Ajatus siitä, että vanhempien teot näkyvät suoraan lapsen tulevaisuudessa, aiheuttaa paineita erityisesti äideille.
Lohdutuksen sana sinulle, joka olet ajatellut pilanneesi lapsesi: tutkimusten mukaan kasvatus ei olekaan isoimmassa roolissa siinä, millainen lapsesta tulee. Enemmän vaikuttavat lapsen kantamat geenit, uutisoi Helsingin Sanomat.
Jutussa viitataan perinnöllisyystutkija Robert Plominin useiden vuosien ajan tekemiin tutkimuksiin, joiden tulokset yllättävät. Tutkimusten mukaan kotiympäristön vaikutus useimpiin psykologisiin tai käyttäytymisen piirteisiin on vähäinen.
Lapsen ja vanhemman välinen ihmissuhde ei ole sitä varten, että siinä valmennettaisiin tai kasvatettaisiin lasta
Plominin ajatus onkin, että lapsen ja vanhemman välinen ihmissuhde ei ole sitä varten, että siinä valmennettaisiin tai kasvatettaisiin lasta johonkin tiettyyn suuntaan. Plominin mukaan suhteen pitäisi perustua ensisijaisesti olemiseen lapsen kanssa. Hän kirjoittaa aiheesta viime vuonna julkaistussa Blueprint-kirjassaan.
Ajatus siitä, että kaikilla vanhempien teoilla on suora merkitys lapsen tulevaisuuteen on hyvin raskas – ja jostain syystä syyllisyyden taakka koskettaa erityisesti äitejä. Valmisruoka, lahjominen puhelimella tai huuto lapselle: nämä kaikki ovat asioita, joista äidit potevat päivittäin syyllisyyttä, selviää Meidän Perhe -lehden verkkokyselyssä.
Paineet onnistua vanhemmuudessa ovat lähtöisin intensiivisen vanhemmuuden kasvatustrendistä, joka on vahvistunut 2000-luvulla. Meillä on käytössä kaikki tieto oikeanlaisesta kasvatuksesta, mutta arki lasten kanssa on kompromisseja ja epäonnistumisia. Kuin varkain vanhempien mieleen on iskostunut ajatus, että he itse ovat suurin riski lapsen kehitykselle ja tulevaisuudelle.
Plominin ajatusten valossa näyttäisi olevan toisin: kasvatuksella ei ole juurikaan merkitystä, vaan esimerkiksi se, tuleeko lapsesta itsekäs vai epäitsekäs, on geeneihin kirjoitettua.
Ehkä on aika nähdä negatiivisten asioiden sijaan kaikki se hyvä, jota vanhemmat tekevät lastensa eteen päivittäin
Ehkä on aika nähdä negatiivisten asioiden sijaan kaikki se hyvä, jota vanhemmat tekevät lastensa eteen päivittäin. Tutkijatohtori Armi Mustosmäki kertoo Meidän Perheen artikkelissa, että yksi keino päästä syyllisyyttä pakoon on laskea rimaa arjessa. Ja keskittyä siihen, mikä meni hyvin.
– Voisiko esimerkiksi iloita siitä, että on laittanut lapselle ruokaa sen sijaan, että syyllistyy, jos ruoka ei ole superterveellistä, Mustosmäki pohtii.
On myös muistettava, että yksittäisellä huutamisella ei ole merkitystä isossa kuvassa, kun ajattelee lapsen koko elämänkaarta. Lapset elävät hetkessä eivätkä jää piehtaroimaan asioihin, joista aikuinen soimaa itseään tilanteen jo ratkettua.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
