Miksi pari-kolmekymppinen ahdistuu, vaikka hänen maailmansa on mahdollisuuksia täynnä? Ehkä juuri siksi.

Nuorena aikuisena eläminen on nykymaailmassa helposti sekapäistä puuhaa. Mielessä pyörii tavoitteita, unelmia, vaatimuksia ja pakkoja, joiden lähteitä ei pysty hahmottamaan. Tenttikirjojen, ansioluetteloiden, matkusta maailman ympäri -oppaiden, asuntolainatarjousten ja projektipapereiden seasta elämäntaitogurut huhuilevat: Voit tehdä mitä tahansa, kunhan valitset oikein…

Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta ei kuitenkaan. Nuoren onkin vaikea ymmärtää ahdistuksensa syitä samoin kuin hänen vanhempiensa: miksi ihmeessä se tuskailee noin, vaikka ikinä ei ole lyöty eikä nälässä pidetty, koulutusta on enemmän kuin uskalsi toivoakaan, puhuu montaa kieltäkin ja koko maailma on avoinna.

Mistä oikein on kysymys? Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön johtava psykiatri Kari Pylkkänen on hoitanut nuorten mielenterveysongelmia koko lääkärinuransa ajan. Hän sanoo, että mielenterveyden häiriöiden määrä ei sinänsä ole kasvanut. 2000-luvulla ei vain pärjää samoilla kyvyillä ja voimilla kuin 60-luvulla. Tarvitaan yhteistyötaitoja, itsenäisyyttä ja oppimiskykyä. Piiloon ei pääse – suorituskyvyn puute huomataan nopeasti.

Vaikeita psykiatrisia sairauksia nuorilla on nykyään vähemmän kuin ennen, mutta yhä suurempi joukko taistelee masennusta, ahdistusta ja päihdeongelmia vastaan. Nykyisin lähes joka neljännellä lukion käyneellä 20–24 vuotiaalla on jokin mielenterveyden häiriö.

Isän vai äidin jalanjäljissä?

Nuorten mielenterveyden ongelmat kumpuavat usein juurettomuudesta: ketä pitäisi uskoa, mihin minä pystyn, mitä saa ja pitäisi tehdä, mitä merkitystä millään on? Selkeät rajat eli säännöt, normit ja tavat ovat vähentyneet sekä perheissä, kouluissa että työpaikoilla.

– Yhteiskunnasta puuttuu isällinen auktoriteetti, varsinkin pojilta. Ennen auktoriteetteja olivat paitsi vanhemmat, myös pysyvät työnantajat ja yhteisöt. Roolitkin ovat hämärtyneet: ei ole mallia siitä, mitä kuuluu miehen, entä naisen tehtäviin, kun kummankin roolin pitäisi lähestyä toista. Silti pitäisi tuntea kuuluvansa johonkin, olevansa samankaltainen jonkun kanssa. Isänkö? Äidinkö?

– Voi olla, että elinympäristömme muuttuu nopeammin kuin ihmisen psyykkinen sopeutumiskyky.

Muutos on pääasiassa positiivinen, sehän antaa uusia mahdollisuuksia. Mutta se luo myös uusia haasteita. Yhä useampi nuori kokee olevansa liiaksi tyhjän päällä, yksin ja hukassa.

Ikinuori jää paikalleen

Pylkkäsen mielestä nuorten ongelmien taustoja voi etsiä myös lastenkamareista ja olohuoneista. Esimerkiksi stressin kanssa pärjäämisen kyky pohjustetaan lapsuudessa vanhempien turvallisessa opastuksessa. Nyt nuoruuttaan elävän sukupolven vanhemmilla on ollut 90-luvun alun laman ja työelämän kourissa taistellessa yhä vähemmän aikaa olla lastensa kanssa. Televisiot ovat olleet lastenvahteina, ja lapsilta on odotettu itsenäisyyttä varhain.

Jos lapsuus onkin nykyään lyhyt, niin seuraava kehitysvaihe, nuoruus, pitenee. Pätkätyöt, ammatti-identiteetin etsintä ja opiskelujen pitkittyminen, ehkä useaankin ammattiin opiskelu jatkavat vaihetta, jolloin ei olla enää lapsia, mutta ei vielä oikein aikuisiakaan. Häilyvyys ei ole mielelle helppo haaste.

Pylkkänen määrittelee, että nuoruus vaihtuu aikuisuudeksi silloin, kun on halua ja kiinnostusta ottaa vastuuta seuraavasta sukupolvesta eli omista lapsista. Perheen perustamisen ajankohta kuitenkin siirtyy jatkuvasti, ensisynnyttäjien ikä nousee.

– Oman itsen etsintä on siirtynyt lapsuudesta ja nuoruudesta yhä enemmän myös varhaisaikuisuuteen, sillä elämänpolku ei rajaudu selvästi.

Tähän liittyy postmoderni ahdistus. Kun yksilön mahdollisuudet lisääntyvät rajattomasti, paineetkin kasvavat liian suuriksi. Jotkut yrittävät ratkaista etsintäongelmat jatkamalla nuoruusikää välttäen sitoumuksia ja vastuuta muista. Pylkkäsen mukaan ikinuoruus merkitsee kuitenkin psyykkisen kehityksen kannalta paikalleen jättäytymistä.

Irti riippuvuudesta

Pari-kolmekymppisten ihmissuhteiden tavallisimpia ongelmia ovat esimerkiksi hylätyksi tulemisen pelko seurustelusuhteissa, riippuvuus omasta kumppanista tai vanhemmista. Lyhyet seurustelu- ja työsuhteet eivät anna kiinnekohtia. Jos itsenäistyminen on kesken, se voi näkyä myös suhteessa esimieheen ja muihin auktoriteettehin.

– Nykyään yksi häiriöille herkimmistä suhteista on suhde esimiehen ja alaisen välillä. Sitä rasittavat jatkuvat pätkätyöt ja muutokset organisaatioissa ja työmuodoissa. Vanhasta kokemuksesta ei tule mallia, vaan suhde on jatkuvasti määriteltävä uudestaan.

Mieli vuosihuoltoon?

Nuori mieli voi toipua synkästäkin vaiheesta. Toipumisessa auttaa oikea hoito, useimmiten se on keskustelevaa psykoterapiaa. Terapiassa saa tukea tunteiden ja ajatusten ymmärtämisessä, uuteen elämänvaiheeseen siirtymisessä ja sitoumusten tekemisessä: tämä työ sopii minulle, tämän ihmisen kanssa haluan elää.

Pylkkänen pahoittelee, että edelleen mielenterveysasioihin liittyy leima, josta ei ehkä koskaan tulla pääsemään täysin eroon. Leimautumisen pelko estää avun hakemisen. Hänen mielestään konsultoiva käynti mielenterveysammattilaisen luona voisi olla yhtä luonnollinen asia kuin vuosittainen hammastarkastus.

– Ihmiset säikähtävät ajatusta, että mielenterveyttä pitäisi jotenkin vaalia. Se, että menet käymään ammattilaisen luona, ei kuitenkaan tarkoita, että olet sen jälkeen tästä riippuvainen. Voit mennä konsultoimaan, neuvottelemaan. Yksikin käynti saattaa muuttaa elämää vuosiksi.

– Jos asia on jäsentämätön möykky, sen uhriksi jää helposti. Kun sitä voi katsella ja pyöritellä ammattilaisen kanssa, sen voi saada hallintaan.

Mies ei löydä apua

Valitettavasti kysyntää suurempi kynnys nuorten hoitamisessa on tarjonta. Apua on liian vähän, sillä tarve hoitaa itseä on kasvanut, mutta palvelujen määrä ei. Pylkkänen harmitteleekin, että on helppo kehottaa ihmisiä hakemaan ammattiapua, mutta tosiasiassa sitä on vaikea saada. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössäkin psykoterapiapalveluja joutuu jonottamaan kuukausia.

Hoitoon hakeutumisen mahdollisuuksissa on myös epätasa-arvoa, sillä Pylkkäsen mielestä palvelut eivät tavoita etenkään nuoria miehiä. Hänen mukaansa miehillä on yhtä paljon mielenterveyden ongelmia kuin naisilla, mutta he hakevat paljon vähemmän apua. YTHS:n mielenterveyspalveluiden käyttäjistä 70 prosenttia on naisia.

– Miesten on vaikeampi nöyrtyä tässä asiassa, ja heillä leimautumisen pelko on naisia suurempi. Silti tiedetään, että miesten mielenterveysongelmat, kuten itsemurhat ja alkoholismi, ovat vakavampia kuin naisten. Valitettavasti naiset ovat myös näissä asioissa alkaneet elää yhä enemmän miesten lailla.

Myös eri opiskelualojen välillä on eroja. Humanististen alojen opiskelijat hakeutuvat helpommin hoitoon kuin ”kovien alojen”, esimerkiksi kauppatieteiden opiskelijat.

Pidä yhteyttä, mutsi!

Mielen vaalimista ei tarvitse jättää vain ammattilaisille. Kantavia voimia nuoruusiän etsintävaiheessa ovat ystävät ja ryhmät, tunne kuulumisesta johonkin. Katse kääntyy jälleen myös vanhempiin. Kari Pylkkänen tietää, että myös nuoret aikuiset kaipaavat apua vanhemmiltaan, vaikka eivät sitä ehkä osaa pyytää.

– Vanhempien merkitys nuorille on arvaamattoman suuri. Heidän vain on usein vaikeaa vastata tähän kaipaukseen toivotulla tavalla. Vanhemmatkin tuntevat olevansa eksyksissä muutosten nopeassa tahdissa. Ihmisten ei kuitenkaan pitäisi aliarvioida mahdollisuuksiaan olla toinen toistensa tukena.

Suomessa etäisyydet nuorten ja vanhempien asumapaikkakuntien välillä saattavat olla suuret. Pylkkänen kannustaa sitäkin tiiviimpään yhteydenpitoon, kyläilyyn, soitteluun ja kirjoitteluun. Kannattaa etsiä myös uusia tapoja yhdessäoloon, etenkin kun eletään muotoaan etsivää vaihetta, jossa nuori on jo muuttanut kotoa mutta hänellä ei ole vielä omaa perhettä. Esimerkiksi juhlat saattavat turhaan jäädä pitämättä, jos niitä on ajateltu vain perinteisten ydinperheiden kannalta, vaikka sukuun kuuluu myös sinkkuja ja liikkuvaisia nuoria aikuisia.

Jotta vanhemmat ja nuoret voisivat tukea toisiaan, sukupolvien pitäisi opetella antamaan toiselle tilaa. Luopua arvostelemisesta ja kertoa, että täällä päässä välitetään, meni elämässä juuri nyt miten tahansa.

Ahdistus nuorella aikuisella

Eikö ole paljon aikuisempaa jos osaa itse arvioida onko aika sopiva lasten hankkimiselle vai ei? Tai että sopiiko lasten hankkiminen ylipäätään? Vastuuttomampaa se on lähteä lapsia pyöräyttään sillon kun ei ole taloudellisesti ja henkisesti siihen valmis. Syyllistetään naisia ny sitte myöhäisestä ensisynnyttäjäiästä, joopajoo....
Lue kommentti