Alastomuus ei aina ole intiimiä. Naistenvuorolla kolumnistimme Anna-Stina Nykänen haluaa olla massaa.

Kohta on aika siirtyä uimaan ulos. Olen talvella vesijuossut Suomen vanhimmassa uimahallissa Helsingin Yrjönkadulla. Siellä saa uida alasti, on erikseen naisten ja miesten vuorot. Ennen uimapuvut oli kielletty. Syksyllä 2001 ne sallittiin, mutta harva niitä käytti.

Uimapuvut ovat olleet tärkeitä osalle musliminaisista, niiden ansiosta hekin ovat voineet kuntoilla hallissa.

Nyt uimapukujen käyttö on kuitenkin yleistynyt. Yhä useammat suomalaisetkin naiset kiskovat pukua päälle, vaikka saisi pulahtaa ilmankin. Miksi? Mistä muutos kertoo?

Kyse ei ole iästä. Juttelin tästä saunassa ja pukiessa. Vanhempi nainen sanoi, että hän katsoi itseään peilistä ja totesi, että uikkarissa hän näyttää paremmalta. Moni muukin näyttäisi, mutta hän ei arvostele.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nuoretkin usein nauttivat, kun saa uida alasti. Joillekin uimapuku on tottumuskysymys, jota ei edes ajatella.

Facebookissa selvisi, että minunkin kuplassani osa pitää uimapukua. Alastomuus koetaan intiimiksi, ei haluta esitellä omaa kroppaa julkisesti. Jotkut ovat aina olleet epävarmoja ulkonäkönsä suhteen, eikä se ole iän myötä muuttunut.

Uiminen myös tuntuu erilaiselta alasti. Ulokkeet elävät eri tavalla, kun tiukka uikkari ei pidä kroppaa kasassa. Siihen tottuu, sanon! Tuntuu villiltä vetää perhosta rinnat heiluen kuin joku amatsoni…

Uimavahti voi olla mies myös naistenvuorolla, mutta minua ei sekään häiritse. Miksi?

En koe alastomuutta aina intiimiksi. Naisten vuorolla olen massaa. Mitä väliä, jos paikalla on yksi mies, kun vastassa on alastomien naisten armeija.

Voisin esiintyä alasti teatterin lavalla, kun vastassa on yleisön massa. Eikä taide ole missikisa.

Mutta. Olen silti epävarma ja arka, kun haluan olla intiimisti sellaisen ihmisen kanssa, jonka toivon haluavan minua, ja pelkään, että jos en kelpaa, sydämeni särkyy.

En tunne niin uimalassa. Alastomien naisten kirjo vapauttaa. Miten erilaisia kaikki ovat, kauniitkin naiset, riisuttuaan. Ei sitä aktiivisesti katsele, sen rekisteröi passiivisesti.

Jos nyt ajattelen tuttuja, joihin Yrjönkadulla törmään, en pysty muistamaan, millaiset rinnat tai häpykarvat heillä on. Muistan, mistä puhuttiin. Monta hauskaa, intiimiä juttua.

Saunassa ollaan yhä alasti. Miksi alasti uiminen on silti tärkeää?

Pelkään, että uikkareiden pitäminen on oire jostain isommasta.

Pelkään, että muutumme häveliäiksi, siveileviksi – amerikkalaistumme. Ja syytän siitä somea. Somessa kuvia virtaa, mutta alastomuus on siellä kielletty. Totumme siihen. Kuvia muokataan, kehoja muokataan, ulkonäköpaineet vain kasvavat.

Alaston totuus on yhä paras. Sitä pitää suojella niissä harvoissa paikoissa, missä sitä vielä näkee.

Järveen ainakin mennään porukalla alasti, jooko?

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta


 

 

Anna-Stina Nykänen on helsinkiläinen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla