
Nimimerkkiä ”Kupponen” askarruttaa, voiko sormessa oleva syylä tarttua sukupuolielimiin, esimerkiksi kuukautiskuppia käyttäessä. Vai ovatko sukupuolielinten syylät aivan eri asia? Kuinka herkästi syylä ylipäätään tarttuu? Samalla hän kysyy sormien syylien hoidosta. Hän on käyttänyt tuloksetta Verruxinia sekä Wartner-jäädytyskäsittelyä ja haluaisi vielä kokeilla laseria.
Kysyjä on aivan oikeassa arvellessaan, että käsien syylät ovat eri asia kuin sukupuolielinten syylät, joita kutsutaan myös visvasyyliksi, vaikkei niillä olekaan visvan kanssa mitään tekemistä. Molemmat kyllä ovat HP (human papilloma) -viruksen aiheuttamia, mutta näitä HP-viruksia on ainakin sataa eri tyyppiä, eivätkä ihon syylät ja visvasyylät ole saman tyypin aiheuttamia. Käytännössä ei myöskään näe näitä ihosyyliä sukupuolielimissä. Kysyjä voi siis edelleen huoletta jatkaa kuukautiskupin käyttämistä. Ihosyylän tarttumisen herkkyyttä ihmisestä toiseen ei kunnolla tunneta. Se on kuitenkin niin vähäinen, että sen vuoksi ei kannata välttää kosketusta henkilöön, jolla on käsissä syyliä.
Kysymyksen ongelmallisempi osa on ihosyylien hoito. Tämä on lääkäripalstojen vakioaiheita, ja hoitoja on monenlaisia. Monien jopa eriskummallisten hoitojen teho perustuu siihen, että syylät ennen pitkää useimmiten paranevat itsestäänkin. Prosessia voi nopeuttaa muun muassa kysyjän käyttämällä Verruxinilla, joka sisältää salisyylihappoa. Salisyylihappo pehmentää syyläkudosta ja syylää voi siten vähitellen ohentaa. Paras teho saadaan, kun syylää ensin liotetaan vedessä, hiotaan ja sitten sivellään Verruxinilla, jonka annetaan vaikuttaa esimerkiksi yön yli. Tämän jälkeen syylää taas hiotaan ohuemmaksi.
Hoito on pitkällistä, eikä tuloksia kannata yleensä odottaa alle kahden kuukauden.
Syylän peittäminen ilmastointiteipillä kahdeksi kuukaudeksi on myös osoittautunut lumehoitoa tehokkaammaksi tavaksi päästä syylistä, mutta ei teho silti ole läheskään täydellinen.
Syylien poisto jäädyttämällä tai sähkö- tai laserhyydytyksellä tuntuu tehokkaalta, mutta ei ole varma tae uusiutumisen ehkäisemisestä. Näitä hoitoja voi kuitenkin käyttää, jos syylät sijaitsevat hankalassa paikassa, josta sen väliaikainenkin poisto tuo helpotusta. Käsikaupassa myytävät jäädytyssetit (esim. Wartner) eivät ole kovin tehokkaita, ja niistä ei kannata odottaa tuloksia kuin mahdollisesti aivan ohkaisilla ihoalueilla. Sen sijaan esimerkiksi sormien tai jalkapohjien syyliin niiden teho on olematon.
Näistä paikoista syyliä voidaan tarvittaessa hoitaa esimerkiksi sähköhyydytyksellä, jota on saatavilla useimmista terveyskeskuksista. Jäädytyshoidoista tehokkain on nestetypellä tapahtuva syylän jäädytys.
Nestetyppihoitoa samoin kuin laserhyydytystä kysyjä voi tiedustella yksityisiltä lääkäriasemilta, joilta löytyy tällaisia hoitoja antava ihotautilääkäri.
Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.