Olen 23-vuotias nainen enkä ole koskaan kärsinyt aknesta. Raskauden ehkäisyyn käytin yli vuoden ajan ehkäisykapselia, sitä ennen ehkäisylaastaria. Nyt ehkäisymenetelmä on vaihdettu tavalliseen kierukkaan. Kuukautiseni ovat säännölliset. Minulle alkoi ilmaantua kolme kuukautta sitten pieniä, vaaleita luufinnin tapaisia näppyjä, erityisesti otsaan, poskille sekä leukapieliin. Vähitellen tilanne on pahentunut; poskissa, leukapielissä ja leuassa on nyt isoja märkiviä finnejä, joista puhjetessaan jää punoittavat arvet. Mitä ihmettä elimistössäni tapahtuu?

Nuoruusiän aknen esiintymisen on ajateltu päättyvän 22 ikävuoteen mennessä. Viime vuosina sitä on kuitenkin alkanut esiintyä myöhemmin, jopa yli 35-vuotiailla naisilla. On ajateltu, että yhtenä selittävänä tekijänä olisi hormonaalisten ehkäisymenetelmien käyttö.

Munasarjat tuottavat sekä nais- että mieshormoneja. Kierron alussa munarakkula alkaa kasvaa aivolisäkkeen hormonin vaikutuksesta. Munarakkula tuottaa naishormonia eli estrogeenia. Kun munarakkula on kypsä, se puhkeaa ja munasolu irtoaa. Munarakkulan paikalle kehittyy keltarauhanen, joka tuottaa estrogeenin lisäksi keltarauhashormonia eli progesteronia kahden viikon ajan. Tässä vaiheessa monella iho reagoi näppylöillä, eniten juuri ennen kuukautisten alkua. Keltarauhashormoni on siis ihon kannalta epäedullinen.

Normaalisti toimiva munasarja tuottaa myös mieshormoneja, tärkein niistä on testosteroni. Testosteroni vaikuttaa ihon rasvoittumiseen ja karvan kasvuun. Kysyjällä tuskin on mitään munasarjatoiminnan häiriötä, koska kierrot ovat säännölliset.

Hormonaaliset yhdistelmäehkäisyvalmisteet sisältävät sekä estrogeenia että keltarauhashormonia. Sekä ehkäisypilleri, -rengas että -laastari estävät munarakkulan kasvun ja ovulaation. Tällöin munasarjat ovat ikään kuin lepotilassa ja omat estrogeeni- ja testosteronitasot ovat matalat. Tähän perustuu ehkäisypillerien käyttö aknen ja liikakarvoituksen hoidossa. Myös ehkäisykapseli estää munarakkulan kasvua, mutta siinä vaikuttavana hormonina on vain keltarauhashormoni. Keltarauhashormoni voi aiheuttaa ihon rasvoittumista ja aknea.

Kysyjälle on nyt asetettu hormoniton kierukka, joka on ihon kannalta parempi vaihtoehto kuin hormonikierukka. Helpottaako ihon oireilu, jää nähtäväksi. Jos oireilu jatkuu eivätkä paikallishoidot auta, voisi olla hyvä miettiä uudelleen ehkäisymenetelmää.

 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.