Kuva: <span class="photographer">Shutterstock</span>
Kuva: Shutterstock

Toinen ärsyttää niin, että vatsaa vääntää, mutta yhteistyötä pitäisi tehdä. Mikä tähän auttaa?

Työpaikan ihmissuhteilta ei tule odottaa samaa kuin muilta ihmissuhteilta. Pomo on pomo ja kollegoiden kanssa on pärjättävä – ystävät kannattaa etsiä muualta.

Silti on mukavaa, jos työpaikalla viihdytään ja sinne on kiva mennä. Useimmat myös haluavat tehdä työnsä hyvin ja kaikki toivovat, että heitä kiitetään syystä, ei syyttä.

Kuitenkin yli 80 prosenttia epämiellyttävistä tunteista työssä liittyy ihmisten väleihin, ei siihen, että tekniikka petti. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Työpaikan vakavat konfliktit syövät työkykyä. Hankaluudet ihmissuhteissa aiheuttavat stressiä, uupumusta, sairastelua, jopa ennenaikaista eläköitymistä. Huono viihtyvyys syö myös tuottavuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Narsistiksi tai sosiopaatiksi syyttely on turhaa, sillä oikeasti persoonallisuushäiriöistä kärsii harva. He ovat ihmisiä, jotka ovat aidosti haastavia – jopa pahoja. Muut työpaikan hiertymät johtuvat huonosti yhteensopivista henkilökemioista.

Kaikki ei ole reaktiota sinuun

Suodatamme helposti kaiken itsemme kautta, ja se jos mikä vaarantaa näkökyvyn. Ei työkaverin pahantuulisuus johdu aina sinusta. Ihmisellä voi olla myös omia huolia! Jos yksinkertaisesti kysyisit, mitä kuuluu, voisit hämmästyä.

Työkaveri, joka ärsyttää sinua, ei ärsytä välttämättä muita. Joskus keskustelu heidän kokemuksistaan sinun inhokkisi kanssa voi avata omia tunnelukkojasi. Näet, miten he sinulle hankalan tilanteen näkevät: Ai noin sen kanssa tulee juttuun.

Usein käy myös niin, että jostakusta tulee tai tehdään yhteisön syntipukki. Hän saa huonon roolin porukassa ja hänen päälleen ladataan kaikki paha.

Sama kuvio voi ilmetä myös koulussa, perheessä ja missä tahansa ryhmässä. Siitä on enää lyhyt matka kiusaamiseen eli rajuun henkiseen väkivaltaan. Kypsä ihminen ei mene mukaan verileikkiin. 

Näe näiden tyyppien hyvät puolet

Pilkunviilaaja: Kun jostakusta tuotteesta on saatava tarkka, juuri tätä ihmistä tarvitaan.

Negatiivinen: On myös rakentavaa negatiivisuutta. Hän on mukana, mutta miettii jo eteenpäin mahdollisia vaaratilanteita ja miten niistä selvitään.

Itsekeskeinen: Suuria keksintöjä ei olisi syntynyt, jos keksijä olisi alituisesti miettinyt muitten huolia.

Manipuloija: Jos manipuloija saadaan yhteisen hankkeen taakse, hänestä on paljon hyötyä.

Herkkänahkainen: Saattaa huomata yhteisen yrityksen vaaran paikat, mikäli vähän unohtaa itsekeskeisyytensä.

Dramatisoija: On näytteilleasettaja ja hyvä viemään sanomaa eteenpäin. Häntä seuraa mielellään.

Marttyyri: Hankala tapaus. Pärjäät, kun kovetat nahkasi etkä syyllisty.

Asiantuntija: Liisa Uusitalo-Arola, psykologian lisensiaatti, työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti (KAT).

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla