Kauhuviihde vetää puoleensa. Onko pelottavan elokuvan katsomisesta hyötyä, huvia vai haittaa? Psykoanalyytikko vastaa.

Psykiatrian erikoislääkäri, psykoanalyytikko Marjo Vuorela:

Nähdystä ei saa tulla totta

”Kaikkien ihmisten mielessä on tiedostamattomia kauhun elämyksiä, jotka jäävät arkisen kokemusmaailman ulkopuolelle. Kauhuelokuvat saattavat auttaa katsojaa jäsentämään tätä tiedostamatonta tunne-elämää. Elokuvan katsomisen herättämä kauhun tunne voi silloin kiinnittyä havaittavissa olevaan kokemukseen ja tunne-elämys saa ymmärrettävän sisällön.

Kun katsomme kauhuelokuvaa, tunnevasteemme myötäilevät valkokankaalla
näkemäämme, eivät sitä, minkä tiedämme todeksi.

Jokin tuntematon ja outo voi saada meidät kiljumaan, vaikka tiedämme kauhun olevan vain valkokankaalla. Syntyy kauhun tunne, vaikka mikään ei oikeasti uhkaa.

Tämä saattaa olla hyödyllistä, koska näin kauhu muuttuu peloksi. Kauhulla ei ole tunnistettavaa kohdetta, kun taas pelolla on aina kohde. Siksi pelkoa voi tavalla tai toisella välttää, kestää ja käsitellä. Näin ei voi toimia kauhun kanssa, koska siihen ei pysty tarttumaan.

Ihmismieli kuitenkin pyrkii pakonomaisesti sitomaan kauhun johonkin tunnistettavaan ja koettuun niin, että sen käsittely tulisi mahdolliseksi.
Riittävän ehjäksi rakentunutta mieltä kauhuelokuva ei vahingoita. Tällainen mieli pystyy sietämään kauhukuvia ja pitämään näkemänsä erillään omasta itsestä. Mieli ymmärtää, että nähdyt ilmiöt aiheuttavat kauhun tunteen, mutta ne eivät ole totta eivätkä vahingoita.

Vahingollisia kauhuelokuvat voivat olla sille, jonka on vaikea elää monien tiedostamattomaksi ja käsittelemättä jääneiden vaikeiden tunne-elämysten, esimerkiksi lapsuuden traumaattisten kokemusten, kanssa. Tällaisen ihmisen ei ole hyvä katsoa kauhuelokuvia lainkaan.

Haitallista on, jos elokuva jättää katsojan olotilaan, jossa mieli ei ankkuroidu todellisuuteen, vaan nähdystä tulee totta. Jos ei siis tajua, että vaikka tuntuu kamalalta, nähty kamala ei ole oikeasti totta. Tämän riittävä ymmärtäminen tulee mahdolliseksi vasta murrosiän kynnyksellä. Niinpä lasten ei pitäisi nähdä kauhuelokuvien tapaista aineistoa, jolla ei ole yhtymäkohtia heidän kokemaansa todellisuuteen.

Itse en erikoisesti pidä kauhuelokuvista, paitsi jos ne ovat psykoanalyyttisessä mielessä kiinnostavia. Tällainen on esimerkiksi Lars von Trierin Antichrist. Minua kiinnostavat ihmismielen kehitystarinat, jotka on sijoitettu toimivaan maailmaan. Yleensä tällaisissa elokuvissa kauhu ilmenee ihmissuhteissa ja se toteutuu ihmisten välillä.”

Lue lisää Pelko paloiksi ja pinoon