
Olen 16-vuotias tyttö ja minulla on ollut reilut kolme vuotta akne. Iho on kuitenkin nyt vähän parempi ja finnejä on enää poskien alueella. Huomasin kuitenkin, että kasvojeni iho on löystynyt paljon. Se ei ole enää kimmoisa ja suupielet roikkuvat alaspäin. Miten saisin ihostani taas terveen ja napakan? Sitten minulla on aina punainen, turvonnut ja kiiltävä nenä, jota meikki ei peitä. Olisiko tähän jotakin hoitokeinoa? Korvat ovat myös aina punaiset.
Täytyy muistaa, että aknetulehdus ei ole oma valinta tai ihonhoidon laiminlyönnin tai epäterveellisen ruokavalion seuraus vaan ihosairaus.
Akneihon talieritys on lisääntynyt, joten iho rasvoittuu. Myös ihohuokoset ovat laajentuneet. Liian tunnollinen tai väärä ihonhoito, kuten rasvaiset voiteet tai voimakas ihon kuorinta, saattavat kuitenkin lisätä punoitusta. Vaikea aknetulehdus voi aiheuttaa ihon arpeutumista. Arvet ovat aluksi punoittavia ja muuttuvat vähitellen vaaleaksi. Akne voidaan nykypäivänä hoitaa oireettomaksi ja aknearpia voidaan tasoittaa.
Mikäli sinusta tuntuu, että akne on vaikuttanut ihon kuntoon, ja kärsit siitä selvästi, varaa aika ihotautilää-kärille. Tarkempi tilanteen arvio on mahdollista vain vastaanotolla, jolloin voidaan heti aloittaa tehokkaat hoidot. 16-vuotiaalla kysymys ei ole ikääntymiseen liittyvästä ihon löystymisestä. Joskus turvotuksen ja punoituksen taustalla voi olla myös kilpirauhasen toimintahäiriö, joten kouluterveydenhuollossa voidaan lääkärin harkinnan mukaan tarkistaa kilpirauhasarvot ja ottaa muita verikokeita.
Marge Uibu
ihotautilääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.