Kaksosten äiti pohtii: miten tuen luonteeltaan erilaisten lasteni itsetuntoa?

”Miten kasvatan lapsilleni hyvän itsetunnon niin, että kumpikin olisi rohkeasti oma itsensä? Minulla on kaksivuotiaat kaksoset. Tyttö on kuin kopio äidistään: rohkea, vilkas, määrätietoinen ja tomera. Poika taas on ihan kuin isänsä: rauhallinen, pohdiskeleva, arka ja lempeä. Tyttö vaatii jatkuvasti huomiota, poika ei. Miten tukea heitä kumpaakin?”

Kaksosten äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa

Kiva, kun kysyt itsetunnosta! Moni mieltää sen jonkinlaiseksi vankkumattomaksi, syntymälahjana saaduksi varmuudeksi omasta kaikenpuolisesta erinomaisuudesta. Tosiasiassa itsetunto syntyy vuosien mittaan ihmissuhteissa kokemastamme arvostuksesta. Sen ydin on juuri tämä, mitä kysyt: miten olen oma itseni.

Lapsen on tärkeä tuntea, että hän riittää ja jää vähän ylikin.

Kaksivuotiaan itsetunto on oikeastaan tunnetta siitä, että on ihana ja iloa tuottava tyyppi läheistensä silmissä. Että saa kokeilla ja tuntea osaavansa (Minä itse!). Että saa olla kamalan iso ja heti perään ihan vauva.

Lapsi saa palautetta tietysti puheella (Olet ihana!), mutta vielä tärkeämpää on sanaton viestintä. Vanhemman rakastava katse, rauhoittava kosketus ja kannustava äänensävy merkitsevät enemmän kuin tuhat latteaa kehua.

Kun taidot ovat vielä kehittymässä, lapsen on tärkeä tuntea, että hän riittää ja jää vähän ylikin. Vahingoista suuttuminen, harjoittelusta hermostuminen ja muut arkiset vanhemmuuden pikkuvirheet kannattaa korjata pahoittelulla ja kehuilla. Nyt hermostuin vähän liikaa tuosta, kun kaadoit maidon ohi lasin. Se oli vahinko, huomaan sen nyt. Kyllä sinä osaat! Kokeillaan uudestaan!

Kaksosten vanhempana tiedän kokemuksestakin, miten vaikeaa tasapuolisuus on. Luonteenpiirteiden kehuminen on kaksiteräinen miekka. Jos toisen reippautta kiitetään, mitä arempi mahtaa silloin ajatella itsestään? Jos rauhallisuudesta kehutaan, miten arvottaa itseään vilkkaampi? Jos lasten välistä luonne-eroa korostetaan, kateus ja kilpailu saattavat voimistua. Tuolloin lapsen voi olla vaikea huomata olevansa mahtava oma itsensä. Mieluummin voi kehua vaikka sitä, miten kiva on olla yhdessä.

Koska vertaat viestissäsi lapsia itseesi ja heidän isäänsä, sananen siitä: voitte auttaa lapsia kohtelemalla toisianne ja erilaisia ominaisuuksianne arvostaen. Jos vaikkapa vilkas moittii hidasta etanaksi tai lempeä tomeraa määräilijäksi, lapsetkin helposti alkavat arvottaa näitä ominaisuuksia samoin.

Voitte myös yrittää antaa kahdenkeskistä aikaa lapsille. Vähän vaativalle lapselle voi tarjota huomiota aktiivisesti, pyytämättä. Lapset ovat niin pieniä, että osat saattavat vielä vuosien mittaan vaihtua.

Ihanaa tupla-arkea!