Vaikea esimies välttelee, tölvii tai vihjailee. Älä jää uhrin asemaan vaan kaivaudu pomouden ytimeen. Kun ymmärrät, mikä esimiehesi perimmäinen ongelma on, voit kylmän rauhallisesti ottaa ohjat käsiisi.

1. Välttelijä on epävarma taidoistaan

Suostuin pomoni ehdotuksesta pitämään esitelmän firman koulutustilaisuudessa omasta työstäni. Esityksen jälkeen sain kiitosta monilta ja pomonikin hymyili. Myöhemmin sain häneltä sähköpostia. Pomo kirjoitti, että esitykseni oli ontuva ja virheellinen ja että olin ottanut siinä esille asioita, jotka eivät kuulu muille. Miten reagoin?

Suhtaudu tällaiseen pomoon alusta saakka ystävällisen neutraalisti mutta jämptisti. Se, että esimies pelkää tai jännittää alaistaan, on yllättävän yleistä. Kun ei tiedä, miten negatiivisen palautteen antaisi, on helpompi mennä sähköpostin taakse. Esimiehesi ei siis ole välttämättä ilkeä tai alaistaan paheksuva, vaan epävarma omasta roolistaan johtajana.

Pohdi saamaasi palautetta hetki rauhassa. Miten esitys omasta mielestäsi sujui, onko kritiikissä myös oikeaan osuvaa palautetta, vaikka sanamuoto ei ollutkaan paras mahdollinen? Muistathan, että kritiikin vastaanottaminen on taito siinä missä sen antaminenkin.

Jos kritiikki tästä huolimatta tuntuu tarpeettoman tylyltä ja epäoikeudenmukaiselta, mene hänen luokseen itse. Kysy vaikka: ”Hei, onko sulla viisi minuuttia aikaa, mulla on tosi tärkeetä asiaa. Kun sä kirjoitit tällaisen sähköpostin, niin mä haluisin jutella tästä ihan nenätysten.” Ei ole takeita siitä, että välillenne muodostuu antoisa keskusteluyhteys, mutta yrittää kannattaa – muutoin muutos ei ole mahdollista.

Jokainen on toki vastuussa siitä, mitä suustaan päästää tai mitä sähköpostissa kirjoittaa. Toisaalta olemme vastuussa tulkinnoistamme. Jos sähköpostin sävy on epäselvä, kannattaa jättää pohdiskelut niikseen ja ottaa asiat asioina eikä ajatella, että tässä mun kimppuuni nyt hyökätään.

Täysin selvissä ja törkeissä tapauksissa, kuten nimittelyissä, kannattaa viestistä ottaa tuloste ja mennä sen kanssa pomon ovelle. Sano hänelle, ettet voi hyväksyä moista ja asia pitää nyt selvittää. Jos esimies ei sittenkään reagoi ja pyydä anteeksi, vie asia ylöspäin. Voit vaatia keskusteluun mukaan pomon oman esimiehen tai esimerkiksi yrityksen hallituksen.

2. Vastuunpakoilija ei kestä ristiriitoja

Olimme sopineet työparini kanssa, että hän hoitaa syksyn myyntikampanjassa muiden töidensä ohessa vanhat asiakkaamme ja minä keskityn uusien hankintaa. Vähitellen minulle selvisi, ettei vanhoja  ”hoidettu” koska työparini ”ei ollut ehtinyt”. Kun otin asian esille viikkokokouksessa, esimies alkoi vihellellä ja katsella papereita. Tuijottamalla sain hänet viimein huokaisemaan, että kyllähän te aikuiset ihmiset osaatte keskenänne sopia. Miten toimia?

Alaisenkin on syytä ymmärtää, että konfliktitilanteen selvittely on monille esimiehelle tukalaa puuhaa. Useimmat meistä välttelevät konflikteja ja niiden selvittelyä, niin myös pomot. Esimieheltä on silti osaamatonta tokaista, että selvittäkää kiistat keskenänne. Sillä hän viestittää, että olettepa te lapsellisia, kun te tuotte tällaisen asian minulle.

