Anna-Stina Nykänen: Uimahallikin on luontokokemus

Rakastan uimahalleja. Olen viettänyt niissä suuren osan elämästäni.

Uimahalli on minulle kuin metsä. Moni menee metsään rauhoittumaan, etsimään itseään, kokemaan pyhiä hetkiä tai ihan vain kuntoilemaan. Minä teen kaikkea tuota uimahallissa.

Iso osa ajasta uimaloissa on mennyt näkemättä mitään. Kun otan rillit pois päästä, en tunnista ihmisiä. Olen omissa oloissani.

Suuri käänne tapahtui, kun hankin uimalasit, joissa on vahvuudet. Minähän näen! Menin pidemmälle ja rupesin vesijuoksemaan rillit päässä. Aloin harrastaa ihmisluonnon tarkkailua.

Kaikki sanovat, etteivät katso uimahallissa muita. Minäkin sanon niin. Mutta tietenkin katson.

Vain aloittelija ja moukka katsoo isoja rintoja tai peppuja. Ne on äkkiä nähty. Samoin se, onko ihminen lihava, laiha tai lihaksikas. Eivät ne paljon kerro. On löydettävä hienovaraisemmat erot.

Vaatteiden alta paljastuu huikea vartaloiden variaatio. Eikä siinä kaikki. Olen edennyt harrastuksessani jo niin pitkälle, että kuvittelen altaassa, miltä ihmiset näyttäisivät vaatteet päällä.

Käykö tuolle naiselle jakkupuku? Ehkä sittenkin farkut. Tai batiikkitunika ja trikoot. Entä tuo vatsakas mies, olisiko pukumiestyyppi vai pusakkamies?

Lajien tunnistus on haaste. Poliisit: tietty ryhti, kävely ja käsien asento sopii sinisiin haalareihin. Roteva likkaporukka, hmm, mielisairaanhoitajia? Kireäilmeiset nutturanaiset kuvittelen opettajiksi.

Mielikuvitus on kuin lihas, sitä voi kehittää. Parasta on, kun saa itsensä kiinni ennakkoluuloista.

Uimahallihan tasa-arvoistaa. Tukka lässähtää, meikki on poissa. Statussymbolit ovat vähissä. Romanit ja venäläiset näyttävät ihan samalta kuin kaikki.

Joskus, kun ihmiseen törmää aulassa, yllättyy. Puna­ihoinen nainen ei ehkä olekaan entinen alkkis, vaan ehkä ahavoitunut purjehtija — on kalliit sporttivaatteet.

Jotkut muodit huomaa vedessäkin. Metroseksuaalit: päälaella nutturakikkare, iso parta ja tuoksuu hyvälle, ehkä hunajavahaa parrassa. Trendeistä näkyvät myös tekoripset ja tatuoinnit. Sedät ja tädit ovat täynnä kuvia ja tekstiä. Yritän lukea ihmisiä.

Reviirit erottuvat. Kilpauimareiden valmentajat pätemässä. Virolaiset raksamiehet hyppimässä tornista. Vesijumpan naiset. Valvojat. Villit pojat. Kuntoutujat.

Joka sunnuntai on uimahallissa isäinpäivä. Tänne tulevat kaikki isät, eivät vain edelläkävijät, vaan myös mörököllit ja ne, joilla ei ole kämppää, johon lapset veisi.

Vesijuoksussa ei paljon tapahdu. Sitä on kuin maalainen, joka noteeraa joka kulkijan. Joskus lintulaudallekin pyrähtää vieras. Kerran vesijumpan aikaan altaan reunalle tuli kaksi värikästä nuorta miestä. Tanssivat musiikin tahdissa. Oli kiva.

Uimahalliin kuuluvat jokamiehen oikeudet. Somessa kohistiin, kun yhdessä hallissa oli rasistinen valvoja. Ei käy.

Ympäristöissä on eroja. Kuopiossa on käytösohjeita savoksi. Helsingin Yrjönkadun hallissa tanssijat tunnistaa jalkojen asennosta. Mäkelänrinteessä käyvät poliitikot. Porvoossa vesijuoksijat eivät ohita, vaan tehdään U-käännös. Hitainkin saa oman rauhan.

Jos uimahalli on kuin metsä, suosin monimuotoisuutta. Saa näkyä puskiakin, eri ikäistä runkoa ja latvasta lahoa. Sieniä en kerää. Enkä tutki jätöksiä.

Maisemat vaihtelevat. Tykkään lasiseinistä, näen altaassa ollessa metsän. Poljen vedessä ja pakkaslumi kimaltaa puissa. Lillun selälläni ja näen lasikaton läpi tähtitaivaan.