Suomalaiset syövät valtavat määrät ruokaa, joka on käynyt läpi pitkän teollisen prosessin ennen suuhun päätymistä. Useiden tutkimusten perusteella ultraprosessoidut valmisteet vaikuttavat lihavuuden lisääntymiseen. Mutta onko teollisesti prosessoitu aina pahasta? Asiantuntijat vastaavat.
Ruokakaupoissa on vaivihkaa tapahtunut hiljainen vallankumous. Niin kutsutut ultraprosessoidut eli pitkän teollisen prosessin läpikäyneet valmisteet ovat vallanneet hyllytilaa metri metriltä. Ne muodostavat jo meidän suomalaisten suurimman kalorilähteen.
Näissä pitkälle käsitellyissä tuotteissa on paljon kovaa rasvaa, suolaa, sokeria, puhdistettuja viljoja ja tärkkelystä eli ”höttöhiilihydraatteja”.
Lisäksi niissä on usein keinotekoisia makeutus-, väri- ja emulgointiaineita. Sen sijaan tärkeimpiä mikroravinteita ja kuituja ei ole usein nimeksikään.
Tähän kastiin kuuluvat makeiset, monet keksit, kakut, suklaat, sipsit ja muut suolaiset naposteltavat, monet kastikkeet, jäätelöt, vanukkaat, murot, limut, osa lihajalosteista sekä lukuisat einesruoat, kuten nuggetit, lihapiirakat sekä pakaste- ja mikropizzat.
Monia näistä on hankala kutsua elintarvikkeiksi, huomauttaa lihavuustutkija Pertti Mustajoki. Hän onkin ehdottanut nimitykseksi elinhaitaketta. Sellaisia saisi Mustajoen mukaan olla terveellisessä ruokavaliossa noin neljä prosenttia. Silti suomalaisissa ruokakaupoissa niiden osuus hyllytilasta on jo lähes puolet.
”Luonnollisuus” ei takaa mitään
Teollinen käsittely ei kuitenkaan ole aina pahasta. Tärkeitä vaiheita ovat vaikkapa haitallisten mikrobien eliminointi ja toimenpiteet säilyvyyden takaamiseksi. Jotkin pitkälle prosessoidut elintarvikkeet ovat selvästi terveellisiä, kuten monet täysjyväleivät, luonnolliseen hedelmämehuun pakatut hedelmäsäilykkeet, tofu, hapankaali, vähäsuolainen hernekeitto ja tonnikala.
Periaatteessa ultraprosessoidut ruuat ovat sellaisia, joissa on käytetty lisäaineita. Mutta lisäaineeksi luokitellaan sellaisetkin kuin heraproteiini, vanilliini tai punajuuriväri, sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.
Prosessointia on sekin, kun elintarvikkeisiin lisätään vitamiineja, kalsiumia, kuitua ja probiootteja. FinRavinto-tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät saa ravinnosta riittävästi jodia, rautaa, folaattia, D-vitamiinia, C-vitamiinia tai kuitua eli niiden lisääminen on perusteltua.
Laatikainen sanoo, että vastaavasti minimaalisesti prosessoituihin ruokiin kuuluu myös epäterveellisempiä esimerkkejä kuten valkoinen riisi, vaalea pasta, voi, kerma ja punainen liha. On hyvä muistaa, että markkinoinnissa käytetyt sanat ”luonnollinen” tai ”luonnonmukainen” eivät todista mitään ruuan terveellisyydestä tai turvallisuudesta.
Esimerkiksi pitsoja saatetaan ruispohjansa perusteella mainostaa ”kuitupitoisina”. Muroja saatetaan myydä täysjyvällä tai urheiluun viittaavilla termeillä, vaikka ne sisältäisivät runsaasti sokeria.
Trooppiset öljyt ovat kovaa rasvaa
Entäpä rasva? Ruuan sisältämästä tyydyttyneestä rasvasta ei tarvitse olla huolissaan, jos sen osuus kokonaisrasvasta on korkeintaan kolmasosa. Meillä kovaa rasvaa saadaan usein lihajalosteista sekä maitotuotteista, kuten juustoista ja jäätelöistä.
Monissa pitkälle jalostetuissa tuotteissa käytetään trooppisia öljyjä, kuten palmu- ja kookosöljyä, jotka ovat lähes täysin kovaa rasvaa.
Palmuöljyn välttely ei ole ainoastaan terveysteko, sillä sen käyttöä tulisi rajoittaa myös ympäristösyistä. Trooppisia öljyjä on vaahtoutuvissa kasvirasvavalmisteissa, kasvirasvajäätelössä, joissakin margariineissa sekä leivonnaisissa. Myös eineksissä käytetään niitä.
Terveyden kannalta pahimpia ovat transrasvat eli teollisesti kovetetut rasvat, joita on kekseissä, uppopaistetuissa tuotteissa ja grilliruuassa. Tällaisten tuotteiden ainesosaluettelossa on merkintä ”osittain kovetettu kasvirasva”. Suomalaiset saavat onneksi transrasvahappoja ilahduttavan vähän, keskimäärin vain yhden gramman päivässä.