On tilanteita, joissa työntekijän on aivan oikeutettua sanoa pomolle, että tällä kertaa me emme saa tätä selvitettyä keskenämme, me tarvitsemme sinua, ja sinun tehtäviisi esimiehenämme kuuluu auttaa meitä selvittämään tämä juttu.
Tällaiselle esimiehelle voi sanoa ystävällisesti mutta painokkaasti, että ei varmaan ole kivaa ratkoa tätä juttua, mutta se nyt kuitenkin on sinun tehtäväsi.

Hyvä esimies aloittaa ongelmien setvimisen keskustelemalla ensin osapuolten kanssa, keräämällä tietoa tilanteesta ja miettimällä, mitä tehdään. Hyvä pomo pyytää tarvittaessa asiantuntijan apuun esimerkiksi työterveyshuollosta. Ehdota tällaisia toimintatapoja hänelle itse, jos tuntuu, että pomolla uhkaa mennä sormi suuhun.

Yhtä lailla työntekijällä on oikeus pyytää apua esimieheltään ja alan ammattilaisilta.

3. Tuuliviiri ei osaa johtaa

Olimme tuotantotiimissä, johon myös esimieheni kuuluu,sopineet miten lähdemme mainostamaan uutta palveluamme. Kun kallista mainoskampanjaa sitten toteutettiin, pomo kyseenalaisti ja epäili lähes kaikkea: kuvia, värejä, lupauksia. Homman toteutus meni tosi hankalaksi ja aikataulu petti. Lopputulokseenkaan hän ei ollut tyytyväinen eikä kukaan muukaan voinut tuntea onnistuneensa. Mitä teemme?

Tällainen esimies näyttäytyy alaisilleen etäisenä ja hän muuttaa jatkuvasti mieltään. Koskaan ei voi luottaa siihen, että jos jotakin on sovittu pomon kanssa, se pätisi päivän parin päästäkin. Tuuliviiripomo on linjaton johtaja, jolta ovat selkeät tavoitteet hukassa. Hänellä ei ole toimintasuunnitelmaa, jonka mukaan edetä ja kuinka alaisiaan johtaa.

Voit olla pomollesi tukena silloin, kun hän kaipaa selkeää tukea esimieheydelleen, vaikkei sitä suoraan sanoisikaan. Lähesty pomoa ystävällisesti ja kysy, mitä voit tehdä hänen tukemisekseen ja auttamisekseen.

Tällainen esimies on usein myös epävarma ja jahkaileva. Hän miettii, olisiko tuo parempi kuin tämä ja hän mukautuu herkästi uusiin perusteluihin. Kun joku sanoo hänelle, että mitäs sä nyt noin päätit, mun mielestä se olis pitänyt tehdä näin, hän luopuu alkuperäisestä aikeesta ja taipuu vahvemman tahtoon.

Teet itsellesi ja pomollesi palveluksen, kun ehdotat hänelle keskusteluja, joissa selvästi päätetään, mitä käytännössä tehdään. Pyydä, että sovitut asiat pistetään paperille, johon myös kirjataan toimenpiteet. Jokaisen keskustelun lopuksi varmistetaan, että näin me tehdään, ymmärsinkö oikein että minä teen tämän ja sinä teet tuon. Ja hommat tehdään perjantaihin mennessä, jolloin istutaan kaikki alas ja katsotaan, että ne ovat tulleet hoidetuksi.

4. Jyrääjä luulee olevansa suora

”Jumalauta, oletko sinä mennyt taas lupailemaan potilaan omaisille sitä laitospaikkaa. Etkö sinä, perkele, tajua ettet saa puhua niille mitään ilman lupaani. Jos et sopeudu meidän sääntöihin, niin kyllä meille tulijoita on.” Tämä on tyypillistä pomoni palautetta, mitä voin  tehdä?

Tällä tavalla käyttäytyvät yleensä ihmiset, jotka kokevat olevansa rehellisiä, suoraselkäisiä ja suorasanaisia. He mieltävät seisovansa aina puheidensa takana ja he edustavat usein jokseenkin mustavalkoista ja jäykkää maailmankatsomusta.

Pomo luulee aidosti, että hän on aina oikeassa. Hän luulee kohtelevansa kaikkia yhtä suorasti ja tasavertaisesti. Tosiasiassa häneltä puuttuu kaikki se hienosäätö, jota tarvitaan, jotta toinen ihminen kokisi tulevansa kohdelluksi rehdisti.

