Terveellinen, kasvispainotteinen ruokavalio voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan auttaa diabetesriskin pienentämisessä. Hyödyt saadakseen ei tarvitse alkaa kasvissyöjäksi. Riittää, kun lisää kasvisten ja hedelmien osuutta ja vähentää lihansyöntiä.

Yhdysvaltalaisten havainnot perustuvat yli 200 000 naisen ja miehen yli 20-vuotiseen seurantaan ja toistuviin ruokavaliokartoituksiin. Seurannan aikana 16 000 osallistujalla todettiin aikuistyypin eli tyypin 2 diabetes.

Verrattuna lihapainotteisesti syöviin riski sairastua diabetekseen oli noin 20 prosenttia pienempi henkilöillä, jotka söivät runsaasti kasviksia ja hedelmiä ja vähänlaisesti lihaa.

Lihan välttäminen ja kasvisten suosiminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittanut, että osallistujan ruokavalio oli terveellinen. Kun tutkijat huomioivat tämän analyysissaan, tulokset muuttuivat jonkin verran. Verrattuna lihapainotteisesti syöviin riski sairastua diabetekseen oli 34 prosenttia pienempi kasvispainotteisesti syövillä henkilöillä, jotka suosivat mm. täysjyväviljoja, pähkinöitä, papuja ja muita palkokasveja, mutta vain 14 prosenttia pienempi, jos he söivät paljon sokeria, epäterveellisiä rasvoja ja huonoja hiilihydraatteja.

Yhdysvaltalaisten tulokset julkaistiin Plos Medicine -tiedejulkaisussa.

Uutispalvelu Duodecim
(Plos Medicine 2016;DOI:10.1371/journal.pmed.1002039)
http://dx.doi.org/10.1371/journal.pmed.1002039

Lapsuudessa ja nuoruudessa kertyneet liikakilot saattavat tuoreen tutkimuksen perusteella vaikuttaa haitallisesti lapsen hengitykseen. Tulosten perusteella varsinkin pitkään jatkuva lihavuus on yhteydessä hengitysteiden ahtautumiseen.

Ylipaino ja lihavuus lisäsivät hengitysteiden ahtautumisen todennäköisyyttä, ja lihavien poikien hengitystiet myös ahtautuivat tyttöjen hengitysteitä enemmän seurannan aikana, tulokset osoittivat. Liikakilot eivät kuitenkaan vaikuttaneet haitallisesti keuhkotilavuuteen. Lihavien keuhkotilavuus oli jopa suurempi kuin normaalipainoisten.

Tutkimuksessa ei selvitetty onko nyt havaituilla muutoksilla käytännössä millainen vaikutus esimerkiksi lasten astmariskiin, mutta aiempien tutkimusten valossa vaikutuksia saattaa olla. Lihavien astmapotilaiden on muun muassa havaittu tarvitsevan useammin sairaalahoitoa astmansa takia. Astmaa sairastavien lasten on puolestaan huomattu olevan muita alttiimpia lihomaan.

Tutkimus julkaistiin Thorax-lehdessä, ja siinä 2 900 lapsen ja nuoren keuhkotoiminta tutkittiin heidän ollessaan 8–16-vuotiaita.Uutispalvelu Duodecim(Thorax 2018;DOI:10.1136/thoraxjnl-2017-210716)http://doi.org/10.1136/thoraxjnl-2017-210716

(201865) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sydämen vajaatoimintaa sairastavat saattavat kärsiä liian suuresta veren kaliumpitoisuudesta useammin kuin on ajateltu. Monilla tilanne myös uusiutuu ja tämä näkyy myös potilaiden ennusteessa. Kaliumin runsaus eli hyperkalemia voi aiheuttaa mm. rytmihäiriöitä ja pahimmillaan kuoleman, jos tilannetta ei korjata.Tiedot käyvät ilmi tanskalaistutkimuksesta, jossa 32 000 sydämen vajaatoimintaa potevaa seurattiin runsaan kahden vuoden ajan.Seurannan aikana peräti 40 prosentilla potilaista todettiin hyperkalemia ja heistä merkittävällä osalla tilanne jatkui ja havaittiin uudelleen jopa neljästi.Hyperkalemia oli yleistä varsinkin potilailla, jotka potivat kroonista munuaistautia tai diabetesta tai joita hoidettiin spironolaktoni-verenpainelääkkeillä.Potilaiden korkeat kaliumtasot todennäköisesti vaikuttivat myös heidän ennusteeseensa, sillä hyperkalemia liittyi selvästi suurentuneeseen riskiin joutua sairaalahoitoon. Myös riski menehtyä seurannan aikana oli heillä suurempi kuin potilailla, joiden kaliumtasot olivat normaalit.Sydämen vajaatoiminnan hoitoon on viime vuosina saatu uusia lääkeryhmiä, jotka voivat vaikuttaa potilaiden kaliumtasoihin, joten nyt julkaistut tulokset ovat hyvin ajankohtaisia. Kaliumtasojen nousu on tiedetty ongelmaksi tätäkin ennen ja tulokset korostavat kaliumtasojen seurannan tärkeyttä varsinkin tietyissä potilasryhmissä.Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(Journal of the American Heart Association 2018;DOI:10.1161/JAHA.118.008912)http://doi.org/10.1161/JAHA.118.008912

(201865) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.