Eron jälkeen uussinkku tekee itselleen palveluksen, jos ei heti syöksy uuteen suhteeseen. Miehen tie itsenäisyyteen eroaa hieman naisen tavasta selviytyä.

Sinkuksi opetteleva eronnut mies kokee osittain samoja tuskia kuin nainen, mutta myös sellaista, mikä ei tule naisen osaksi.

Monelle miehelle ero tulee jollain tavoin yllätyksenä ja moni haluaisi vielä yrittää parisuhteen pelastamista, sanovat psykoterapeutit Ari Pusa ja Antti Palmu. He ovat työpari Miesten keskuksessa Helsingissä. Asiakkainaan heillä on miehiä, joille avioero tai sen uhka ovat käyneet omin voimin ylivoimaiseksi taakaksi.

Vaikka jokainen tapaus on erilainen, miesten eron jälkeisissä vaikeuksissa on yhteisiäkin piirteitä.

– Yhtäkkiä on paljon yksinäisiä iltoja, joina ei ole mitään tekemistä. Jos liitosta on lapsia, heitä näkee ehkä vain joka toinen viikonloppu. Yksinäisyydessä ajatukset voivat alkaa kiertää vain ikävissä asioissa.

Voi tulla vihamielisyyden ja kaunan tunteita entistä puolisoa kohtaan. Seksuaalinen identiteetti voi olla kateissa, mieleen tulee, kelpaako enää kenellekään naiselle.

Tämä alkujakso on kovin niille miehille, jotka ovat osallistuneet kodin ja lasten hoitamiseen. Moni on mielestään tehnyt yhteisten asioiden eteen kaiken voitavansa.

Itsehoidoksi otetaan silloin herkästi alkoholi. Miesten keskuksessa juomisesta puhutaan jokaisen asiakkaan kanssa.

– Jos näyttää siltä, että se on karannut käsistä, sanomme sen, mutta emme moralisoi, Ari Pusa sanoo.

Suhde kuin laastari

Joillekin tulee eron jälkeen juhlintavaihe ja hyvinkin pian uusi suhde. Yleensä se on kuitenkin väliaikainen, kuin laastari haavaan. Mies huomaa, ettei se ole sitä, mitä hän olisi toivonut.

– Jos suhteen solmimisen tarkoituksena on lähinnä yksinäisyyden välttäminen ja oman markkina-arvon mittaaminen, se ei yleensä toimi. Kun on enemmän sinut itsensä kanssa, pystyy myös rehellisemmin miettimään, mitä parisuhteelta haluaa.

Juominen ja juhlinta ovat onneksi usein ylimenoajan ilmiöitä, jonka jälkeen alkaa olla mahdollista suunnata kohti tulevaisuutta. Aluksi on kuitenkin hyödyllistä hahmottaa mennyttä.

– Kun päättynyttä yhteiselämää täällä Miesten keskuksessa mietitään, oivalletaan usein, että asiat ovat olleet liitossa jotenkin oudosti jo pitemmän aikaa.

Puolison kanssa asioista on puhuttu ja niitä on jaettu jo kauan pinnallisesti, henkisesti etäällä toisistaan. Arki kyllä sujunut, lapset hoidettu mutta keskustelut ovat keskittyneet tarjousmaksalaatikon kokoisiin ilmiöihin.

Puolisoiden väleissä ei siis välttämättä ole ollut mitään valtavan dramaattista toimimattomuutta.

Sinun vika, minun vika

Kun tämä lähtöruutu on hahmotettu, tärkeä osa kohti uuteen elämäntapaan selviytymistä on myös se, että alkaa nähdä, mikä on ollut oma ja mikä entisen puolison osuus siihen, että ero tuli.

– Se ei saa jäädä hahmottomaksi möykyksi ja kasvaa esimerkiksi suhteettomaksi syyllisyydeksi, ehkä masennukseksikin.

Olisi tietysti hyvä, jos tätä kaikkea voisi jossain eron jälkeisessä vaiheessa purkaa yhdessä entisen puolison kanssa, mutta välttämätöntä se ei tietenkään ole, eikä aina mahdollistakaan.

– On vaimoja, jotka ovat vuosien varrella yrittäneet ottaa asioita puheeksi. Kuten myös miehiä, jotka yrittävät kaikkensa estääkseen eron, mutta vaimo on se, joka ei suostu pariterapiaan.

Eroa ei pidä hävetä

Ari Pusan ja Antti Palmun vastaanotolla käyvät miehet siis kuitenkin haluavat puhua asioistaan ulkopuolisen kanssa. Tapaamisilla käsitellään usein ihan vain arkea. Vaikka sitä, että uusi koti on viisasta yrittää järjestää viihtyisäksi.

– Ei saisi ajatella, että patja lattialla riittää hyvin, koska ’eihän täällä kuitenkaan kukaan enää käy’. Ja pitäisi huolehtia siitä, että laittaa vaikka vain itselleen kunnollista ruokaa. Hällä väliä -ajatteluun ei kannata sortua, Antti Palmu sanoo.

Tärkeää on pitää kiinni niistä asioista, jotka eivät ole muuttuneet.

– Jo itsetunnon takia se merkitsee muun muassa, että työt kannattaa hoitaa hyvin.

Miehelle ero saattaa olla niin suuri häpeä, ettei siitä haluaisi puhua enempää vapaa-ajalla kuin töissäkään.

– Ainakin esimiehelle olisi hyvä kertoa, mitä on tapahtunut ja minkälaista vaihetta elää. Niin pomon on helpompi ymmärtää, ettei aina voi olla täydessä iskussa.