Jyräävän pomon käytöksen takana ovat joskus omat pelot: ärjähtelevän kuoren alla voi olla epävarma ihminen. Toisaalta hänellä voi olla kokemuksia siitä, että työntekijät eivät toimi organisaation odotusten mukaisesti, jollei sitä heiltä erityisesti vaadita. Osoita siis olevasi luottamuksen arvoinen: teet, mitä lupaat, osallistut ja sitoudut yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin.

Ärjyvälle ja tiuskivalle pomolle kannattaa kokeilla ensiksi rehellistä puhetta. Sano pomolle, että pidät hänen käytöstään aggressiivisena, etkä hyväksy sitä, että esimies kohtelee alaistaan tällä tavalla. Voit ilmaista tuntemuksesi suoraan: ”Sä korotit ääntäsi ja sanoit pahasti. Loukkasit.” On mahdollista, että pomo reagoi viestiisi hämmästyneenä: ”Mä vaan sanoin tiukalla äänensävyllä just sen, mitä tarkoitin.”

Älä silloin luovuta, vaan koeta tehdä selväksi, että myös äänensävyt ovat tärkeitä ja edellytät, että sinua kohdellaan työpaikallasi aivan toisin. Jos esimies saa sinut torjunnallaan kuohuksiin, voit sanoa ottavasi aikalisän ja tulevasi keskustelemaan asiasta esimerkiksi tunnin kuluttua.

Esimerkkisitaatti on jo suora uhkaus ja sellaisenaan laiton. Pomo ei voi uhkailla työntekijää vihjailemalla, että voisi halutessaan antaa hänelle potkut. Tee se esimiehelle selväksi.

Yksi vaihtoehto on panna kova kovaa vastaan ja sanoa, että tarvitset tähän keskusteluun mukaasi todistajan, kuten työpaikkasi luottamusmiehen tai työpsykologin. Konsti, joka kannattaa aina ottaa käyttöön jyrää vastaan on niin sanottu maadoittaminen: istu tai seiso tukevasti jalat lattiaa vasten, yritä hengittää rauhallisesti ja katso pomoa silmiin herkeämättä.

Voi olla, että pomo kokee eleesi suoruutena ja jämäkkyytenä, ja tilanteessa päästään neutraalimman keskustelun tasolle. Jos mikään ei auta, vie asia ylemmäs, pomon pomolle tai työsuojelupiiriin.

5. Vihjailija on pelokas kiusaaja

Työpaikkamme ideointipalaverissa sanan pitäisi olla vapaa ja niin se onkin, mutta esimieheni on mestari kertomana ilmeillään ja katseillaan, mitä mieltä hän on kenenkin ideasta. Hän saattaa sanoa, että semmoinen ajatus Kirsiltä, mitäs te muut tähän sanotte.... Miten selviydyn tästä?

Tässä on paljolti kyse samanlaisesta persoonasta kuin edellisessä esimerkissä, tämä esimies kiusaa vain erilaisella metodilla.

Kannattaa ottaa ilmeet ja eleet puheeksi ensin kahden kesken pomon kanssa ja kysyä tältä, mitä hän niillä tahtoo sanoa. Myönnä suoraan, että mulle tuli taas semmoinen olo, että sä halusit töniä mua ja että ideani oli sinusta tyhmä. Jos esimies kieltää tämän, pyydä, että hän jatkossa katsoisi kaikkia suoraan.

Jos esimies ei muuta käytöstään, koeta olla välittämättä hänestä. Tarkista sen sijaan muilta, mitä he olivat alustuksestasi mieltä. Jos ohitat esimiehesi suuntaamalla itse keskustelun tekemisiisi, voi olla, että ilvehtijä hiljalleen luopuu tavastaan.

Jos koeta tällaisen pomon vuoksi jatkuvia stressioireita, etsi ihmeessä apua, vaikkapa työterveyshuollosta.

6. Juoruilija haluaa yhteisyyttä

Puhumme kotiasioistakin työporukassa, myös esimies avautuu. Sitten yllättäen kahden kesken hän saattaa kysyä hyvin suoraan jostakin työkaveristani ja esittää omituisia tulkintoja hänen elämäntilanteestaan tai henkisestä kunnostaan. Pomo myös odottaa, että menen mukaan juoruiluun. Mitä tehdä?

