Nuori nainen on huolissaan suun ja hampaiden kunnosta ja sen vaikutuksesta terveyteen. Voivatko suun tulehdustilat, kuten ientulehdus tai monet isot reiät hampaissa aiheuttaa terveyshaittoja? Voiko kytevä tulehdus aiheuttaa voimakasta ja jatkuvaa hikoilua ja kuumotuskohtauksia? Poistuvatko oireet, kun tulehdukset hoidetaan ja reiät paikataan?

Ikenien ja hampaiden kunto on tärkeä koko elimistön terveyden kannalta. Tulehdus voi levitä hampaista ja ikenistä ympäröivään kudokseen aiheuttaen hankalia märkäkeräytymiä. Levitessään verenkierron välityksellä koko elimistöön se voi saada aikaan vaarallisiakin tulehduksia. Jälkimmäisessä tapauksessa tilanne yleensä kehittyy äkillisesti. Siksi kysyjän toistuvat hikoilu- ja kuumotuskohtaukset tuskin johtuvat hampaista. Ne edellyttävät jatkotutkimuksia omalla lääkärillä etenkin, jos ne eivät poistu hampaiden hoidon myötä.

Parasta hampaiden hoitoa on tietenkin ennaltaehkäisy, jonka perusasiat ovat olleet samat vuosikymmeniä: hampaat tulee harjata säännöllisesti ja makeisten, makeiden mehujen ja virvoitusjuomien käyttöä tulee välttää. Huonoon jamaan päässeet hampaat pitää hoidattaa mahdollisimman pian kuntoon hammaslääkärillä. Jos paikkakunnalla on vaikea päästä hammaslääkäriin, terveyskeskuksesta löytyy luultavasti myös suuhygienisti, joka voi arvioida tilanteen, antaa ohjeita ja mahdollisesti nopeuttaa hammaslääkäriin pääsyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla