Äiti ei jää yksin ja 4 muuta asiaa, jotka kannattaisi oppia islantilaisilta

Hyvä meininki, tiivistää Satu Rämö islantilaisen perhekäsityksen. Salamatkustaja-blogin sekä mm. tuoreen Islantilainen kodinonni -kirjan kirjoittaja on asunut Islannissa kymmenen vuotta, ja hänellä on 2- ja 8-vuotiaat lapset jäätikköoppaana työskentelevän miehensä kanssa.

Sadulle on ollut helpotus saada perhe Islannissa. Suomessa asuessa ajatus vanhemmuudesta tuntui jopa pelottavalta: sehän rajoittaisi elämää hurjasti. 

– En ole koskaan ollut mikään megaäitityyppi, enkä ajatellut, että elämäni alkaisi vasta sitten, kun olen vanhempi. Päinvastoin: vierastin koko ajatusta ja mietin, miten minun käy, Satu kertoo.

– Kun lapset syntyivät täällä, minussa itsessäni ei tapahtunutkaan kovin suurta muutosta. Me saimme perheeseemme vain lisää.

Satu kertoo, mitkä asiat hänen mielestään vaikuttavat eniten perheiden hyvinvointiin Islannissa:

1. Ei koskaan yksin

Lastenhoitoon osallistuvat kaikki, ja jo vauvankin voi ottaa mukaan minne vain. Se tarkoittaa sitä, että äiti ei jää yksin.

Yhteisöllisyys voi olla yksi seikka, mikä tekee lapsiperhearjesta houkuttelevampaa. Luonnollinen väestönkasvu on Islannissa moninkertaista Suomeen verrattuna, ja maan syntyvyys on Euroopan huippuja. 

Perhekäsitys on laveampi kuin Suomessa, ja serkut ja isovanhemmat ovat kaikki samaa klaania.

Islanti ei kuitenkaan ole pitkän, omistautuneen kotihoidon maa, vaan lapset kulkevat elämässä mukana. Ajatus lähtee jo sairaalasta, josta kotiudutaan nopeasti synnytyksen jälkeen. Sen jälkeen kätilö käy kotikäynneillä muutamia kertoja. Alkaa heti pöhinä, että kotiin tulee porukkaa. Ovet ovat auki vieraille.

Islannissa perhekäsitys on laveampi kuin Suomessa. Serkut ja isovanhemmat ovat kaikki samaa klaania. Lapsiperheet eivät jumiudu omiin aktiviteetteihinsa vaan tekevät samaa kuin muutkin: ovat läsnä kahviloissa, ravintoloissa ja harrastuksissa. Crossfit-tunneilla vauvoilla on omat paikkansa, joista he seuraavat jumppaavia vanhempiaan.

2. Vanhemmat jakavat vastuun

Isät jäävät Islannissa kotiin jo silloin, kun lapsi on vasta vauva. Näin he ovat Islannissa alusta saakka lähempänä lapsiaan kuin Suomessa, eivätkä tule kuvioon vasta myöhemmin.

Maassa on ollut 20 vuotta käytössä 3+3+3-vanhempainvapaajärjestelmä, eli molemmat vanhemmat ovat kotona vähintään kolme kuukautta. 

Molemmat vanhemmat ovat kotona vähintään kolme kuukautta.

Koska vanhempainvapaa on lyhyt, niitä pidetään joustavasti. Monet vanhemmat tekevät esimerkiksi molemmat puolipäiväistä viikkoa, jotta lapsi voi olla kotihoidossa siihen saakka, että hän on kaksivuotias ja näin ollen valmis päiväkotiin.

Jaetut vapaat heijastuvat kaikkeen yhteiskunnassa. Lapsen tulo ei muuta vain äidin elämää, vaan töiden sujuvuutta perhevapaan aikana joudutaan miettimään kaikilla työpaikoilla. Se lisää ajattelua, että lapset ovat kaikkien yhteinen projekti.

Kuva: Björgvin Hilmarsson

3. Varhaiskasvatus lisää tasa-arvoa

Islantilaislapsista lähes kaikki aloittavat päiväkodin puolentoista–kahden vuoden iässä. Se nähdään tasa-arvoasiana. Kaikilla lapsilla on silloin samanlaiset lähtökohdat.

Varhaiskasvatukseen liittyy samanlaisia pulmia kuin Suomessakin: hoitajien palkat ovat pienet eivätkä ne ole nousseet samassa tahdissa elinkustannusten kanssa. Ryhmäkokoja ei ole säädelty lailla, vaan ne ovat kuntien itse päätettävissä. Yleensä yksi aikuinen hoitaa neljää pientä tai kuutta isompaa lasta.

Vanhempainvapaiden ja päiväkodin aloituksen väliin jää usein rako, johon apuun rientävät isovanhemmat tai yksityiset perhepäivähoitajat, jotka ovat kyllä kalliita. Käytännöt ovat eri perheillä kirjavia. 

Islantilaiset eivät kuitenkaan jää hankaluuksiin roikkumaan. Asiat hoituvat, he ajattelevat, ja repäisevät hihasta jonkin ratkaisun.

4. Koululaisilla on kotiintuloajat

Islannissa on käytössä kuntakohtaiset kotiintuloajat. Pääkaupungissa Reykjavíkissa alle 12-vuotiaiden on oltava kotona ennen kahdeksaa, 13–16-vuotiaiden kymmeneen mennessä. Kesälomilla aika on kaksi tuntia pidempi.

Jos lapsella menee ulkona pidempään, aikuiset pysäyttävät ja tulevat kysymään, onko kaikki ok. Systeemi ei tunnu ollenkaan kyttäämiseltä vaan siltä, että lapsista välitetään.

5. Kunta tukee harrastuksia

Islannissa oli pitkään nuorten alkoholi- ja huumeongelma. Sitten asialle päätettiin tehdä jotakin, ja keinot olivat hyvin järkeviä: nuorille täytyy tarjota kivaa tekemistä, jolloin aikaa kaljanjuonnille ei enää jää.

Harrastustuen ansiosta nuorten päihdeongelmat ovat vähentyneet.

Kaikki kunnat tukevat nykyisin lasten harrastuksia. Reykjavíkissa tuki on noin 500 euroa vuodessa. Tukea saa jokainen yli kuusivuotias lapsi, ja vanhemmat päättävät, mihin harrastukseen se laitetaan. Tukea ei voi käyttää väärin vaan ainoastaan suoraan harrastuksen maksamiseen.

Keino on toiminut, sillä nuorten päihdeongelmat ovat vähentyneet radikaalisti.

Huono puoli systeemissä on se, että osa harrastusmaksuista on noussut rankasti. Tällä hetkellä tuki kattaa puolet jalkapalloharrastuksesta tai esimerkiksi tanssikurssit kokonaan.