Teron, 27, oli aluksi vaikea ymmärtää, miksi kolmevuotiaalla on kaksikymmentä erilaista pipoa. Lue myös puolison näkemys asiasta.
”Kun Melissa hurahti lastenvaatteisiin, olin aluksi ihmeissäni, ja rahanmeno hirvitti. Välillä oli pakko kysyä, miksi kolmevuotiaalla täytyy olla kaksikymmentä erilaista pipoa.
Toisaalta ymmärrän, että lastenvaatteet ovat Melissalle harrastus kuten kitaran soitto minulle, sekään ei ole ilmaista.
Seinällämme on jättikokoon teetetty valokuva esikoisestamme hänen yksivuotispäivänään. Kuvassa tytöllä ei ole yhtään merkkivaatetta päällään. Nyt hän on 3,5 vuotta, eikä hänen ja siskon kaapeista löydy enää juuri muita kuin Gugguun tai Papun vaatteita.
Vaatteissa on kiinni varmasti lähemmäs pari tonnia. Melissa on jopa miettinyt, pitäisikö tästä mainita kotivakuutuksessa.
Kun Gugguut tulivat Stockalle, olimme paikalla jo ennen ovien avautumista. Olin silloin työtön, joten minulla oli aikaa olla mukana. Tehtäväni oli olla lasten kanssa, kun Melissa yritti päästä ensimmäisten joukossa sisään.
Vaatteissa on kiinni varmasti lähemmäs pari tonnia.
Ohikulkija ihmetteli, että joko taas on Hullut Päivät, mutta valistin, että ei kun vain yhden lastenvaatemerkin lanseeraus. Pieni osasto oli täynnä äitejä ja tungosta.
Jotkut kauhoivat sylin täyteen paitoja ja housuja ja menivät sivummalle tutkimaan aarteitaan. Joskus ihmettelen, ovatko nämä kaikki naiset todella äitiyslomalla, vai ottavatko he jopa vapaata tapahtumien takia.
Pop upit ovat yleensä Helsingin Kalasatamassa Kattilahallilla. Jengiä on valtavasti. Koko telakkahallin täyttää ässänä kiemurteleva jono. Vähän kuin olisi joku Justin Bieber talossa.
Kerran jonoon oli jopa juomatarjoilu, ettei kukaan tuupertuisi leggingsejä jonottaessaan. Mieleen nousi hassu ajatus, että telakkatyöntekijöitä hallissa ei ollut varmaan ikinä ollut yhtä paljon.
Matkalla minäkin olen innostunut merkkivaatteista. Papusta on tullut suosikkini, koska en pidä kirjavista vaatteista.
Olen oppinut, että merkkivaatteet säilyttävät arvonsa. Alussa vähän rasitti, kun Melissa piti niin tarkasti huolta siitä, että vaatteiden kunto, eli jälleenmyyntiarvo, pysyi hyvänä.
Kun tyttärellämme oli ensimmäistä kertaa Gugguun keltaiset polvipaikka-leggingsit jalassa, hän onnistui sotkemaan ne polkupyörän ketjurasvaan. Melissa oli kauhuissaan, ja minä hinkkasin tahraa niin että sormenpäitä särki ja keltainen väri haalistui tahran kohdalta. Onneksi tahra lähti. Ja jos pisarakin pastakastiketta putosi rinnuksille, paita piti kiikuttaa pikavauhtia tahranpoistoon.
Meno on rennompaa, kun Melissa on huomannut, että tahrat irtoavat ihan peruspesussa.
Matkalla minäkin olen innostunut merkkivaatteista.
Melissa on paitsi lastenvaatevastaava, myös meidän pankkiiri. Hän osaa pitää lastenvaaterahat ja ruokarahat erillään.
Muistamme molemmat, millaista oli, kun olin työtön ja Melissa opiskeli ja söimme pelkkää makaronia. Kumpikaan ei halua siihen takaisin. Tällä hetkellä pääoma lähinnä kiertää: se mikä menee, myös tulee takaisin. Joistain vaatteista on voinut tulla jopa voittoa, kun ne on ostettu alun perin alennusmyynnistä."
Minä olen raha-asioissa tohelo, jolta eräpäivät lipsahtavat ohi. Melissa naputtelee laskut verkkopankkiin, jossa ne odottavat minua valmiina, kun palkka tulee. Hän tietää eri sesonkien lanseeraukset ja osaa ajoittaa käytettyjen vaatteiden myynnin niin, että saa parhaan hinnan.
Olenkin sanonut, että hänen kannattaisi ryhtyä yrittäjäksi."
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
