Kuvat
Heidin kotialbumi
Heidi Forsell kirjoittaa Uuden elämän selviytymisblogia. Blogin avulla Heidi haluaa tarjota vertaistukea muille erityislasten vanhemmille.
Heidi Forsell kirjoittaa Uuden elämän selviytymisblogia. Blogin avulla Heidi haluaa tarjota vertaistukea muille erityislasten vanhemmille.

Kun pelko sydänsairaan lapsen puolesta väistyi, Heidin ja Tuomaksen parisuhde ajautui kriisiin. Heidi kirjoittaa Vauva.fissä Uuden elämän selviytymisblogia.

Ei siellä mitään vaikeaa ongelmaa ole, lääkäri sanoi Heidi Forsellille rakenneultrassa. 

Elettiin vuoden 2017 syksyä, ja Heidi oli viikolla 22+2 raskaana. Heidi ja ultrassa mukana ollut avopuoliso Tuomas saivat kuulla, että heidät ohjataan jatkotutkimuksiin, sillä lääkäri ei löytänyt ollenkaan sydämen ja keuhkovaltimon välillä kulkevia verisuonia. 

Rakenneultran tehnyt kätilö kuitenkin rauhoitteli, että kyllä ne suonet sieltä löytyvät. Samaa toisteli Heidin ja Tuomaksen lähipiiri. Se ärsytti Heidiä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Olisin halunnut puhua peloistani enkä vain kuulla, että kaikki on hyvin. Mietin koko ajan, että entä jos ei olekaan, Heidi kertoo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vauva oli Heidin ja Tuomaksen ensimmäinen yhteinen lapsi. Molemmilla on lapsia entuudestaan: Heidillä 13-vuotias poika ja Tuomaksella kouluikäiset tytöt. Kun jatkotutkimuksissa tulevalla vauvalla todettiin vaikea sydänvika, Heidin ja Tuomaksen maailma romahti. Heidi itki sairaalan vessassa hysteerisesti. 

”Olisin halunnut puhua peloistani enkä vain kuulla, että kaikki on hyvin.”

Sikiöllä oli ultran mukaan myös kampurajalka, mutta se tuntui Heidistä ja Tuomaksesta kovin vähäpätöiseltä sydänvian rinnalla. Lapsivesipunktiolla suljettiin pois kromosomipoikkeavuudet. Tulokset kuullessaan Heidi ja Tuomas päättivät antaa raskauden jatkua. 

– Tuntui, että kyllä me tämän pelkän sydänvian kanssa pärjätään. Jos olisimme saaneet kuulla, että vauvalla ei ole edellytyksiä selvitä kohdun ulkopuolella, niin silloin olisimme joutuneet miettimään raskauden keskeyttämistä, Heidi sanoo.

– En kuitenkaan tiedä, olisinko pystynyt siihen, vaikka uutiset olisivat olleet huonoimmat mahdolliset.  

Ensimmäinen leikkaus viiden vuorokauden iässä

Käynnistysaika sovittiin raskausviikolle 39. Oli lääkäreiden mukaan mahdollista, että vauva pääsisi synnytyksen jälkeen jopa kotiin odottamaan leikkausta. Toisin kuitenkin kävi. 

Heidin synnytys käynnistyi itsestään. Lapsivedet menivät kotona Riihimäellä, ja Heidi kiidätettiin Naistenklinikalle ambulanssilla.  

Heidi ponnisti pienen tytön maailmaan kyljellään. Hän ehti nähdä vauvasta vilauksen, ja sitten lääkärit veivät tytön tutkittavaksi. Selvisi, että sydänvika oli erilainen, kuin mitä oli odotettu. Vauva pitäisi leikata heti.

”Pelkäsin, selviääkö vauva hengissä. Se oli kauheaa.”

Heidi oli odottanut, että hän pääsisi imettämään. Pettymyksen tunne oli kova, kun Heidi ei päässyt kokeilemaan imetystä edes synnytyssalissa. 

– Keho ja hormonit huusivat vauvaa syliin, mutta jouduin katselemaan häntä laitteiden ja letkujen ympäröimänä. Lisäksi pelkäsin, selviääkö vauva hengissä. Se oli hormonimyrskyssä kauheaa, Heidi muistelee. 