Juoruilijapomon motiivit kumpuavat vallanhalusta ja vallan väärinkäytöstä. Hän harjoittaa hajota ja hallitse -taktiikkaa, jolla hän yrittää kerätä taakseen liittolaisia. Hän nauttii saattaessaan ihmiset riitoihin, sillä se on merkki siitä, että hänen asemansa on turvatumpi.

Esimiehen toive liittyä muihin on joka tapauksessa yleisinhimillinen, joten tilannetta helpottaa, että työntekijät liittoutuvat hänen kanssaan mukavissa, yhteisissä asioissa. Kun työpaikallasi käydään läpi esimerkiksi uutta projektia, osoita hänelle arvostusta esimiehenä silloin. Luultavasti hänen halunsa kerätä liittolaisia negatiivisin keinoin vähenee.

Ensinnäkin työpaikalla on hyvä olla yhteisesti sovitut säännöt siitä, että poissaolijoista ei puhuta muuta kuin hyvää. Voit oma-aloitteisestikin vastustaa panettelevaa pomoa: jos esimies kahviautomaatilla luikauttaa jotakin ilkeää Pekka-poissaolijasta, sano siihen, ettet halua puhua Pekasta silloin, kun Pekka ei ole kuulemassa.

Puukottava pomo ei välttämättä ymmärrä viestiäsi, jos vain vetäydyt hiljaa pois. On parempi ehdottaa pomolle neutraalisti, että puhutaanko Pekasta sitten, kun Pekkakin on paikalla. Se antaa pomolle tarvittaessa mahdollisuuden säilyttää kasvonsa ja sinä toimit rakentavana osapuolena. Usein on vain niin, että tällainen pomo kääntyy jonkun muun puoleen. Jos tilanne toistuu kohdallasi, sano astetta napakammin, ettet halua kuulla työkaveristasi tuollaista.

7. Peukaloija hakee turvaa

Usein käy niin, että kun menen näyttämään jotakin projektiani pomolle, hän pyytää minua jättämään sen pöydälleen paremmalla ajalla katsottavaksi. Kun saan sen takaisin, joka kohtaa on peukaloitu. Tiedän että hän haluaa vain auttaa, mutta se loukkaa. Tuntuu kuin hän ei luottaisi taitoihini. Kuinka reagoin?

Töidenkahmijapomo ei pysty rajaamaan omaa työtään tai tehtäväkenttäänsä, ei osaa sanoa ei ja kokee, että onnistuminen riippuu hänen työpanoksestaan. Hän tietää, miten asiat kuuluu hoitaa, siispä hän hoitaa ne itse.

Hän on omaksunut tällaisen toimintamallin ehkä jo lapsuudessaan tai myöhemmin eri yhteisöistä tai työpaikoistaan. Hän on luultavasti saanut myönteistä palautetta paneutumisestaan ja ahkeruudestaan.

Jos tällainen ihminen siirtyy esimieheksi, hän jatkaa samaa rataa. Hän ei usko, että muutkin osaavat työnsä ja että asioita voi myös tehdä monella tavalla. Tällaisella henkilöllä on vahva tarve kontrolloida, sillä hän on sisimmässään kovin turvaton. Ajatus siitä, että minä osaan, pystyn ja jaksan, luo turvallisuuden tunnetta. Mitalin toisella puolella on paljon työnarkomaniaa ja -uupumusta.

Fiksuna alaisena puhut esimiehellesi töiden jaosta. Kysy, kannattaisiko teidän täsmentää sitä, mitkä ovat pomon töitä, mitkä alaisen. Käytä vaikkapa tällaista taktiikkaa: ”Sä kun olet meidän esimies ja huolehdit isoista linjoista ja sulla on paljon vastuuta, niin olisko jotain semmoista mitä me muut voitais tehdä, ettei sun tartte tehdä näitä kaikkia juttuja itse.”

Lue lisää Neuvottele pehmeästi ja onnistu

Asiantuntijana työpsykologi Tiina Ekman, Mehiläinen Helsinki.

