Se, että tulee äidiksi, ei vie tai tuo järkeä, väittää Vauva-lehden uusi kolumnisti Outi Kaartamo.
Vauvani täytti vuoden. Puhalsin vadelmakermakakun kynttilän ja onnittelin itseäni: olin ollut kaikki lapsettomat vuoteni oikeassa – äitiys ei saa ”tietämään paremmin”.
Kun kaveripiirini ensimmäinen sai vauvan, kuulin klassikkolauseen ensimmäistä kertaa: ymmärrät sitten, kun olet itse äiti. Ystävä oli väsynyt valvomisesta, ja olin kysynyt, eikö myös isä voisi hoitaa vauvaa öisin.
Vallasta riisuttuna en kommentoinut enempää mutta olin äänettömästi eri mieltä. Yksin äitiys ei voi tuoda tai viedä järkeä – eikä muuttaa huolellisesti mietittyä käsitystä siitä, mikä on parisuhteessa tasa-arvoista.
Yksin äitiys ei voi tuoda tai viedä järkeä.
Sitten, monen sattuman seurauksena, ponnistin maailmaan oman lapseni. Hän oppi juuri sanomaan äiti.
Ymmärränkö nyt siis jotain enemmän kuin ne, joilla ei ole lasta? Koenko elämän jotenkin syvällisemmin? Aukesiko ikiaikainen äitiyden salaisuus?
Kyllä kai ja ei tietenkään. Vanhemmuus tuo elämään lisää rakkautta, koska on lisää rakastettavaa, mutta myös aivan uudenlaista huolta. Se tekee toisaalta empaattisemmaksi, toisaalta saa kaiken vieraan tuntumaan pelottavalta.
Äitinä on ollut jännittävää päästä osaksi laumaa, johon ei aikaisemmin kuulunut. Vähän niin kuin pätevöityä kiinnostavammaksi henkilöksi ilman erityisiä ansioita.
Vanhemmuus sulkee kuplaan, jossa on ainoita oikeita tapoja toimia ja paljon vääriä.
Vanhemmuus tuo uusia kavereita, koska yhteiset asiat yhdistävät – kuten esimerkiksi harrastukset tai työ tai se, että pientä jengiä sekoilee jaloissa, kun yrittää juoda espressoa.
Vanhemmuus sulkee myös kuplaan, jossa on ainoita oikeita tapoja toimia ja paljon vääriä. Viisastumisen sijaan vanhemmuus saattaa vähän höpsähdyttää.
Eräs tuttu tilasi ulkomailta lastenvaunut, jossa ei ole yhtään muoviosaa. Toinen teetti äidinmaidostaan kalliin korun palkintona imetystaipaleestaan (Onkohan kukaan teettänyt korua korvikkeesta?)
Viisastumisen sijaan vanhemmuus saattaa vähän höpsähdyttää.
Itse väistelin kauhuissani italialaisia turisteja, koska Italiassa oli tuhkarokkoa eikä lastani ollut vielä rokotettu.
Periaatteeni tasa-arvoisen vanhemmuuden kannattajana punnittiin, kun vauvani oli kymmenkuinen. Sain työtarjouksen, johon halusin tarttua.
Ahdisti jättää vauva pitkiksi päiviksi isälleen, mutta lähdin töihin ja nautin. Ilmeisesti nauttivat myös isä ja lapsi, ainakin vauva alkoi nauraa enemmän.
Vauvavuoden paras neuvo päti ihan kaikkeen, tähänkin: ”Perheen kokonaistilanne ratkaisee.” Sen antoi lapseton ja lapsettomaksi jäävä ystäväni.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
Outi Kaartamo on toimittaja ja vuoden ikäisen lapsen äiti. Hän ostaa Facebook-kirppiksiltä lastenvaatteita, joita ei tarvitse, koska haluaa kirjoittaa kuvan alle ensimmäisenä av yv. Hän vuorottelee kolumnistina sormiruokabloggaaja Marjut Ollillan kanssa.
