70-vuotiaan naiskysyjän kreatiniiniarvo oli 92 mikromoolia litrassa (µmol/l). Onko syytä huoleen? Auttaisiko kenties ruokavalio?

Veren plasmasta mitattava kreatiniiniarvo kertoo karkeasti siitä, miten munuaiset ovat onnistuneet kuona-aineiden puhdistamisessa. Kreatiniinia muodostuu lihasten energia-aineenvaihdunnan yhteydessä. Se on elimistölle tarpeeton aine ja siksi se poistetaan munuaisten kautta.

Kun kreatiniinia normaalisti muodostuu melko tasaisesti joka päivä, sen pitoisuutta veressä voidaan käyttää munuaisten toiminnan mittarina. Mittari on kuitenkin melko karkea, ja pelkkä kreatiniiniarvo varsinkin lievästi viitearvoja korkeampana voi johtua muistakin syistä kuin munuaisten toiminnan heikentymisestä. Toisaalta iän myötä munuaisten toiminta heikkenee ”normaalistikin”. Yksilölliseen arvoon vaikuttavat myös paino ja lihasmassa.

Pelkkä kreatiniiniarvo on siis suuntaa antava ja tarkempi kuva saadaan laskemalla kreatiniiniarvon sekä iän, sukupuolen ja painon perusteella niin sanottu kreatiniinipuhdistuma. (Laskentakaava naiselle on 1,04 × (140 - ikä) × paino / P-Krea (µmol/l)). Plasman kreatiniiniarvo 92 mikromoolia litrassa on laboratoriosta riippuen naisten viitearvon alapuolella tai niukasti sen yli, viitearvot vaihtelevat 90 ja 100:n välillä. Vaikka se olisi vähän yli, riippuu silti monesta seikasta, olisiko tämän vuoksi ryhdyttävä joihinkin toimiin.

Oliko kyseessä vain sattumalta kerran mitattu arvo vai toistuvasti tällä tasolla oleva lukema? Ohimenevästi kreatiniinarvoa voivat nostaa muun muassa tulehdussairaudet ja kuivuminen. Onko kysyjällä mahdollisia sairauksia (verenpainetauti, diabetes, munuaistulehdus), jotka voisivat vaurioittaa munuaista? Käyttääkö kysyjä lääkkeitä, jotka vaikuttavat munuaisten toimintaan (esimerkiksi tulehduskipulääkkeet, eräät verenpainelääkkeet)? Nämä asiat kannattaa kysyä hoitavalta lääkäriltä. Asian tarkemmasta pohdinnasta sitten riippuu, mihin tulisi mahdollisesti ryhtyä.

Ruokavalio vaikuttaa periaatteessa veren kreatiniinipitoisuuteen, esimerkiksi runsas keitetyn lihan syönti voi sitä suurentaa. Toisaalta ruokavaliomuutoksiin ei kreatiniiniarvon alentamiseksi ole aihetta. Jos todetaan huomattava munuaisten vajaatoiminta, mistä kysyjän kohdalla ei siis ole kyse, yleensä valkuaisaineiden ja maitotuotteiden nauttimista on tarpeen rajoittaa, mutta tämä tapahtuu muista syistä.

Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

annika.ojaniemii@nokia.com

Onko korkeasta kreatiniinistä haittaa?

korjaten että 5 päivän ajan jo ollut 200. Ei ole noussut mutta ei laskenutkaaan. Olen hoikka ja en ole diabeetikko. Olen maitoallerginen eli en käytä maitotuotteita. Vierailija kirjoitti: HeiJis Krea arvo on 178- 2005 pvä ajan ja suoneen saatu antibioottikuuri ei laske arvoa, niin onko kyseessä munuaisen vajaatoimiintatauti? olen hoikka
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Terveellä verensokeriarvot eivät suuresti vaihtele. Liian korkea verensokeri merkitsee diabetesta, mutta mistä liian matala arvo kertoo?

HYPOGLYKEMIASSA

verensokeripitoisuus laskee liian alas. Tällöin veren glukoositaso on yleensä alle neljä millimoolia litrassa.

Terveellä ihmisellä verensokeritaso on taidokkaasti säädelty, mutta diabeetikolla verensokeri voi laskea liikaa, jos pistää liikaa insuliinia, harrastaa rankkaa liikuntaa tai syö liian vähän hiilihydraatteja suhteessa insuliinimääriin. Hypoglykemia voi kehittyä jo muutamassa minuutissa.

HYPERGLYKEMIASSA

verensokeri pomppaa liian ylös. Näin voi tapahtua aterian jälkeen, mutta myös stressi nostaa verensokeria.