Jäitä hattuun

  • Aina, jopa hirviöpomon tapauksessa, kannattaa pysähtyä miettimään, mikä esimiehen saa käyttäytymään tietyllä tavalla.
  • Ota ristiriidat tilanteina, joihin suhtaudut avoimesti, ja asioina, joista ollaan eri mieltä – eikä niin, että ”tuo se tuossa tekee taas noin”.
  • Pysy rauhallisena ja reagoi harkitun tasapainoisesti.
  • Jos muutat käyttäytymistäsi itse toiseen suuntaan, usein toinenkin muuttaa.
  • Positiivinen palaute sinulta pomolle kohentaa työilmapiiriä ja tukee esimiestä hänen roolissaan.
  • Välillä tehokkainta on jättää kiroileva ja uhkaavasti käyttäytyvä pomo huomiotta.
  • Kohteliaisuus ja myötätunto ovat työpaikalla ihmissuhdetaidoista tärkeimpiä.
Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Kuva Shutterstock

Kun lähellä tapahtuu kauheita, selviytyjä voi tuntea syyllisyyttä. Reaktio on luonnollinen keino yrittää pysyä järjissään. Syyllisyydestä on kuitenkin osattava päästää irti.

Mieti alla olevia kysymyksiä. Jos vastaat myöntävästi useampaan, tämä artikkeli on sinulle ja läheisillesi.

  • Onko joku lähipiiristäsi sairastunut vakavasti?
  • Oletko menettänyt yllättäen puolisosi, lapsesi tai muun läheisen?
  • Oletko ollut osallisena tai todistanut pahassa kolarissa?
  • Oletko kohdannut luonnononnettomuuden?
  • Onko sinulla tapana ajatella, että muiden vastoinkäymiset ovat sinun syytäsi?
  • Tunnetko olevasi vastuussa asioista, joihin muut sanovat, ettet olisi voinut vaikuttaa?
  • Ajatteletko, että et ansaitse hyvää, kun olet itse niin paha?
  • Onko sinusta tuntunut siltä kuin olisit vaarassa liueta pois olemassaolosta? Tai että maailma on menossa sirpaleiksi?
  • Onko sinun vaikea luottaa enää asioihin, joita ennen pidit itsestäänselvyyksinä?

Tuntuu järjenvastaiselta, että joku syyttää itseään läheisen kuolemasta, koska jäi itse henkiin – tai potee syyllisyyttä siitä, että itse selvisi auto-onnettomuudesta, kun muut vammautuivat. Psykologi ja kriisi- ja traumapsykoterapeutti Eija Palosaari näkee tällaista itsensä syyllistämistä jatkuvasti. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa kriisi työpaikan menettämisestä parisuhteen kariutumiseen tai talon palamisesta tsunamiin.

– Silloin ihminen tuntee menettäneensä elämänsä hallinnan. Asiat tapahtuvat niin nopeasti, että vaikka älyllisesti tietää mitä on tapahtunut, tunteet eivät ehdi mukaan, Palosaari kuvailee.

Kun kaikki ympärillä menee pirstaleiksi, elämän ennustamattomuus tulee näkyväksi. Jos se tuntuu mahdottomalta hyväksyä, syyllisyydentunne voi olla ainoa keino palauttaa hallinnan tunne.

– Tilanteen kääntäminen mielessä niin, että onkin itse subjekti eli tekijä eikä objekti, jolle mullistava asia tapahtuu, palvelee valtavan tärkeää tehtävää. Asioissa tuntuu olevan enemmän järkeä kuin löytää syyllisen.

Liukenemisen pelko saa syyllistymään

Onnettomuuden kohdattua jopa oma olemassaolo saattaa tuntua olevan vaarassa. Jos mihinkään ei voi luottaa, missään ei ole järkeä. Merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteet käyvät yli voimien.

– Uhrit kertovat usein liukenemisen tai katoamisen tunteesta, joka on valtavan uhkaava. Se saa päätymään syylliseksi, Palosaari sanoo.

Näin käy aivan terveille ja järkeville ihmisille. Trauman laukaisema syyllisyys kestää yleensä vain viikkoja tai kuukausia. Se helpottaa, kun tunne-elämän kaaos alkaa laantua ja järkiperustelut pikkuhiljaa yltävät tunteiden tasalle.

