Ensimmäinen kysyjä "Nukun viikolla 8–9 tuntia yössä hyvälaatuista unta ja viikonloppuisin 12–13 tuntia. Silti olen päivisin väsynyt, vaikka otan vielä päivällä nokosia. Syön terveellisesti ja harrastan liikuntaa useita kertoja viikossa. Miksi alan joskus aivan suotta itkeä ja tuntea ahdistuneisuutta? "

Toinen kysyjä "Olen jatkuvasti väsynyt, nenä vuotaa ja usein flunssakin iskee. Rasituksen jälkeen tunnen kuin olisin juossut maratonin ja saatan lysähtää sohvalle ja vaipua uneen parissa minuutissa. Silmäni punoittavat joka päivä, ja tunnen oloni myös alakuloiseksi ja hieman masentuneeksi.”

Väsymykseen on lukuisia syitä. Ne vaihtelevat unen puutteesta vakaviin sairauksiin ja kaikkea siltä väliltä. Tavallisin syy, eli liian vähäinen uni ei yllättävän monille tule mieleen, ehkäpä siksi, että muutaman liian lyhyeksi jääneen yön jälkeen ihminen vielä pärjää päivittäisissä toimissaan, varsinkin jos päivät eivät ole fyysisesti rasittavia. Aivot kuitenkin vaativat leponsa tai erilaisia oireita alkaa hiipiä vähitellen. Epämääräinen väsymys ja haluttomuus, muistin pätkiminen ja ärtyminen ovat tavallisia liian vähäisen unen oireita, mutta mukaan voi tulla myös ruumiillisia oireita ja herkkyyttä sairastua hengitystietulehduksiin. Valitettavan usein vähäisiin uniin ja pitkiin valvomisiin liittyy vielä alkoholinkäyttö, joka ymmärrettävästi vain lisää oireita.

Kun väsymys on kysymyksissä kuvatun kaltaista mutta uni kuitenkin riittävää ja hyvälaatuista ja elämäntavat muutenkin säännölliset, syitä tulee etsiä muualta. Hyvin yleisesti väsymyksen syyksi tarjotaan anemiaa, joka voikin olla syy, jos hemoglobiini on selvästi normaalia alhaisempi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kuukautisikäisillä naisilla asia kuuluu ilman muuta selvitettäviin asioihin. Muita väsymyspotilaalta selvitettäviä asioita ovat tulehdussairaudet, kilpirauhasen vajaatoiminta ja diabetes. Nämä selviävät käynnillä omalla lääkärillä ja muutamalla laboratoriotutkimuksella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Molemmat kysyjät puhuvat myös alakuloisuudesta, itkuisuudesta tai ahdistuneisuudesta. Henkiset ongelmat, masennus ja uupuminen ovat myös usein selittämättömältä tuntuvan väsymyksen syynä ilman, että takana on ruumiillista sairautta. Omalääkärikäynnillä kannattaa ottaa puheeksi tämäkin puoli asiasta.

Yhä useammassa terveyskeskuksessa on myös depressiohoitaja tai muu mielenterveystyöntekijä, jonka juttusilla voisi käydä.

Osmo Saarelma
Yleislääketieteen erikoislääkäri

Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri

 

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

anemia

kilpirauhasen vajaatoiminta

jodin puute

D-vitamiinin puute

Folaatin puute

 

Kaikki aiheuttaa väsymystä.

Ja väsymys aiheuttaa alakuloa, joka ei ole masennusta.

  • ylös 19
  • alas 19
Sisältö jatkuu mainoksen alla