Tänäänkin noin 800 vapaaehtoista luovuttaa verta. Verivalmisteiden avulla pelastetaan henkiä, sillä ilman verensiirtoja ei pystyttäisi tekemään lainkaan suuria sydän- ja syöpäleikkauksia. Verta tarvitaan myös synnyttäjille ja onnettomuuksien uhreille.
Suurin osa meistä sopii verenluovuttajaksi. Näin homma etenee.
- Verta voi luovuttaa 18–70-vuotias, ja ensiluovutus on mahdollista 59-vuotiaaksi saakka. Verenluovuttajia tarvitaan kaikista veriryhmistä.
- Etsi lähin paikka Veripalvelun sivuilta ja varaa aika. Tai poikkea ohi kulkiessasi kysymään, onko juuri nyt tilaa. Verenluovutustilaisuuksia järjestetään säännöllisesti lukuisilla eri paikkakunnilla.
- Verta otetaan kyynärtaipeen laskimosta noin puoli litraa, ja veripussi täyttyy 5–10 minuutissa. Sen ajan makoilet mukavasti luovutuspedillä. Luovutuksen jälkeen saat paitsi hyvän mielen myös pientä syötävää ja juotavaa.
Suunnitellusti ja hätätilanteissa
Jotain verivalmistetta – punasoluja, verihiutaleita tai plasmaa – tiputetaan noin 40 000 suomalaisen suoneen joka vuosi. Verensiirrolle ei ole olemassa mitään yksittäistä kriteeriä, esimerkiksi tiettyä hemoglobiinitasoa, jolloin punasoluja pitää antaa lisää. Lääkäri arvioi verensiirron tarpeen ja hyödyn kunkin potilaan kohdalla erikseen.
– Kun hemoglobiini laskee esimerkiksi vuotoanemian takia normaalilukemista 90:een, voi olla jo syytä käyttää verituotetta. Toisaalta esimerkiksi talassemia-veritautipotilailla hemoglobiiniarvo saattaa olla syntymästä kuolemaan 60–70, mutta he kokevat itsensä terveeksi. Silloin verensiirtoon ei ole tarvetta, sanoo sisätautien ja kliinisen hematologian erikoislääkäri Tero Pirttinen.
Noin kaksi kolmesta verensiirrosta on normaalia toimintakykyä ylläpitävää hoitoa, joka suunnitellaan etukäteen.
– Näin on esimerkiksi veritaudeissa, joissa veren punasolujen tuotanto on pitkäaikaisesti heikentynyttä ja potilas väsyy vähäisessäkin rasituksessa. Hätäverensiirrosta puhutaan, kun verta tarvitaan välittömästi esimerkiksi vakavan loukkaantumisen takia.
Pirttinen kertoo, että massiivisesta verenvuodosta kärsivä potilas voi tarvita kerralla kymmeniä pusseja punasoluja, verihiutaleita ja plasmaa. Pitkäaikaista anemiaa sairastava taas pärjäilee muutamia viikkoja saatuaan 2–3 pussia punasoluja.
– Ilman verensiirtoja emme myöskään pystyisi tekemään lainkaan suuria sydän- ja syöpäleikkauksia, Pirttinen sanoo.
Punasoluille on kysyntää
Kokoveren siirtäminen on jo historiaa vuosikymmenten takaa. Nykyään annetaan komponenttihoitoa. Se on tehokasta ja turvallista, sillä potilas saa vain sitä kokoverestä eroteltua osaa, jota hän tarvitsee: punasoluja, verihiutaleita tai plasmaa.
– Yhdessä siirrettävässä punasolupussissa on vain yhdeltä ihmiseltä valutettua verta. Trombosyyttejä eli verihiutaleita veressä on huomattavasti vähemmän, joten yhdessä pussissa on neljältä potilaalta kerätyt trombosyytit. Plasmaakin veressä on paljon, mutta sen valkuaiskoostumus vaihtelee. Niinpä tasalaatuisuuden varmistamiseksi yhteen plasmayksikköön on sekoitettu kymmenien tuhansien ihmisten plasmaa.
– Plasmatuotteita käytetään yleensä hankalien hyytymishäiriöiden korjaamiseen. Jos siirrettävä plasma tulisi vain yhdeltä ihmiseltä ja hänellä sattuisikin olemaan täysin oireeton hyytymistekijäpuutos, se olisi vastaanottavalle potilaalle kohtalokasta, Pirttinen sanoo.
Potilaan plasmaa voidaan myös joutua vaihtamaan kokonaan luovuttajien plasmaan, jos vakavan taudin aiheuttaa potilaan elimistön tuottama valkuainen, yleensä vasta-aine.
Verivalmisteista käytetyimpiä ovat punasolut, joiden tärkein tehtävä on kuljettaa happea.
– Suurin osa punasolusiirroista tehdään leikkausten ja ensiaputilanteiden yhteydessä, sanoo Pirttinen.