Jossakin vaiheessa itseään syyllistänyt ymmärtää, ettei hän voi olla oikeasti syypää tapahtuneeseen.

Koska itsensä syyllistämisen tehtävä on pitää ihminen järjissään, sen tilapäinen hyväksyminen tuottaa helpotusta. Vaihe päättyykin monesti helpottavaan nauruun, että minäkö tämän olen muka aiheuttanut.

– Se minkä on järjen tasolla tiennyt koko ajan, tulee myös tunteissa todeksi. Totuuden sisäistäminen voi tapahtua hyvin tarkkana, yksittäisenä hetkenäkin, Eija Palosaari sanoo.

Hyvästä voi tulla paha

Jokaisen suruprosessi on yksilöllinen, eikä hyödyllisen tuntemuksen muuttumista taakaksi voi päätellä pelkästään sen kestosta. Palosaari on havainnut, että syyllisyydentunne ei palvele oikeaa tarkoitustaan, jos se alkaa kaventaa elämänpiiriä tai supistaa maailmankuvaa.

Silloin surija ei huomioi sitä, miten maailma menee eteenpäin ympärillä – esimerkiksi hallituksen vaihtumista tai lapsien syntymistä lähipiirissä. Uudet ihmissuhteet eivät johda myönteisiin tunnesiteisiin, tai niistäkin syyllistytään herkästi.

– Kun jotain pahaa tapahtuu, tällainen ihminen ajattelee, että hän on aina syyllinen. Syyllisyys alkaa levitä elämässä muuallekin, Palosaari kertoo.

Syyllisyydentunne palvelee aina ensin hyvää, olipa sen laukaisija mikä vain. Siitä pitää kuitenkin osata päästää irti, kun se on tehnyt tehtävänsä.

Joskus syyllisyydestä kiinni pitäminen houkuttelee: menetyksen tuskaa ei tarvitse katsoa silmiin ja hyväksyä, jos kieltäytyy tunnustamasta tosiasioita. Syyllisyydessä roikkuvan täytyy kuitenkin rajoittaa elämänpiiriään ja kieltäytyä menemästä eteenpäin, jotta elämä pysyisi mahdollisimman samanlaisena kuin ennen kriisiä.

Joskus syyllisyys on myös keino pitää menehtynyttä rakasta ihmistä edelleen lähellä itseään.

– Syyllisyydentunne tulee joskus korvaamaan rakkautta, joka on muuttunut yksipuoliseksi toisen kuoltua. Eloon jäänyt kokee olevansa edelleen tiiviisti yhdessä menehtyneen kanssa, kun hän vaalii syyllisyyttään, Palosaari selittää.

Rutiinit ja muiden seura auttavat

Heti kriisin kohtaamisen jälkeen olisi hyvä pitää kiinni omista rutiineista, kuten ruoka-ajoista, nukkumaan menemisestä, hampaiden pesusta ja muista tottumuksista.

Se on kaikkein tärkein tapa edistää toipumista. Läheiset voivat olla tässä avuksi seuraamalla, pystyykö surija pitämään itsestään huolta vai pitäisikö peseytymisestä ja ulkoilemisesta muistuttaa. Rutiinit antavat ihmiselle kaaoksen keskellä jotakin, johon hän voi luottaa.

– Ne tuottavat tunteen, että koska sama asia tapahtui eilen ja tänään, se tapahtuu huomennakin. Vähitellen elämän jatkuvuuteen oppii taas luottamaan.

Lohtua ja turvaa voi hakea ja saada myös elämänkatsomuksellisista asioista, kuten uskonnosta tai meditaatiosta – mikä sitten itselle onkin se tärkeä.

Muiden seura, harrastaminen, ajankohtaisten asioiden seuraaminen ja työn tekeminen, jos sitä vain on, helpottavat oloa vähitellen.

Monia itselle tärkeän ihmisen menettäneitä on auttanut sen ajatteleminen, mitä menehtynyt neuvoisi tekemään, jos häntä voisi vielä kuulla.