Korkeasta verensokerista vihjaavat väsymys, janon tunne, suun kuivuminen ja virtsaamistarpeen lisääntyminen.

Hyperglykemia voi johtaa kehon happamoitumiseen eli ketoasidoosiin. Tällöin hengityksessä on asetonin haju.

REAKTIIVISESTA HYPOGLYKEMIASTA

puhutaan, kun verensokeri syömisen jälkeen hyppää ylös ja sitten putoaa nopeasti. Olo tulee levottomaksi ja ärtyneeksi, jopa näköhäiriöitä ja sekavuutta saattaa ilmetä.

Herkkyys reaktiiviseen hypoglykemiaan on yksilöllistä terveillä ihmisillä.

SOKERIHEMOGLOBIINI

eli HbA1c-arvo kertoo siitä, kuinka paljon glukoosia on tarttunut veren punasolujen hemoglobiiniin.

Korkea sokerihemoglobiinin arvo nostaa vaaraa sairastua diabeteksen lisäsairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaisten vajaatoimintaan, sillä verensokerilla on taipumus ”ripustautua” myös muihin kehon valkuaisaineisiin.

INSULIINISOKKI

tulee, jos verensokeri on pitkään ollut vaarallisen alhainen insuliinipistoksen seurauksena. Ihminen menettää silloin tajuntansa ja hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalaan. Tajuttomalle ei saa laittaa suuhun mitään.

Ensiapuna voidaan käyttää pistoksensa annettavaa glukagonia, insuliinin vastavaikuttajaa, joka vapauttaa maksan verensokerivarastoja.

Asiantuntija: Johan Eriksson, professori, Helsingin yliopisto.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Milloin verensokeri on normaali?
Terveys
Milloin verensokeri on normaali?
Vierailija

Mistä on kyse, kun verensokeri heittelee?

Verensokerin heittelystä pääsee eroon vähähiilihydraattisella dieetillä. Sopii hyvin myös sekä 1- että 2-tyypin diabeetikoille. Tieteellinen tutkimusaineito on kiistaton, vaikka ne suomessa uutisoinnista sensuroidaankin. On lisäksi hyvä muistaa, että maksa kyllä tuottaa loput elimistön mahdollisesti tarvitsemasta glukoosista ja diabeetikoilla hypot johtuvat aina liiasta lääkityksestä, ei liian vähäisestä hiilihydraatin syömisestä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen lopettanut hormoniehkäisyvalmisteen pari kuukautta sitten, ja minulle on tullut rajuja mielialavaihteluita päivittäin. Saan todella herkästi raivokohtauksia. Voiko tämä edelleen johtua pillereiden lopettamisesta vai onko taustalla jotakin muuta?

Hyvin haitallisia oireita ehkäisypillereiden lopettamisesta ilmenee harvoin. Osa kokee kuitenkin harmillisia oireita, kuten kierron epäsäännöllisyyttä sekä muutoksia ihossa. Keho totuttelee uuteen hormonaaliseen tilanteeseen. Ehkäisypillerin käytön aikana hormonaalinen tilanne on tasainen, kun munarakkulan kasvu ja ovulaatio ovat estyneet. Pillerissä olevat hormonit korvaavat kehon omaa hormonituotantoa. Kun niiden käyttö lopetetaan, oma hormonitoiminta käynnistyy, mikä voi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia.

Pillerin lopetuksen jälkeen oma kuukautiskierto käynnistyy, yleensä samanlaisena kuin ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä. Yleisiä oireita kiertojen
käynnistyessä ovat muun muassa rintojen arkuus ja mielialanvaihtelu kierron vaiheiden mukaan. Myös hiustenlähtö tai karvan kasvun lisääntyminen voi liittyä ehkäisypillerien lopettamiseen, jos näihin oireisiin on ollut taipumusta ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä.

Tavallisesti keho tottuu pian uuteen tilanteeseen. Ihan heti hormonaalisen lääkityksen lopettamisen seurauksena elimistön hormonitasot voivat olla hetken hyvinkin matalat, ennen kuin munasarjan oma tuotanto lähtee jälleen käyntiin. Matalat ja sen jälkeen tavallista enemmän vaihtelevat hormonitasot voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita ja esimerkiksi päänsärkyjä.

Kysyjä ei kerro, ovatko vuodot käynnistyneet normaalisti. Jos oma kuukautiskierto ei palaudu normaaliksi kuuden kuukauden kuluessa pillereiden lopetuksesta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.