Punasoluja tarvitaan lisää, kun ihminen on menettänyt runsaasti verta esimerkiksi onnettomuuden, suuren leikkauksen tai vaikka synnytyksen takia. Lisäksi punasoluilla hoidetaan anemiaa, ja niitä voidaan antaa jopa sikiölle. Verihiutaleet eli trombosyytit ovat elimistön omia laastareita.
– Niiden tehtävä on tyrehdyttää verenvuoto, Pirttinen kertoo. Verihiutalesiirtojakin tehdään leikkausten aikana, mutta erityisesti niitä tarvitaan veritautien ja syövän hoidossa.
– Syöpäpotilaan hengen pelastava sytostaattihoito voi aiheuttaa tilan, jossa luuydin lakkaa väliaikaisesti tuottamasta verta. Luuydin toipuu, mutta niin kauan kuin potilaan punasolut ja verihiutaleet ovat vähissä, niitä voidaan hänelle siirtää.
Plasma on nestettä, joka sisältää paitsi hyytymistekijöitä myös monenlaisia valkuaisia, kuten vasta-aineita, elimistön nestetasapainosta huolehtivaa albumiinia ja rautaa kuljettavaa transferriiniä.
– Plasma kuljettaa ravinto- ja lääkeaineita ja hormoneita elimistön käyttöön sekä myrkkyjä maksaan ja munuaisiin poistettavaksi. Plasmatuotteita tarvitaan harvinaisten sairauksien hoidossa mutta myös onnettomuus- ja leikkauspotilaille.
Elimistön puolustukseen erikoistuneita valkosoluja ei siirretä, mutta niiden tuotantoa voidaan kiihdyttää pistoksena annettavan valkosolujen kasvutekijän avulla.
Veren sopivuus varmistetaan huolella
Kun lääkäri on määrännyt kiireettömän verensiirron, ensin määritetään potilaan veriryhmä ja seulotaan veriryhmävasta-aineet. Niiden perusteella valitaan potilaan veriryhmään sopiva verituote. Potilaan valmistelu on nopeaa. Kun verituote on huoneenlämpöiseksi lämmennyt ja potilaalle suoniyhteys avattu, voidaan aloittaa tiputus.
– Ensin tehdään biologinen esikoe. Ensiminuuttien aikana tiputetaan punasolu- tai verihiutaletiivistettä vain 10–15 tippaa per minuutti. Jos mitään oireita ei tule, tiputusta voidaan nopeuttaa.
Annos verihiutaleita tippuu noin puolessa tunnissa, punasoluja kiireettömässä tapauksessa tunnissa tai kahdessa. Kun riittävä määrä verituotetta on siirretty, infuusioreitti poistetaan ja potilas pääsee lähtemään.
– Jos kyseessä on massiivinen verenvuoto, eikä ehditä odottaa veriryhmän määritystä, verensiirto aloitetaan O-negatiivisella verellä, Pirttinen kertoo.
Veriryhmän määrittämiseen ei kuitenkaan mene kauan, ja heti kun se on selvillä, siirtoa jatketaan veriryhmän mukaisella verellä.
– Jos siirrettävät punasolut ovat väärää veriryhmää, potilaan oman veren vasta-aineet alkavat hajottaa vastaanotettuja punasoluja.
Väärä verensiirto ilmenee jo ensiminuuttien aikana, sillä potilaan tila huononee nopeasti. Hän saa hengenahdistusta, rinta- ja selkäkipuja ja kuumetta. Vakavat haittavaikutukset ovat hyvin harvinaisia, mutta useimmat niistäkin voitaisiin estää.
– Yleisin syy väärän veren antamiseen Suomessa on se, että potilas on huonosti tunnistettu ja potilaiden veripussit ovat menneet keskenään sekaisin. Sen sijaan lievät haitat ovat huonommin ennakoitavissa, sillä niiden syy on usein yksittäisessä verivalmisteessa.
Lievistä haittavaikutuksista yleisimpiä ovat kuume ja allergiset reaktiot, joita liittyy yhteen verensiirtoon tuhannesta.
Joskus potilas tarvitsee verensiirtoja kymmeniä vuosia säännöllisesti. Toistuviin verensiirtoihin liittyy omanlaisensa, mutta onneksi hoidettava ongelma.
– Terveessä ihmisessä on yhtä paljon rautaa kuin noin 15 pussissa punasoluja. Tiettyjä veritauteja sairastavat potilaat voivat saada vuosien aikana satoja pussillisia punasoluja. Koska elimistömme ei pysty erittämään rautaa, liika poistetaan ihmisestä lääkkeiden avulla, Pirttinen kertoo.
Verensiirto on joka tapauksessa turvallinen toimenpide, joka voidaan tehdä hyvin sairaallekin potilaalle.
– Absoluuttista lääketieteellistä estettä esimerkiksi punasolujen siirrolle ei ole.
Asiantuntija Tero Pirttinen sisätautien ja kliinisen hematologian erikoislääkäri, TAYS.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.
