytyvien eosinofiilien määrä suurenee erityisesti allergiasairauksissa, esimerkiksi astmassa ja heinänuhassa sekä loistaudeissa, kuten suolinkaisesta tai trikiinistä kärsivillä. Imusolut puolestaan lisääntyvät muun muassa tavallisen nuhakuumeen, oikean influenssan ja erilaisten rokkojen aikana. Valkosolulukema voi suurentua myös verenvuotojen, kudostuhon aiheuttavien onnettomuuksien ja sydäninfarktin yhteydessä.
Liian vähän valkosoluja
Valkosolujen määrän väheneminen altistaa tulehduksille, mutta hiukan alentunut lukema löytyy usein terveiltäkin.
Valkosolumäärä voi pienentyä kahdesta syystä: näiden solujen suuren kulutuksen seurauksena esimerkiksi märkäpesäkkeessä tai jos luuytimen solutuotanto vähenee vaikkapa laajojen syövän etäpesäkkeiden, säteilyvaurion tai lääkkeiden aiheuttamana.
Sekä huomattavan suuren että pienen valkosolumäärän syynä voi olla verisyöpä (leukemia). Tällöin verenkiertoon ilmaantuu valkosolujen esiasteita, jotka näkyvät erittelylaskennassa.
Jos verisyöpää epäillään tai poikkeavan valkosolumäärän syytä ei saada muuten selville, tehdään luuydintutkimus. Tällöin rintalastan ytimeen työnnetään pintaluun läpi neula, jolla imetään luuydinkudosta. Kun tällainen näyte tutkitaan mikroskoopilla, saadaan selville, onko kyseessä pahanlaatuinen valkosolumuutos.
Lue myös Duodecimin uutinen Verihiutaleet tappavat malarialoisia
