
Näyttelijä Kristiina Halttu, 60, pitää itsestään huolta niin, että jaksaa reipasta työtahtiaan. Parisuhteessa ongelmat hoituvat puhumalla.
– Harjoituskaudella teatteri sanelee elämän, iltaisin on esitykset ja aamuisin harjoitukset. Ei tätä työtahtia jaksa, jos ei ole kunnossa, sanoo tänä syksynä 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Kristiina Halttu.
Liikunta on Kristiinalle tärkeä tapa hoitaa itseään. Yksi syy on se, että teatterissa uutta harjoitellessa tulee tehtyä paljon toistoja normaalista poikkeaville asennoille. Harjoitusaikana hän on monesti saanut vammoja.
– Kävelen paljon ja käyn kuntosalilla, Kuntoutan yhä selkääni. Vuosia sitten yksi selkärangan välilevyistä posahti. Harjoittelin silloinkin yhden näytelmän ensi-iltaan, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä. Sain selän silloin jotenkin kuntoon, mutta useita kuukausia siihen meni.
Hankalat työajat ja julkisen arvostelun kohteena oleminen on Kristiinan mukaan henkisesti raskasta.
– Silti työ antaa minulle energiaa. Kun kaikki menee hyvin ja yleisö ja koko työryhmä nauttivat, olo on kuin maailmanvalloittajalla. Ei sen parempaa olekaan.
"Armollisuus auttaa parisuhteessa"
30 vuotta on ajankohtainen luku Kristiinalle myös siksi, että sen ajan hän on ollut yhdessä puolisonsa Tero Klingin kanssa. Kristiina sanoo, ettei yhdessä pysyminen tule kenellekään itsestään.
– Olemme yrittäneet selvittäneet ongelmia puhumalla, vaikka se olisi ollut miten hankalaa. Olen luonteeltani sellainen, että selvittämättömät asiat ahdistavat, ja mieluummin tappelen ja selvitän, kuin annan asioiden jäädä painamaan mieltä.
Kristiinan mukaan sekin auttaa, että on armollinen sekä itselle että kumppanille.
– Kumpikaan ei ole täydellinen. Toinen voi jättää komeron oven auki, sukat lattialle ja välillä murjottaa. Sitten pitää vain antaa olla ja puhua vähän myöhemmin. Jos jonkun kanssa aikoo elää, pitää hyväksyä koko paketti.
Lue lisää Kristiina Haltun hyvän olon oivalluksista Hyvä terveys -lehden numerosta 12/2023!
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.