
”78-vuotias mummeli” on sairastanut selkävaivoja usean vuoden ajan, kuntouttanut itseään ja hoitanut lääkkeillä. Oireina on myös jalkojen särkyä, erityisesti reisissä. Nyt selkää on kuvattu ja sanottu, että pitäisi leikata. Kysyjälle tuli yllätyksenä, että jalkasäryt johtuisivatkin selästä ja tila vaatisi leikkausta. Voiko olla, että siellä painaa joku?
Selässä voi olla monenlaista leikkaushoitoa vaativaa vaivaa, mutta kysyjän kuvaus sopii hyvin ainakin selkäydinkanavan ahtaumaan, spinaalistenoosiin. Selkäydinkanava, jossa kulkevat myös jalkojen liikettä ja tuntoa säätelevät hermot, voi ahtautua samanlaisten ikääntymisestä johtuvien rappeutumismuutosten seurauksena kuin selän nikamat. Kun kanava ahtautuu, siellä todellakin ”joku painaa”, eli alaraajoihin menevät hermot joutuvat puristuksiin. Yleensä ensimmäisenä oireita antavat kipu- ja tuntohermot.
Spinaalistenoosin tyypillisimpänä oireena on kävellessä tuleva kipu, erityisesti reisissä. Kipuun liittyy usein puutumista ja voimattomuutta. Vaiva helpottaa, kun kävelyssä pitää taukoa ja lepuuttaa selkää pienessä etukumarassa asennossa. Tällöin puristus ahtautuneessa kanavassa hieman helpottaa. Oireet voivat vaihdella päivästä toiseen. Hankalimmillaan vaiva on liki jatkuvaa.
Koska oireet muistuttavat aika paljon valtimoahtautumasta johtuvaa katkokävelyä, tällaisen potilaan tutkimuksiin kuuluu valtimoiden tilan selvittäminen. Spinaalistenoosi selviää kuvaustutkimuksilla, usein tarvitaan magneettikuvausta.
Lieväoireisen spinaalistenoosin kanssa moni pärjää pitämällä yllä säännöllistä liikuntaa ja käyttämällä tarvittaessa parasetamolia särkylääkkeenä. Fysioterapeutin opastuksella voi käydä läpi työ- ja istuma-asentoja sekä harjoituksia, joilla venytellään ja vahvistetaan selän lihaksia. Näin voidaan oireita usein lievittää, vaikka selkäydinkanavan ahtaus ei harjoituksilla varsinaisesti vähenekään. Jos kivut ovat sietämättömiä ja rajoittavat huomattavasti liikkumista, on ainoa tepsivä hoito leikkaus, jossa selkäydinkanavaan tehdään lisää tilaa.
Osmo Saarelma
erikoislääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.