–Vaikka olisi ollut menetyksen aikaan riidoissa toisen kanssa, mielikuva on aina se, että kyllä tämä käskisi itseä menemään eteenpäin ja nauttimaan elämästä, Palosaari toteaa.

Siitäkin on yleensä paljon apua, jos syyllisyyttä poteva tietää edes jonkin verran kriisireaktioista. Kun tiedostaa, että syyllisyys on väliaikaisena tunteena ihan luonnollista ja että tuska kuuluu asiaan, helpottaa. Se vapauttaa epäilyksestä, että omissa tuntemuksissa olisi jotakin vikaa.

Solmut auki traumaterapialla

Jos itseään syyllistävän elämä kapenee rajusti, hän eristäytyy eikä pysy todellisuuden tasalla, voi olla aiheellista mennä ammattiauttajan pakeille. Silloin taustalla voi olla asioita, joiden selvittämiseen tarvittaisiin traumaterapiatekniikoita. Niihin kuuluu muutakin kuin puhumista.

Jos avun tarvitsijalla ei ole omaa tahtoa hakeutua terapiaan, läheiset voivat auttaa.

Psykoterapeutille houkuttelu voi onnistua parhaiten rehellisellä ja suoralla keskustelulla. Samalla kannattaa esitellä traumaterapiassa käytettäviä erityisiä menetelmiä, kuten silmänliiketekniikka EMDR:ää ja sensorimotorisen psykoterapian muotoja. Trauman jälkeiseen hoitoon erityisesti tarkoitetuilla tekniikoilla aivoja voidaan ohjata käsittelemään uudelleen sitä, mikä mielessä on mennyt lukkoon.

– Meillä kaikilla on taito lukita kipeät tunteet sisällemme ja työntää ne taka-alalle. Jos tällaista tunnelastia on paljon, se vie psyykkistä energiaa. Se on sen hinta. Vaikka haudatut tunteet ovat kipeitäkin, ne on viisainta kohdata ja käydä läpi, Palosaari sanoo.

Keskeneräiseksi jäänyt henkinen toipuminen voi tuntua myös voimakkaana väsymyksenä, jolle ei löydy mitään selkeää syytä.

– Tietysti on tärkeää, että fyysisetkin syyt väsymykselle tutkitaan. Kun ne on suljettu pois, jäljelle jää se vaihtoehto, että väsymys voi johtua pidätellyistä tunteista.

Toipuminen alkaa hyväksymisestä

Toipumisprosessin vaikein osuus on hyväksyä muutosten lopullisuus. Aluksi psyyke voi kamppailla tapahtunutta vastaan ja jopa kieltää sen. Pohdinnat siitä, että tapahtunut ei voi olla totta tai että sitä ei saisi tapahtua tai ainakaan pitänyt voida tapahtua itselle, saattavat tulla mieleen hyökyinä yhä uudelleen.

– Toipuminen vaatii sen hyväksymisen, että näin kävi. Sitä ei tarvitse hyväksyä, että omainen menehtyi väkivallanteossa, onnettomuudessa tai tsunamissa, vaan se, että minunkin elämääni saattoi osua tällainen asia. Rakas ihminen on poissa tai vaurioitunut. Kun jaksaa hyväksyä tilanteen, toipumista tukeva suru pääsee alkamaan, Palosaari selittää.

Syyllisyysreaktio voi pulpahdella pintaan vielä vuosienkin päästä. Jos saavutettu mielenrauha järkkyy uudelleen, syyllisyys voi tulla hetkeksi takaisin voimakkaanakin. Reaktiota ei tarvitse pelätä, sillä tunne helpottaa aivan kuten se teki aikaisemminkin.

Traumasta selviäminen on hyvässä vaiheessa, kun uskaltaa päästää irti menetetystä, paneutua muihin asioihin ja iloita elämästä kuten ennen traumaattista kokemusta eikä vain pieninä hetkinä.

– Silloin tietää, että vaikka itse nauttisi elämästä, menetetyn läheisyyden, rakkauden tai vaikka terveyden arvo ei kärsi. Se on edelleen muistoissa arvokkaana ja voimia antavana asiana, Eija Palosaari sanoo.


Asiantuntija: Eija Palosaari, psykologian tohtori, kriisi- ja traumapsykoterapeutti, Helsinki.