Lapsen hankala murrosikä on vaikea paikka äidille ja isälle. Lapsen kriisejä seuratessa voi ajautua totaaliseen neuvottomuuteen.

Edes elämänkokemuksesta ei ole hyötyä, sillä samojen vanhempien yhteisessä kodissa kasvaneilla lapsilla voi olla aivan erilainen murrosikä. Esikoisesta saadut opit eivät siis päde kuopukseen.

– Lapset ovat alusta asti persoonia. Jokaisella on oma temperamenttinsa, omia kavereita ja elämän tapahtumia. Kuopus myös syntyy erilaiseen perheeseen kuin esikoinen, toteaa lääketieteen tohtori Linnea Karlsson, joka työskentelee muun muassa lastenpsykiatrian poliklinikassa Raisiossa.

Puberteetti ei vääjäämättä tarkoita lapsen syöksymistä vaikeuksiin. On toki totta, että noin joka viidennellä on nuoruusiän aikana oireita, jotka haittaavat toimintakykyä tai estävät kehitystä. Se on iso luku, mutta sen rinnalla ei pidä unohtaa vielä isompaa: peräti 80 prosenttia nuorista läpäisee murrosikänsä ilman erityisiä pulmia, Karlsson muistuttaa.

Joskus nuoren käytös kuitenkin muuttuu niin erikoiseksi, että hänen vointiaan on syytä ryhtyä selvittämään. Jotain voi olla vialla, jos ennen niin sosiaalinen nuori eristäytyy tai jos hiljainen ja hillitty muuttuu huomionhakuiseksi meuhkaajaksi. Selkeä hälytysmerkki on se, jos nuori ei enää pärjää omassa arjessaan entiseen tapaan. Se näkyy siinä, miten hän suhtautuu itseensä, kavereihin, aikuisiin, kouluun ja työhön.

– Kaikkea pitää vain muistaa katsoa kokonaisuutena. Yksittäinen oire ei välttämättä merkitse mitään, mutta jos huolestuttavat merkit alkavat kasaantua, on aihetta lähteä etsimään syytä.

Milloin hälytyskellojen pitäisi soida?

Huoleen on aihetta aina, kun nuori lakkaa varjelemasta itseään. Se kertoo, että hänen voimansa valuvat johonkin muuhun. Hälytyskellot soivat lujaa, jos nuori joutuu toistuvasti tapaturmiin, tappeluihin tai yhdenyön suhteisiin.

Myös kaverittomuus on ongelmallista. Murrosikäinen tarvitsee ikätoverien mallia ja seuraa, jotta hän pystyisi itsenäistymään vanhemmista ja luomaan omaa elämää. Jokaisella nuorella pitäisi olla vähintään yksi hyvä ystävä. Ystävän pitää myös olla oikeasta maailmasta: netissä solmitut suhteet ovat tärkeitä ja nuoret voivat irkkaillessa käydä hyvinkin avoimia keskusteluja. Silti ihastuksia, pettymyksiä ja ylipäänsä vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa kuuluu harjoitella kasvotusten. Tosin joskus kaverit ovat myös uhka. Karlssonin mukaan vanhemmilla on täydet valtuudet kieltää nuorta hengailemasta epämääräisessä, rettelöivässä seurassa. Riitelyn uhallakaan vanhempi ei saa luovuttaa tätä oikeutta pois.

Puuttumista vaatii ehdottomasti myös kiusaaminen. Tutkimuksissa on havaittu, että sen molemmilla osapuolilla on merkittävästi enemmän mielenterveyden häiriöitä kuin muilla. Kiusattu on pulassa, sillä hän jää ikätoveriverkoston ulkopuolelle. Kiusaajalla taas voi olla valmiiksi ongelmia, jos hän ryhtyy toistuvasti loukkaamaan toista ihmistä.

Koulumenestys kertoo paljon murrosikäisen kuulumisista. Jos nuoreen ei saa puheyhteyttä, voi olla hyvä vilkaista tarkemmin äidinkielen aineita. Jotkut nuoret kertovat niissä kipeistä asioista, joista he eivät muuten puhu. Merkittävää voi olla, jos kirjoitusjälki muuttuu yhtäkkiä tai lauseista tulee kummallisia.

– Sen sijaan musiikkimausta en vetäisi kovin nopeita päätelmiä. Nuori saa kuunnella niin synkkää heviä kuin huvittaa, kunhan elämänhallinta on kunnossa, Karlsson toteaa.

Oireiden takana suuremmat syyt?

Pelkistä oireista ei voi vielä päätellä, mistä ongelmasta ne kumpuavat. Hoitoa vaativista syistä yleisin on depressio eli masennus. Noin 15 prosenttia suomalaisista potee nuoruusiän aikana niin vaikeita masennusoireita, että ne haittaavat toimintakykyä. Käytöksessä masennus voi näkyä paitsi eristäytymisenä myös häiriköintinä.

Noin joka kymmenes nuori puolestaan potee jotakin ahdistushäiriötä eli tuntee joissakin stressitilanteissa niin voimakasta ahdistusta, että ryhtyy kokonaan välttämään tilanteita.

Jonkinlainen päihteiden ongelmakäyttö on taustalla noin joka kymmenennen nuoren ongelmissa. Syömishäiriöt ovat harvinaisia, mutta usein vakavia. Niistä yleisin on ahmimisen ja oksentamisen kierteeseen ajava bulimia, jota on muutamalla prosentilla nuorista. Anoreksia iskee vielä harvempaan, mutta on vakavimmillaan tappava. Näiden lisäksi nuoren oireilun takaa saattaa löytyä ADHD tai muu neuropsykiatrinen häiriö tai jopa psykoosi eli tilanne, jossa nuori on tavalla tai toisella menettänyt kosketuksen todellisuuteen.

Kysy nuorelta itseltä

Kun levottomat vanhemmat päättävät lähteä selvittämään syytä lapsen kummalliseen käytökseen, ensimmäinen keino on kysyä häneltä itseltään. Se on myös paras tapa säilyttää luottamus; nuori inhoaa yli kaiken sitä, että hänen asioitaan puidaan selän takana. Tavalliset, välittävät kysymykset toimivat parhaiten. Miten sinä voit? Onko kaikki hyvin? Voinko minä auttaa?

– Vääriä kysymyksiä ovat sellaiset, jotka pilkkaavat tai loukkaavat. Vaikka nuori kertoisi murehtivansa seurustelusuhdetta, joka aikuisesta kuulostaa lähinnä kuvitteelliselta, hänelle itselleen se on todellinen surun paikka. Eikä se sulje pois mahdollisuutta, että nuori on samalla vaikkapa masentunut, Linnea Karlsson tähdentää.

Jos puheyhteys on jo lapsena aina ollut olemassa, murrosikäinen kyllä puhuu vanhemmilleen – muttei suinkaan silloin, kun se aikuiselle parhaiten sopisi. Etenkin varhaisnuoret elävät hetkessä ja ovat äärimmäisen itsekkäitä. Ihannetilanne on, jos aikuinen pystyy olemaan käytettävissä juuri sillä hetkellä, kun nuori päättää luottaa häneen ja puhua. Se hetki voi mennä hyvin nopeasti ohi, ja huomenna on turha enää yrittää palata asiaan.

Vanhemmat tarvitsevat tuekseen myös toisten aikuisten näkökulmia. Matalimman kynnyksen takana on kouluterveydenhoitaja, joka tuntee nuoren ja saa helposti lisätietoa opettajilta. Jos kyse on varhaisnuoresta, perheneuvola on helposti lähestyttävä avun lähde. Yläikäraja sen palveluille vaihtelee eri kunnissa noin 13 vuodesta aina yhdeksäsluokkalaiseen. Seuraava aste on nuorisopsykiatrinen erikoissairaanhoito, jonne saa lähetteen kouluterveydenhuollosta, terveyskeskuslääkäriltä tai yksityislääkäriltä. Joillakin paikkakunnilla riittää psykologin tai terveydenhoitajan lähete.

Kaiken tämän jälkeen on paikallaan muistuttaa, että suurin osa nuorista selviää murrosiästä kunnialla, eikä vanhemmiltakaan odoteta yliluonnollisia voimia.

– Lähtökohdaksi voi ottaa sen, että nuoren siivet kyllä kantavat, kun häntä välillä vähän autetaan. Vaikka murrosikäinen hakkaa päätä seinään, hän kuitenkin oppii ja viisastuu ja jatkaa omalla tiellään kohti itsenäistä aikuisuutta.

Karlsson muistuttaa, että vaikka nuori kapinoi ja vaatii vapautta, hänen tarpeidensa kärjessä on edelleen perusturvallisuus: se, että arki rullaa ennakoitavasti ja että nuori voi luottaa siihen, että hänestä huolehditaan.

APUA TARJOLLA:

Auttavia puhelimia
• MLL:n vanhempainpuhelin p. 0600 122 77 (0,08 e/min+pvm), ti 10–13, 17–20, to 14–20, su 17–20
• MLL:n lasten ja nuorten puhelin p. 0800 120 400 (maksuton), ma–pe 14–20, la–su 17–20
• Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelin p. 0203 44 55 66 (ppm), ma 9–22, ti–pe 9–06, la 15–06, su 15–22
• Kirkon palveleva puhelin, p. 010 190 071 (pvm), su–to 18-01, pe–la 18-03

Tukea netissä
www.mll.fi MLL:n vanhempainnetti ja nuortennetti
www.apua.info Yli 20 sosiaali- ja terveysalan organisaation yhteinen nettipalvelu
www.mielenterveysseura.fi Apua elämän kriisitilanteissa
www.tukinet.net Verkkokriisikeskus
www.paihdelinkki.fi Kattava tietopaketti päihteistä ja riippuvuuksista
http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=2278335 Elämä On Parasta Huumetta ry:n nettiyhteisö nuorille, mahdollisuus keskustella aikuisten kanssa

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●

Ihminen voi ahdistua monesta, kuten ilmasto- ja ympäristöuhista. Mielessä voi pitää myös sen, mikä on hyvin, miettii kirjailija, musiikintekijä Kauko Röyhkä, 59.

Kun ennen päällimmäisenä huolenaiheena oli esimerkiksi otsonikato, nyt puhutaan meriin kantautuneesta muovijätteestä. Tietysti se ahdistaa, pohtii Kauko Röyhkä.

– Mutta kannattaa muistaa myös se hyvä, mikä näkyy jokapäiväisessä elämässä ja vaikuttaa hyvinvointiin. Esimerkiksi omassa lapsuudessani oli pulaa aineellisista asioista, mutta nyt on ihmisten hyvinvointi yleisesti lisääntynyt.

Meillä on paljon hyvää

Kaukon mukaan Suomessa on moni asia kohdallaan: on hieno luonto, vuodenajat ja hyvä yhteiskuntajärjestys.  On myös paljon muita juttuja, jotka tuovat tyydytystä ja mielekkyyttä elämään.

– Uskon musiikkiin, kirjallisuuteen, suomen kieleen ja kaikkeen hyvään, mitä ihmiset tekevät. Tietenkin kierrätän ja lajittelen roskani, mutta haluan myös nähdä maailmaa, joten matkustan lentokoneella.

Fyysisestä hyvinvoinnistaan Kauko pitää huolta lenkkeilemällä kolmesti viikossa kahdeksan kilometrin lenkin, ympäri vuoden.

– Jos lenkki jää välistä, pidän itseäni huonona ja löysänä ihmisenä.

Kymmenvuotiaan pojan ja kahden aikuisen tyttären isä uskoo kehitykseen ja muun muassa siihen, että lopulta keksitään menetelmä, jolla muovi saadaan kerättyä meristä.

– Minun on pakko olla optimisti. Minulla on lapsia, hän sanoo.

 

Mitkä muut asiat tuottavat Kauko Röyhkälle iloa ja mikä on hänen mielestään jopa vähän noloa? Lue Hyvä terveys 11/2018!

Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyvaterveys