Eron jälkeen uussinkku tekee itselleen palveluksen, jos ei heti syöksy uuteen suhteeseen. Miehen tie itsenäisyyteen eroaa hieman naisen tavasta selviytyä.

Sinkuksi opetteleva eronnut mies kokee osittain samoja tuskia kuin nainen, mutta myös sellaista, mikä ei tule naisen osaksi.

Monelle miehelle ero tulee jollain tavoin yllätyksenä ja moni haluaisi vielä yrittää parisuhteen pelastamista, sanovat psykoterapeutit Ari Pusa ja Antti Palmu. He ovat työpari Miesten keskuksessa Helsingissä. Asiakkainaan heillä on miehiä, joille avioero tai sen uhka ovat käyneet omin voimin ylivoimaiseksi taakaksi.

Vaikka jokainen tapaus on erilainen, miesten eron jälkeisissä vaikeuksissa on yhteisiäkin piirteitä.

– Yhtäkkiä on paljon yksinäisiä iltoja, joina ei ole mitään tekemistä. Jos liitosta on lapsia, heitä näkee ehkä vain joka toinen viikonloppu. Yksinäisyydessä ajatukset voivat alkaa kiertää vain ikävissä asioissa.

Voi tulla vihamielisyyden ja kaunan tunteita entistä puolisoa kohtaan. Seksuaalinen identiteetti voi olla kateissa, mieleen tulee, kelpaako enää kenellekään naiselle.

Tämä alkujakso on kovin niille miehille, jotka ovat osallistuneet kodin ja lasten hoitamiseen. Moni on mielestään tehnyt yhteisten asioiden eteen kaiken voitavansa.

Itsehoidoksi otetaan silloin herkästi alkoholi. Miesten keskuksessa juomisesta puhutaan jokaisen asiakkaan kanssa.

– Jos näyttää siltä, että se on karannut käsistä, sanomme sen, mutta emme moralisoi, Ari Pusa sanoo.

Suhde kuin laastari

Joillekin tulee eron jälkeen juhlintavaihe ja hyvinkin pian uusi suhde. Yleensä se on kuitenkin väliaikainen, kuin laastari haavaan. Mies huomaa, ettei se ole sitä, mitä hän olisi toivonut.

– Jos suhteen solmimisen tarkoituksena on lähinnä yksinäisyyden välttäminen ja oman markkina-arvon mittaaminen, se ei yleensä toimi. Kun on enemmän sinut itsensä kanssa, pystyy myös rehellisemmin miettimään, mitä parisuhteelta haluaa.

Juominen ja juhlinta ovat onneksi usein ylimenoajan ilmiöitä, jonka jälkeen alkaa olla mahdollista suunnata kohti tulevaisuutta. Aluksi on kuitenkin hyödyllistä hahmottaa mennyttä.

– Kun päättynyttä yhteiselämää täällä Miesten keskuksessa mietitään, oivalletaan usein, että asiat ovat olleet liitossa jotenkin oudosti jo pitemmän aikaa.

Puolison kanssa asioista on puhuttu ja niitä on jaettu jo kauan pinnallisesti, henkisesti etäällä toisistaan. Arki kyllä sujunut, lapset hoidettu mutta keskustelut ovat keskittyneet tarjousmaksalaatikon kokoisiin ilmiöihin.

Puolisoiden väleissä ei siis välttämättä ole ollut mitään valtavan dramaattista toimimattomuutta.

Sinun vika, minun vika

Kun tämä lähtöruutu on hahmotettu, tärkeä osa kohti uuteen elämäntapaan selviytymistä on myös se, että alkaa nähdä, mikä on ollut oma ja mikä entisen puolison osuus siihen, että ero tuli.

– Se ei saa jäädä hahmottomaksi möykyksi ja kasvaa esimerkiksi suhteettomaksi syyllisyydeksi, ehkä masennukseksikin.

Olisi tietysti hyvä, jos tätä kaikkea voisi jossain eron jälkeisessä vaiheessa purkaa yhdessä entisen puolison kanssa, mutta välttämätöntä se ei tietenkään ole, eikä aina mahdollistakaan.

– On vaimoja, jotka ovat vuosien varrella yrittäneet ottaa asioita puheeksi. Kuten myös miehiä, jotka yrittävät kaikkensa estääkseen eron, mutta vaimo on se, joka ei suostu pariterapiaan.

Eroa ei pidä hävetä

Ari Pusan ja Antti Palmun vastaanotolla käyvät miehet siis kuitenkin haluavat puhua asioistaan ulkopuolisen kanssa. Tapaamisilla käsitellään usein ihan vain arkea. Vaikka sitä, että uusi koti on viisasta yrittää järjestää viihtyisäksi.

