Uskonto ahdistaa – mistä apua?

Olen kaksikymppinen tyttö, ison perheen esikoinen. Olen saanut melko vapaan kasvatuksen, eikä minulta koskaan ole vaadittu mitään esimerkiksi opiskelujeni suhteen. Luonteeltani olen sosiaalinen, melko perfektionistinen ja kova stressaamaan, lapsena olin suorastaan ylitunnollinen. Ehkä siksi vanhempani eivät koskaan kyselleet läksyjeni perään.

Olen terve ja minulla on työ- ja opiskelupaikka. Silti olen jo vuoden ollut usein todella väsynyt ja ahdistunut. Välillä itkeskelen monta kertaa päivässä. Pelkään myös, että en ole terve, koska itken niin paljon.

Olen saanut uskonnollisen kasvatuksen. Uskonto on ennen antanut elämälleni merkityksen, mutta nyt ahdistaa sekä uskonto että ajatus elämästä ilman sitä. Tuntuu, että tämä uskonto on liian ahdas, mutta olo ilman tuttua uskontoa olisi myös turvaton. Suvullani ja kaikilla ystävilläni on tämä sama usko, ja pelkään turmelevani hyvät ihmissuhteet, jos jätän uskontoni. Se olisi kova pala myös vanhoille isovanhemmilleni.

Kukaan ei varmaan näe, että en voi hyvin. En pysty kertomaan kenellekään sillä pelkään, että puheeni sortuu itkuksi.
Suunnittelen aikatauluni tarkasti ja räjähdän, jos kaikki ei mene nappiin. Olen tehnyt elämästäni suorituksen, mutta en osaa olla suorittamatta. En kuitenkaan haluaisi koko loppuelämääni elää tässä noidankehässä.

Tuntuu, että nuoruuteni menee hukkaan, kun käytän niin paljon aikaa murehtimiseen. Pelkään usein, että pimahdan ja että jonain päivänä minusta ei ole enää työ- ja opiskeluelämään. Tuntuu, että minulla on huolia enemmän kuin jaksan kantaa.

Kirjeesi sai minut jälleen kerran miettimään elämäntapamme suorituskeskeisyyttä. Varsinkin lahjakkaat nuoret naiset ovat vaarassa uupua ennen aikojaan. Monilla on jo kouluiässä niin paljon niin vaativia harrastuksia, ettei vapaa-aikaa juurikaan jää.

Jos haluaa varmistaa jatko-opiskelupaikan täytyy osallistua kalliille preppauskursseille. Opintojen jälkeen alkaa uusi suoritusputki työelämässä. Pahimmillaan koko elämästä tulee pelkkää suorittamista. Vaikuttaa myös siltä ettei mikään normaalisuoritus enää riitä, eikä keskinkertaista arvosteta vaan täytyisi ylittää itsensä. Mutta kuka meitä piiskaa?

Olet ottanut roolin

Kirjeesi perusteella vaikuttaa siltä, ettei sinulle ole asettaneet liian suuria vaatimuksia muut, vaan jostain syystä teet elämästäsi suorituksen itse. Kerrot olevasi perfektionisti ja kova stressaamaan, mikä ei ole ihmekään, jos et koskaan anna itsellesi lupaa epäonnistua. Voisitko hyväksyä ja arvostaa itseäsi vaikket tekisikään niin paljon?

Olet ison perheen esikoinen ja ilmeisesti oppinut jo pienenä kantamaan vastuuta itsestäsi ja muistakin. Minkähän takia olit jo lapsena ylitunnollinen? Halusitko helpottaa vanhempiesi tilannetta, vai vain tulla hyväksytyksi? Et ole halunnut aiheuttaa vanhemmillesi turhia murheita, vaan perheessänne on ollut itsestään selvää, että juuri sinä hoidat hommasi niin, ettei sinusta tarvitse kantaa huolta.

Vanhemmillasi on varmasti riittänyt tarpeeksi tehtävää, mutta silti jokainen lapsi kaipaa vanhempiensa huomiota ja tukea. Ehkä sinä et ole aikaisemmin tuntenut tarvitsevasi kumpaakaan, olethan tottunut hoitamaan itse omat asiasi. Nyt aikuisuuden kynnyksellä asiat eivät kuitenkaan enää ole niin yksinkertaisia kuin lapsuudessa.

Olet parhaillaan itsenäistymässä ja irtaantumassa vanhempien ja kodin vaikutuspiiristä. Et ole vielä niin aikuinen, että voisit seisoa omilla jaloillasi vaan vaikutat vielä empivän sitä, miten jatkaa eteenpäin. Aikuistumiseen liittyy usein epävarmuutta ja ahdistuneisuutta, joista sinäkin kärsit.

Se, miten kuvaat ahdistustasi, kertoo myös sen voimakkuudesta. Tähän asti olet pystynyt hallitsemaan sitä, mutta nyt pelkäät, ettet olekaan terve. Et suoraan sano olevasi masentunut, mutta miten mahtaa olla mielialasi laita, kun itket jopa useita kertoja päivässä? Ahdistus voi olla merkki siitä, että joudut tukahduttamaan tai torjumaan joitain puolia itsestäsi. Mitä luulet sisältäsi löytyvän jos uskaltaisit kuulostella omia tunteitasi tarkemmin?

On uskottava itse

Olet saanut uskonnollisen kasvatuksen, ja se on tarjonnut elämääsi perusturvaa. Nyt sekin on alkanut ahdistaa.
Uskontoihin liittyykin sekä hyviä ja rakentavia piirteitä, mutta joskus myös kielteisiä. Usko on monelle tärkeä ja myönteinen elämään vaikuttava asia, se edustaa niitä perusarvoja, jotka ohjaavat omia valintoja. Uskonto tarjoaa usein myös valmiit vastaukset suuriin ja vaikeisiin kysymyksiin, esimerkiksi elämän tarkoituksesta ja kuolemasta.

Uskontoon saattaa liittyä kuitenkin myös ristiriitoja, ja varsinkin uskonnollisissa yhteisöissä monet ahdistuvat joko itse opetuksen tai liian tiukkojen sääntöjen takia.  Yleensä vanhemmat kasvattavat lapsensa oman uskontonsa mukaisesti ja lapsi omaksuu nämä opetukset. Kuitenkin jossain vaiheessa jokainen joutuu itse ottamaan kantaa näihin kysymyksiin. Tällöin punnitaan, kasvaako vanhempien uskonnosta myös oma usko. Tässä yhteydessä puhutaan myös epäilystä ja sanotaan, että se jopa kuuluu uskomiseen. Olet juuri tässä vaiheessa miettimässä omaa kantaasi ja valintojasi.

Kerrot pelkääväsi, että menetät hyviä ihmissuhteita, ystäviä ja sukulaisia, jos jätät uskontosi. Joissakin uskonnollisissa yhteisöissä onkin aika tiukat säädökset siitä, miten uskonnosta eroavia kohdellaan. Jotkut pelkäävät putoavansa tyhjän päälle jos jättävät uskontokunnan, jotkut ovat kokeneet painostusta tai hyljeksintää. Toivottavasti sinulle ei käy niin.
Sanot, että erosi olisi kova pala isovanhemmillesi, mutta miten omat vanhempasi suhtautuisivat? Ymmärtäisivätkö he ja hyväksyisivätkö he sinut ja ratkaisusi, vai pelkäätkö menettäväsi heidän tukensa kokonaan?

Vaikka sosiaalinen yhteisö ja läheiset ihmissuhteet ovat meille kaikille tärkeitä, voitko ajatella kuuluvasi johonkin uskontoon vain sen takia, että muutkin kuuluvat? Uskotko ja ajatteletko oikeasti niin kuin uskontosi opettaa? Suurin osa suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon, ei välttämättä sen opetusten takia vaan ehkä enemmän siksi, että uskontokuntaan kuuluminen on myös osa kulttuuriperinnettä. Luterilainen kulttuuriperintömme liittyy myös siihen suorituskeskeisyyteen, josta kirjoitat. Väitetään, että juuri protestanttinen etiikka on kovan työtahtimme taustalla, tähän liittyy myös työn suuri arvostus ja ankara itsekuri.

Valintojen kynnyksellä

Jokainen nuori joutuu tekemään suuria valintoja elämässään, ja aikuisuuteen kuuluukin kyky tehdä itsenäisiä valintoja vanhemmista tai muista ihmisistä riippumatta. Psykologisesti ideologia tietyllä tavalla korvaa vanhemmat, ja joskus itsenäistymiseen liittyy sekin, että nuori valitsee arvonsa täysin toisin kuin vanhempansa palatakseen ehkä myöhemmin takaisin.

Uskonto on tarjonnut sinulle tähänastisen elämäsi perusraamit, mutta nyt sinun täytyy ottaa itse kantaa siihen, mihin uskot, ja tehdä sen mukaisia valintoja. Tämä saattaa herättää epävarmuutta ja ahdistuneisuutta, kun et vielä voi tietää, millaiseksi elämäsi tästä eteenpäin rakentuu. Ehkä pelkäät turhankin paljon sitä, mihin uskonnon jättäminen johtaisi.

Tuskaasi lisää luultavasti myös se, ettet pysty kertomaan tilanteestasi kenellekään. Todellisen olosi peittely kuluttaa energiaa ja vain lisää ahdistustasi. Suorittamisesta seuraa usein uupumus, sinäkin tunnet itsesi väsyneeksi ja riittämättömäksi.

Jos jatkat samaa tahtia, olet vaarassa uupua, ja siksi sinun kannattaakin höllätä tahtia. Voisitko kuvitella hyväksyväsi itsesi vähemmälläkin suorittamisella? Sinun ei tarvitse olla supertehokas yli-ihminen, vaan sinulla on oikeus olla joskus myös väsynyt, heikko ja surullinen, kuten jokaisella ihmisellä. Sinun täytyy antaa itsellesi lupa myös epäonnistua, kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, ei sinunkaan.

Elämä helpottuu huomattavasti kun et tee kaikkea pakonomaisesti vaan omasta vapaasta tahdostasi. Tulet huomaamaan myös sen, ettei maailma romahda vaikket eläisikään minuuttiaikataulun mukaan.

Jossain vaiheessa sinun kannattaa myös puhua jonkun ulkopuolisen ja puolueettoman henkilön kanssa, tutkia omia tunteitasi ja tarkastella elämääsi turvallisessa ilmapiirissä pelkäämättä, että tulet tuomituksi tai hylätyksi. Se voisi helpottaa ahdistustasi ja auttaa kohtaamaan itsesi ja läheisesi entistä aidommalla ja syvemmällä tavalla.

Suositeltavaa luettavaa: Bronsberg-Vestlund, Kuuntele itseäsi – vältä uupumus; Ernsjöö-Sjögren, Liian tunnollinen.

Psykologi Teija Jokipii