Terveellisiä rasvalisukkeita on onneksi useita, kuten rypsi-, oliivi- ja erilaiset siemenöljyt. Esimerkiksi pähkinävoituotteissa hyvän rasvan osuus on jopa 80 prosentin luokkaa. Täysjyväleipä maapähkinävoilla onkin pitkälle prosessoitu valinta, mutta mitä parhain välipala!
Vegetuotteet voivat harhauttaa
Monet vegaaniset lihankorvikkeet ovat ultraprosessoituja, sanoo ravitsemusterapeutti Johanna Kaipiainen. Ne on usein kehitetty vastaamaan rakenteeltaan ja maultaan jotain tiettyä eläinkunnan tuotetta, mutta ne eivät välttämättä vastaa sitä ravintosisällöltään.
Vegejuustot eivät esimerkiksi ole proteiinin lähteitä, vaan sisältävät lähinnä kovaa rasvaa ja tärkkelystä. Niissä ei myöskään ole luontaisesti kalsiumia, vaan ainoastaan silloin, jos sitä on niihin täydennetty.
Isossa-Britanniassa tehtyjen tutkimusten perusteella monet vegaaniset lihankorvikkeet, kuten vegehampurilaiset, saattavat olla jopa suolaisempia kuin lihaversiot. Yleisesti suurin suolansaannin lähde on lihajalosteet, mutta myös vegetuotteiden käyttäjän kannattaa silmäillä etiketit kriittisesti muun muassa suolan osalta.
Kasviproteiineissa kannattaakin suosia papuja, linssejä, herneitä, tofua tai muita soijatuotteita, pähkinöitä tai kasviproteiinituotteita, kuten Härkistä ja Nyhtökauraa, Kaipiainen sanoo.
Keinomakeutettukin lisää makeanhimoa
Sokeroimattoman tuotteen makuelämys on usein keinotekoisten makeutusaineiden ja aromien sekoitus. Yleisimpiä teollisuuden käyttämiä keinomakeuttajia ovat aspartaami, asesulfaami K, sakariini, sukraloosi, stevioliglykosidit, sorbitoli, laktitoli, maltitoli ja isomalti. Nämä aineet voivat olla satoja kertoja sokeria makeampia.
Jos haluaa vältellä vaikkapa painonhallintasyistä sokeria ja sen mukana tulevaa energiaa, keinomakeutetut juomat ovat parempia kuin sokeroidut. Niistä ei tule ylimääräistä energiaa ja paino ei nouse niin herkästi.
Keinomakeuttajien varjopuoli on siinä, että niiden säännöllinen ja runsas käyttö ylläpitää makean tarvetta – ja sen tyydyttäminen taas lisää makeanhimoa, Reijo Laatikainen kertoo.
Uusimpien tutkimusten mukaan keinomakeuttajilla saattaa olla haitallista vaikutusta järjestelmään, joka säätelee ruokahalua ja kylläisyyttä. Keinomakeuttajat eivät ole siis automaattiratkaisu paino-ongelmiin.
Tietyt makeuttajat, kuten ksylitoli, sorbitoli ja muut polyolit ovat sinällään harmittomia, mutta ne ovat FODMAP-hiilihydraatteja ja voivat saada herkän vatsan temppuilemaan.
Sokereita ja makeutusaineita on mahdoton asettaa paremmuusjärjestykseen. Kannattaa pohtia, olisiko makean syömistä mahdollista vähentää pienin askelin. Kokeile vaikka makeuttamatonta jogurttia tai viiliä teelusikallisella hilloa, hunajalla tai reippaasti luonnon marjoilla. Makeutettuja juomia voi laimentaa vedellä ja ohjata sillä tavalla makuaistimusta.
Hypermaukkaan ikävä salaisuus
Useiden tutkimusten perusteella ultraprosessoidut valmisteet eli monet einekset ja herkut vaikuttavat lihavuuden sekä sen liitännäissairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen, lisääntymiseen ja ruokariippuvuuteen.
Addiction-tiedelehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että elintarviketeollisuus on suunnitellut monia tuotteita tieteellisellä tarkkuudella niin, että ne synnyttäisivät “nautinnon huippupisteen”. Se selittää myös ruokariippuvuuden kasvua.
Hypermaukkaat (hyper-palatable) valmisteet yhdistävät runsaasti rasvaa, sokeria, natriumia tai hiilihydraatteja. Tarkoitus on käynnistää näin aivojen palkitsemisjärjestelmä, joka kannustaa liialliseen syömiseen.
Esimerkiksi vehnäpulla ei sellaisenaan ole erityisen koukuttava, mutta jos siinä yhdistyy sokerin, hillon, kovetetun palmuöljyn ja vanilliinin yhdistelmä, mielihyvän purkaus on huomattavasti voimakkaampi ja koukuttavampi.
Asiantuntijoina ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja ravitsemusterapeutti Johanna Kaipiainen.
Artikkeli on julkaistu Hyvä terveys -lehden numerossa 1/2025. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.