Ensimmäinen leikkaus tehtiin Lastenklinikalla kun vauva oli viiden vuorokauden ikäinen. Avosydänleikkauksessa vauvan rintaan asetettiin suntti, jonka avulla veri saatiin kulkemaan sydämestä keuhkoihin. Heidi ja Tuomas pääsivät katsomaan vauvaa teho-osastolle kuuden tunnin välein, mutta muuten osastolla ei saanut olla. Ikävä vauvan luo oli suunnaton. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Vaikka Heidi ei voinut imettää, hän pumppasi omaa rintamaitoaan vauvalle ravinnoksi koko ensimmäisen vuoden ajan.
Vaikka Heidi ei voinut imettää, hän pumppasi omaa rintamaitoaan vauvalle ravinnoksi koko ensimmäisen vuoden ajan.

Lääkkeitä neljä kertaa vuorokaudessa

Vaikka sairaalan mittarit ja monitorit ahdistivat Heidiä, oli pelottavampaa, kun niitä ei ollut. Tämän Heidi ja Tuomas tajusivat konkreettisesti, kun he saivat vauvan vihdoin kuukauden ikäisenä kotiin. 

Kotona he olivat vastuussa niistä asioista, joista sairaalassa oli huolehdittu. Vauvan happisaturaatiota eli veren happipitoisuutta oli tarkkailtava, jotta se pysyi riittävällä tasolla. Terveellä ihmisellä saturaatio on normaalisti sata, mutta Heidi ja Tuomas olivat tyytyväisiä, jos mittari näytti heidän vauvansa kohdalla kahdeksaakymmentä. 

Koska veren happipitoisuus oli vauvalla tavallista matalampi, vauvan sormenpäät ja huulet olivat usein sinertävät. 

– Joskus vitsailimme, että muiden vauvat itkevät naama punaisena, meidän tyttö huutaa naama sinisenä, Heidi sanoo. 

Vauvalle piti suntin vuoksi antaa lääke kuuden tunnin välein. Samalla kertaa ei saanut antaa maitoa, vaan vauvan ruokinta piti rytmittää lääkkeiden annon välille. Sekin piti varmistaa, että vauva ei puklaa jo annettua lääkettä ulos. 

Infektioriski rajoitti elämää hurjasti, sillä vauvan kanssa ei voinut mennä kauppaan tai kirjastoon. Isosisarusten koulukaverit eivät myöskään voineet tulla kylään. 

”Muiden vauvat itkevät naama punaisena, meidän tyttö huutaa naama sinisenä.”

Perhe ajoi viikon välein Lastenklinikalle hoitamaan vauvan kampurajalkaa. Kahden viikon välein käytiin puolestaan kontrolleissa sydämen vuoksi. Jos vauvalle nousi jostain syystä kuume tai happisaturaatio laski liian matalaksi, Helsinkiin oli lähdettävä nopeasti.

Heidi ja Tuomas olivat vauvan ensimmäisten kuukausien aikana paljon pois kotoa sairaalareissujen vuoksi, ja samalla isovanhemmat pyörittivät arkea kotona isompien lasten kanssa. 

Ensimmäinen vuosi vauvan kanssa meni Heidin mukaan sumussa. Keho oli koko ajan virittyneessä tilassa, valmiina toimimaan. 

– Olimme koko ajan varpaillamme ja valmiina lähtemään sairaalaan pienimmästäkin aiheesta. 

Parisuhde rakoilee vasta kriisin jälkeen

Kuopuksen viimeisin leikkaus tehtiin tämän vuoden helmikuussa, ja hänen vointinsa parantui leikkauksen myötä merkittävästi. Lapsen rinnassa on suuri arpi, mutta muuten sydänvika ei tällä hetkellä juurikaan vaikuta perheen arkeen. Nyt Heidin ja Tuomaksen kuopus on vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen taapero.  

Koko raskaus- ja vauva-ajan Heidi ja Tuomas olivat vahva tiimi ja toistensa tukena. Silloin molemmat olivat kuitenkin myös eräänlaisessa selviytymismoodissa: onko vauva saanut lääkkeen, onko ihonväri hyvä, miltä vauvan hengitys kuulostaa?  

Kun lapsen vointi on parempi ja pahin kriisi on takana, pari on alkanut kipuilemaan suhteessaan. 

– Jouduin rakentamaan itseni kokonaan uudelleen, ja niin joutui myös Tuomas. Meidän pitäisi löytää yhteinen suunta elämällemme sellaisina kuin olemme nyt. 

Vaikka kuopus on pian kaksivuotias, Heidi kertoo elävänsä vauvakuplassa, joka jäi lapsen sairauden vuoksi elämättä. Öisin hän saattaa ottaa nukkuvan taaperon viereensä ja vain tuoksutella tätä. Heidi kokee myös syyllisyyttä. 

– Saanko ärsyyntyä univeloista tai taaperon uhmakkaasta käytöksestä? Minunhan pitäisi olla kiitollinen, että hän on elossa, Heidi pohtii. 

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla