Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa tekee komediaa vaikeistakin asioista. Sellaisista, kuten epäonnistumiset ihmissuhteissa. Paitsi, että ne eivät ole hänelle mitään elämän suuria tappioita!

Johanna Vuoksenmaa, 50, tunnetaan kyvystään tehdä komediaa vaikeistakin ihmissuhteista. Tämän käsikirjoittaja-ohjaajan tarinoissa mokaillaan, tunaroidaan ja ollaan tyhmiä, mutta päädytään lopulta jonkinlaiseen onneen, pieneen ainakin.

–Ja ihmisenä ollaan lopuksi viisaampia, sanoo Vuoksenmaa.

Menetys rakkaudessa ei ole maailmanloppu, vaikka saattaa siltä hetken tuntua. Yhden avioeron kokenut Vuoksenmaa ei osaa pitää eroa elämän suurena epäonnistumisena.

Elämän käänteet eivät ole epäonnistumisia

Oikeastaan mitään tapahtumaa ei tarvitse pitää epäonnistumisena. Eiväthän elämän polut ole keskenään vaihtoehtoisia niin, että toinen olisi onnistunut tie ja toinen epäonnistunut. Siitä, mitä tapahtuu, tulee oma tie ja sen onnistuneisuuden voi määritellä ihan itse.

–Parempi mieli tietysti tulee, jos ajattelee, että tämä nyt on se tie, mikä minun pitää kulkea. Ja että kyllä tästä jotain hyvää seuraa, vaikka ei heti keksikään, mitä se voi olla, Vuoksenmaa sanoo.

Nuoruuden parisuhteisiin hän lähti idealistisena eksistentialistina. Viisikymmentäluvun ranskalaisfilosofien Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin teokset oli luettu murrosikäisenä.

–Olin erityisen viehättynyt ajatuksesta, että parisuhteen pitää olla aktiivinen valinta joka ikinen päivä. Pitää myös olla joku oma suunta, johon mennä, jos ei tätä valintaa tahdo tehdä.

Ulkoiset rakenteet, kuten avioliitto tai asuntolaina etäännyttävät ihmisiä heidän valinnoistaan, passivoivat ja sumentavat suuntaa.

–Lasten syntymän myötä tähän ajatukseen tunki väkisinkin kaikenlaisia harmaan sävyjä, mutta edelleenkään en suostu pitämään hirveänä sitä, jos avioliitto ei kestä.

Parisuhteessa tulee romahduksia, väistämättä

Jatkuva kasvu ei ole mahdollista parisuhteessakaan, jonkinlaisia pudotuksia tulee.

Jos on tosi syvällä eron jälkeen, tuntuu pienikin ilon tai onnen mäki suurelle huipulle pääsemiseltä. Toisaalta, jos on koko ajan hirveän onnellista, tulee vääjäämättömästi hetki, jolloin onnea on vähemmän. Se voi tuntua valtavalta alholta. Erosta voi kuitenkin selvitä entistä ehompana.

–Tänään ajattelen parisuhteesta, että arjen pitää olla sujuvaa, ahdistuksetonta ja mielekästä. Ehkä enemmänkin, innostavaa ja mielellään myös hauskaa!

–Jos arkikenkä hiertää, sen tekemä rakko ei ehdi parantua ollenkaan, mutta jos juhlakenkä hiertää, se parantuu ennen seuraavia juhlia, Vuoksenmaa toteaa.

 

Lue lisää Vuoksenmaan parisuhdeajatuksista: Hyvä terveys 10 / 2016.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.