– Ei saisi ajatella, että patja lattialla riittää hyvin, koska ’eihän täällä kuitenkaan kukaan enää käy’. Ja pitäisi huolehtia siitä, että laittaa vaikka vain itselleen kunnollista ruokaa. Hällä väliä -ajatteluun ei kannata sortua, Antti Palmu sanoo.

Tärkeää on pitää kiinni niistä asioista, jotka eivät ole muuttuneet.

– Jo itsetunnon takia se merkitsee muun muassa, että työt kannattaa hoitaa hyvin.

Miehelle ero saattaa olla niin suuri häpeä, ettei siitä haluaisi puhua enempää vapaa-ajalla kuin töissäkään.

– Ainakin esimiehelle olisi hyvä kertoa, mitä on tapahtunut ja minkälaista vaihetta elää. Niin pomon on helpompi ymmärtää, ettei aina voi olla täydessä iskussa.

Yleensäkin Pusa ja Palmu suosittelevat lämpimästi muille puhumista selvin päin.

– Moni, joka on saanut kerrotuksi kavereille tai muille miespuolisille tutuille, on kokenut ilahduttavan asian: kuulija rohkaistuu kertomaan vastoinkäymisistä omassa suhteessaan. Silloin päästään toteamaan, ettei oma tapaus olekaan hävettävä tai väkisin salattava.

Selviytyminen rohkaisee

Jos on eron jälkeen joutunut opettelemaan vaatehuollon, kokkauksen ja muut arkiset asiat, oppinut täyttämään yksinäisen ajan mielekkäästi, tulee yleensä tunne, että selvisinpä tästäkin. Silloin lisääntyy rohkeus järjestää niitäkin asioita, jotka ovat olleet henkisesti vaikeimpia.

– Katkerankin eron jälkeen moni mies onnistuu luomaan lapsiinsa tunnetasolla uudet, entistä ehkä paljonkin läheisemmät välit. Siinäkin tapauksessa, että entinen vaimo ei soisi niin käyvän.

Itsensä alkaa vähitellen nähdä muutenkin myönteisemmässä valossa. Pusa ja Palmu kertovat esimerkin:

– Mies on ehkä liittonsa aikana pitänyt itseään sosiaalisesti estyneenä, ajatellut olevansa huono ihmisten kanssa. Avioeron jälkeen hän ehkä vähitellen huomaakin, että muut ovat mielellään hänen kanssaan.

Lue lisää:

Anteeksiannosta
Kriisi paljastaa voimavarat
Asenneremontista

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●

Ihminen voi ahdistua monesta, kuten ilmasto- ja ympäristöuhista. Mielessä voi pitää myös sen, mikä on hyvin, miettii kirjailija, musiikintekijä Kauko Röyhkä, 59.

Kun ennen päällimmäisenä huolenaiheena oli esimerkiksi otsonikato, nyt puhutaan meriin kantautuneesta muovijätteestä. Tietysti se ahdistaa, pohtii Kauko Röyhkä.

– Mutta kannattaa muistaa myös se hyvä, mikä näkyy jokapäiväisessä elämässä ja vaikuttaa hyvinvointiin. Esimerkiksi omassa lapsuudessani oli pulaa aineellisista asioista, mutta nyt on ihmisten hyvinvointi yleisesti lisääntynyt.

Meillä on paljon hyvää

Kaukon mukaan Suomessa on moni asia kohdallaan: on hieno luonto, vuodenajat ja hyvä yhteiskuntajärjestys.  On myös paljon muita juttuja, jotka tuovat tyydytystä ja mielekkyyttä elämään.

– Uskon musiikkiin, kirjallisuuteen, suomen kieleen ja kaikkeen hyvään, mitä ihmiset tekevät. Tietenkin kierrätän ja lajittelen roskani, mutta haluan myös nähdä maailmaa, joten matkustan lentokoneella.

Fyysisestä hyvinvoinnistaan Kauko pitää huolta lenkkeilemällä kolmesti viikossa kahdeksan kilometrin lenkin, ympäri vuoden.

– Jos lenkki jää välistä, pidän itseäni huonona ja löysänä ihmisenä.

Kymmenvuotiaan pojan ja kahden aikuisen tyttären isä uskoo kehitykseen ja muun muassa siihen, että lopulta keksitään menetelmä, jolla muovi saadaan kerättyä meristä.

– Minun on pakko olla optimisti. Minulla on lapsia, hän sanoo.

 

Mitkä muut asiat tuottavat Kauko Röyhkälle iloa ja mikä on hänen mielestään jopa vähän noloa? Lue Hyvä terveys 11/2018!

Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyvaterveys