Pistoja ja kolkutusta

Isät syyllistyvät rahasta ja työpaineistaan

Isyystutkija Petteri Eerolan mukaan äitien ja isien erilaiset syyllisyydentunnot liittyvät kulttuurisiin ihanteisiin siitä, millainen on hyvä isä tai äiti. Syyllisyys on perinteisesti ollut enemmän äitien juttu, koska äitiyteen kohdistuu enemmän – tai ainakin erilaisia – paineita kuin isyyteen.

– Vaikka isien rooli on muuttunut paljon, isäihanne on edelleen moraalisesti vähemmän latautunut kuin äitimyytti. Isä voi esimerkiksi valita, käykö töissä vai jääkö kotiin hoitamaan lasta. Ne ovat nyky-yhteiskunnassa kumpikin hyväksyttyjä ratkaisuja. Jos taas äiti päättää palata työelämään kolmen kuukauden äitiysloman jälkeen, siitä syntyy paljon suurempi haloo, Eerola sanoo.

Ihanteet kuitenkin muuttuvat. Isän odotetaan nykyään olevan hoivaava ja ottavan tasaveroisesti osaa jokapäiväiseen lastenhoitoon ihan eri tavalla kuin pari vuosikymmentä sitten.

Perhetutkija Johanna Terävä on huomannut, että ajatus isästä perheen pääasiallisena elättäjänä istuu silti tiukassa. Kun tutkimuksissa on haastateltu isiä vanhemmuudesta, he puhuvat raha-asioista, turvallisuudesta ja omista työpaineistaan.

– Nämä ovat myös niitä asioita, joista he syyllistyvät, Terävä sanoo.

”Mun vaimo on sitä mieltä, että...”

Pieninä annoksina syyllisyys on terve tunne. Se estää toimimasta vastoin omia tai yhteiskunnan arvoja sekä vahingoittamasta muita. Syyllisyys saa pohtimaan omaa toimintaa vanhempana ja tarvittaessa korjaamaan sitä. On ihan hyvä potea huonoa omatuntoa, jos tuli rähjättyä lapsille.

Joskus syyllistyminen kuitenkin menee yli. Suomalaiset nykyvanhemmat ovat hyvin valveutuneita ja tietoisia erilaisista ratkaisuista sekä niiden mahdollisista seurauksista. Kun Jyväskylän yliopiston Childcare-hankkeessa tutkittiin vanhempien perusteluja pienen lapsen hoitoratkaisuille, kävi ilmi, että valinnat aiheuttavat syyllisyyttä – riippumatta siitä päätettiinkö lapsi hoitaa kotona vai laittaa päivähoitoon.

Isillä on äitejä suurempi luotto päivähoitojärjestelmään.

Erityisesti äidit miettivät paljon lapsen henkistä hyvinvointia. Isät taas tyytyivät enemmän komppaamaan puolisoaan.

– Mun vaimo on sitä mieltä, että… tätä puhetyyliä kuulee paljon iseiltä, perhetutkija Johanna Terävä kertoo.

Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että isillä on äitejä suurempi luotto suomalaiseen päivähoitojärjestelmään.

– He tyypillisesti ajattelevat, että olisi tyhmää jättää hieno systeemi käyttämättä, ja uskovat lapsen pärjäävän, koska onhan siellä koulutetut kasvattajat.

Toinen suuri ero vanhempien välillä on suhtautumisessa tulevaan: isät eivät murehdi asioita ennalta, äidit taas miettivät asioita etukäteen ehkä liikaakin.

– Sellainen äitipuhe, jossa murehditaan kaikkea mahdollista, on hyvin kuluttavaa, Terävä sanoo.

Myös Max ihmettelee välillä, miten herkästi puoliso saattaa ottaa asioita itseensä. Hänelle itselleen esimerkiksi eväiden unohtaminen päiväkodin retkeltä ei ole isokaan juttu. Tai onko se nyt niin kamalaa, jos lapsella ei ole juuri tänään varasukkia lokerossaan? Sellaista sattuu.

Isän heikompi syyllistyminen johtuu Petteri Eerolan mukaan yhteiskunnan oletuksista.

– Jos isä unohtaa viedä kurahousut päiväkotiin, henkilökuntakin suhtautuu siihen ajatuksella, että isät nyt on sellaisia.

Isät osaltaan myös luottavat tähän oletukseen. He eivät pelkää, että lapsen epäsiisti paita tarhakuvassa tulkittaisiin heidän vanhemmuutensa mittariksi.

Kun aika ei vain riitä kaikkeen

Perhetutkija Johanna Terävän mielestä äitien ja isien syyllisyydentunteissa yhteistä on se, että ne kertovat vanhempien halusta ajatella lapsen parasta.

Hannu esimerkiksi ajattelee, että nykyajan isän kuuluu tehdä asioita lasten kanssa. Siksi ajankäytöstä tulee usein huono omatunto. Lapset, parisuhde vai oma jaksaminen? Aika ei vain tunnu millään riittävän kaikkeen.

– Mietin, laiminlyönkö lapsia, jos en jaksa nyt lähteä vaikka potkimaan palloa.

Aiemmin Hannulla oli kuntosalikortti, mutta hän luopui siitä, koska salilla käyminen oli pois perheen kanssa olemisesta. Nykyään hän hoitaa kuntoaan juoksemalla, koska lenkille voi lähteä lasten jo mentyä nukkumaan.

Toisaalta pitkällä myöhäislenkillä käy joskus mielessä, että senkin ajan voisi käyttää parisuhteen hoitamiseen.

Lapsen pettynyt katse tuntuu pahalta

Vaikka pyrkii tekemään kaiken perheen ehdoilla, aina se ei silti onnistu. Hannun perheessä on tapana rauhoittaa perjantai-illat saunomiselle ja elokuvan katsomiselle. Rutiini on lapsille tärkeä.

Hiljattain perherentoilu jouduttiin perumaan, koska jalkapallosta päästiin kotiin liian myöhään. Valvominen olisi tarkoittanut seuraavana päivänä väsyneitä lapsia, jotka tappelevat keskenään.

Vaikka myöhästyminen ei ollut Hannun vika, lasten odotusten pettäminen kirpaisi. Hän kokee henkilökohtaisesti epäonnistuneensa, jos luvattu kiva juttu ei onnistu.

– Se lapsen pettynyt katse tuntuu tosi pahalta. Silloin minulle iskee paska isä -fiilis.

Huonoa omatuntoa herättävät myös tilanteet, joissa oma stressi purkautuu väärällä tavalla. Kun on kiire, asioita ei jaksaisi alkaa selittää lapselle kärsivällisesti.

– Ne ovat niitä tilanteita, kun minulla menee kuppi nurin ja huudan. Aamuinen äänen korottaminen harmittaa koko päivän.

Jälkikäteen Hannu pyytää ärähtelyään anteeksi ja lievittää syyllisyyttään hyvittelemällä lapsia herkuilla.

Olenko varmasti tehnyt parhaani?

Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne kulkevat käsi kädessä – myös suhteessa puolisoon. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että isät ovat hyvin tietoisia äitien isommasta vastuutaakasta, perhetutkija Terävä kertoo.

Jos Hannu huomaa vaimonsa stressaantuneen, hän alkaa miettiä, olisiko itse voinut tehdä jotain enemmän. Aina se ei ole mahdollistakaan, esimerkiksi töiden takia. Silti hän sanoo kokevansa vastuuta toisen tunteista.

– Välillä on vaikea tietää, mistä syystä Tiia on huonolla tuulella. Se aiheuttaa epävarmuutta ja myös sen pienen omantunnon äänen. Olenko nyt varmasti tehnyt parhaani isänä ja puolisona?

Pari vuotta sitten syyslomalla Hannu oli kotona hoitovuorossa. Hän oli remontoimassa olohuoneen ja keittiön välistä oviaukkoa eikä seurannut tarkkaan lastenhuoneen touhuja. Lapset tulivat hädissään kertomaan, että tuolloin parivuotias Lassi oli nielaissut metallikuulan eräästä pelistä.

”Miksi en valvonut lapsia paremmin?”

Isän sydän jätti pari lyöntiä välistä. Lassilla ei onneksi ollut suurta hätää. Hengitys kulki normaalisti. Jostain Hannu muisti kuulleensa, että pienet vierasesineet tulevat aikanaan ulos.

Silti mielessä pyörivät kysymykset: Miksi en valvonut lapsia paremmin? Olisiko sittenkin pitänyt käydä lääkärissä?

Seuraavina öinä Hannu heräsi painajaiseen, jossa pieni pelinappula oli kaivautunut syvemmälle lapsen kehoon ja aiheuttanut vakavan tulehduksen.

Lopulta neljän päivän päästä Hannu sai työmatkallaan vaimolta tekstiviestin: kuula oli kolahtanut pottaan.

– Se oli valtava huojennus. Taakka putosi harteiltani.