Hän ei näytä nauttivan mistään, ei osaa olla kahden kenenkään kanssa eikä kykene puhumaan tunteistaan, sillä hänellä ei ole niille sanoja. Olisiko kyseessä aleksitymia?

Yhteiskunnassamme ihaillaan avoimia ja sosiaalia ihmisiä. Jokainen meistä tuntee kuitenkin jonkun, joka vaikuttaa epäempaattiselta, vetäytyy mieluummin kuin hakeutuu toisten seuraan eikä ole kiinnostunutkaan muista ihmisistä. Kun pitäisi puhua tunteista, hän ei kerta kaikkiaan osaa.

— Aleksityymiset ovat sosiaalisesti konservatiivisempia kuin muut ja yrittävät navigoida ihmissuhdeverkostoissa yleisten käyttäytymissääntöjen mukaan. Kahdenkeskisessä, henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa he ovat hukassa, psykiatrian erikoislääkäri Aino Mattila sanoo.

Tunteista huono olo

Aleksitymia ole sairaus, vaan elämän mittaan muotoutunut ominaisuus muiden joukossa. Aleksityymisyys persoonallisuudenpiirteenä vaihtelee ihmisestä toiseen samoin kuin älykkyys. Janan toisessa päässä ovat ne, jotka eivät pysty lainkaan ymmärtämään omia tai toisten tunteita. He kokevat surun, ilon tai ahdistuksen ruumiillisesti, esimerkiksi vapinana, hikoiluna tai hengittämisen vaikeutena.

Tunteet saattavat aiheuttaa aleksityymiselle vain yleisen huonon olon, jota hän pakenee esimerkiksi työntekoon tai yleiseen puuhasteluun. Jos tunteille joitakin sanoja on, ne ovat yleensä hyvin yksinkertaisia.

Janan toisessa päässä ovat he, jotka osaavat vaivatta ilmaista, miltä kulloinkin tuntuu. He pystyvät näkemään tunteittensa ja tuntemustensa välisen yhteyden. Vaikkapa sydämentykytyksen he osaavat yhdistää rakastetun tapaamiseen, hätkähtämisen pelästymiseen.

Alkusysäys lapsuudesta

Aleksitymian alku löytyy usein lapsuudesta. Aikuiset eivät ehkä ole piitanneet lapsen tunteista tai ovat kieltäneet niiden ilmaisemisen, jolloin lapsi ei ole saanut tilaisuutta harjoitella tunteidensa käsittelyä. Lapsi on saattanut myös joutua kaltoinkohdelluksi. Tavallista on, että aleksityymisilla tavataan masentuneisuutta muita enemmän.

Koska tunteet tuottavat vaikeuksia, aleksityminen ihminen keskittyy pohdintojen sijasta ulkoisiin yksityiskohtiin. Vastoinkäymisissä hän ei osaa ajatella, että siitä tuli paha mieli. Hän ei ymmärrä, mitä paha mieli kertoo tapahtuneesta, ja miten voisi toimia, että tunne muuttuisi hyväksi. Hän pyrkii vain pääsemään irti tilanteesta ja käyttäytyy ehkä hyökkäävästikin.

Sisäisen elämän autius ilmenee myös niin, että aleksityymisen mielikuvitus on vähäistä eikä hän juuri mieti menneitä.

Mikään ei tuota iloa

Vaikka yhteys tunteisiin, muistoihin ja fantasioihin puuttuu, tunnereaktioita aleksityymisellä kuitenkin on. Hänellä voi olla koko ajan paha olo. Hän raivoaa, kiukuttelee, voi saada itkukohtauksiakin.

Positiivisia tunteita hänen on vaikea tunnistaa. Mikään ei hymyilytä, naurata tai tuota nautintoa.

— Seksi voi olla konemaista, koska omaan kehoon ei ole tunneyhteyttä. Taiteet tai vaikkapa hyvä ateria eivät herätä suuria tunteita. Aleksityyminen voi todeta, että konsertissa soitettiin oikein tai väärin, tai että syöty ateria oli ravintokoostumukseltaan hyvä tai huono. Mutta hän ei sano, että ai kun oli ihanaa, Aino Mattila kuvailee.

Aleksityymisen ihmisen lapsuudenaikaisten vuorovaikutusongelmien ja väkivallan vaikutus voi näkyä aikuisuudessa jopa hänen aivokuvissaan. Tunteiden käsittelyyn osallistuvilla aivoalueilla on tavallista vähemmän toimintaa.

Apua terapiasta

Jos aleksityymisyys vaikeuttaa elämää pahasti, tarvitaan ammattiapua. Psykiatrin hoitoon tulevalta arvioidaan hänen kykynsä tunnistaa ja kuvailla tunteitaan. Apuvälineenä voidaan käyttää kysymyslomaketta tai haastattelua.

Lupaava hoitomenetelmä on ryhmäterapia, jossa pyritään muuttamaan ajattelutapoja ja sanallistamaan tunteita. Terapiaan voi kuulua myös rentoutusta, roolipelejä ja taideterapioita, jotka auttavat aleksitymiasta kärsivää peilaamaan itseään muista ihmisistä ja heidän tavastaan käsitellä tunteitaan.

 Lue lisää Onko mahdollista saada onnellinen lapsuus aikuisena?

Aleksitymian käsite on johdettu kreikan kielestä. Se tarkoittaa ”ei sanoja tunteille”.

Aleksitymiasta väitöskirjan tehnyt Aino Mattila tietää, että noin joka kymmenes suomalainen on aleksityyminen. 30—44-vuotiaista heitä on viisi prosenttia, 85—97-vuotiaista 29 prosenttia. Vanhojen yliedustukselle on selitys.

— Heidän lapsuudessaan ei ollut tapana puhua tunteista tai opeteltu ilmaisemaan niitä, Mattila sanoo.

Nuoret aikuiset kärsivät aleksitymiasta vähemmän kuin vanhat siksikin, että nykyaikana perhekoot ovat pienet, jolloin vanhemmille jää enemmän aikaa lasten hyvään huomioonottamiseen.

— Myös suomalainen koululaitos, terveydenhuolto- ja neuvolajärjestelmä harjaannuttaa vuorovaikutukseen, Mattila sanoo.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.