Yleensäkin Pusa ja Palmu suosittelevat lämpimästi muille puhumista selvin päin.

– Moni, joka on saanut kerrotuksi kavereille tai muille miespuolisille tutuille, on kokenut ilahduttavan asian: kuulija rohkaistuu kertomaan vastoinkäymisistä omassa suhteessaan. Silloin päästään toteamaan, ettei oma tapaus olekaan hävettävä tai väkisin salattava.

Selviytyminen rohkaisee

Jos on eron jälkeen joutunut opettelemaan vaatehuollon, kokkauksen ja muut arkiset asiat, oppinut täyttämään yksinäisen ajan mielekkäästi, tulee yleensä tunne, että selvisinpä tästäkin. Silloin lisääntyy rohkeus järjestää niitäkin asioita, jotka ovat olleet henkisesti vaikeimpia.

– Katkerankin eron jälkeen moni mies onnistuu luomaan lapsiinsa tunnetasolla uudet, entistä ehkä paljonkin läheisemmät välit. Siinäkin tapauksessa, että entinen vaimo ei soisi niin käyvän.

Itsensä alkaa vähitellen nähdä muutenkin myönteisemmässä valossa. Pusa ja Palmu kertovat esimerkin:

– Mies on ehkä liittonsa aikana pitänyt itseään sosiaalisesti estyneenä, ajatellut olevansa huono ihmisten kanssa. Avioeron jälkeen hän ehkä vähitellen huomaakin, että muut ovat mielellään hänen kanssaan.

Lue lisää:

Anteeksiannosta
Kriisi paljastaa voimavarat
Asenneremontista

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Kun puoliso sairastuu tai vammautuu, kyseessä on iso kriisi. Arki muuttuu, sairastunut oireilee ja talous temppuilee. Kaikki pyörii sairauden ympärillä.

Miten ihmeessä terve puoliso jaksaa?

Se on kysymys, jota juuri kukaan ei muista kysyä. Olettamus on, että hän jaksaa, mutta kuinka kauan?

– Alkuun terve puoliso jaksaakin tsempata. Mutta jos tilanne jatkuu pitkään tai uusiutuu,  voimat vähenevät. Moni pari jää liian yksin, toteaa Liisa Välilä, Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja ja psykoterapeutti.

Liisa Välilä tietää, mistä puhuu, sillä hän on pitkään taistellut puolisonsa Juhan erilaisten sairauksien keskellä.

– Kunpa joku kysyisi, miten terve puoliso jaksaa, Liisa Välilä summaa sekä omaa että kanssasiskojen kokemusta.

– Aina kysytään sairaan vointia, mutta terveen voimia harvoin tiedustellaan.

– Suomessa sairaus kyllä hoidetaan, mutta henkinen puoli jää valitettavasti usein huoltamatta, Välilä toteaa.

Tämän vuoksi Parisuhdekeskus Kataja on käynnistänyt laajan yhteistyön eri potilasjärjestöjen kanssa. Heillä on meneillään hanke Kun puoliso sairastuu, jossa koulutetaan ja kannustetaan terveydenhuollon ammattilaisia huomaamaan parisuhde ja perhe.

– Teetimme aiheesta myös kyselyn. Tuloksen voi  summata juuri tuohon toiveeseen: ”Kunpa joku kysyisi, miten siellä kotona menee!” Välilä jatkaa.

Miten suhteessa on puhuttu?

Liisa Välilä ymmärtää hyvin, että akuutin sairauden tullen voimat menevät arjesta selviämiseen. Silti puhuminen ja omien tunteiden tunnistaminen olisi paras lääke yhteyden säilyttämiseen.

– Sairastumistilanteessa korostuu, millainen on ollut pariskunnan puhumisen kulttuuri. Kaikille puhuminen ei ole yhtä luontevaa. Jos puhuminen on vaikeaa, asiantuntijan avusta olisi hyötyä.

– Lääkäreidenkin olisi hyvä kysyä, mikä on henkinen vointi ja mikä kannattelee.

Eri sairaudet tuovat erilaiset tunteet pintaan. Monissa tilanteissa sairastuneen toimintakyky saattaa muuttua, seksuaalisuus vähentyä ja mieliala vaihtelee. Voimat menevät sairauden kanssa kamppailuun.

– Täysin ymmärrettävää on, ettei sairastunut ihminen näe itseään realistisesti. Harva hoksaa olevansa hankala tai kiukkuinen kumppani, josta on vaivaa. Tästäkin olisi hyvä avoimesti puhua, Välilä sanoo.

Terve parisuhde perustuu vastavuoroisuuteen. Oleellista on edelleen muistaa kysyä, mikä antaa toisella kokemuksen rakastetuksi tulemisesta.

– Sitoutuminen ja rakkaus kantavat toivottavasti  vaikeassakin tilanteessa. Kannattaakin miettiä, mitä vielä voimme tehdä yhdessä  näillä mahdollisuuksi Ja kannattaa myös  etsiä ammattiapua suhteen tueksi.

Hyödyksi olisi myös sen keskusteleminen, onko pariskunta naimisissa sairauden kanssa vai toistensa kanssa. Eletäänkö elämää vain sairauden ehdoilla? Vaatiiko sairas osapuoli, että toinenkin luopuu elämästään?

– Paljon riippuu siitä, millaista perinnettä itse kantaa. Ääriesimerkki ovat huolenkantajat, ehkä useimmiten naiset, jotka kokevat, että sairastuneelle on omistauduttava ja luovuttava kaikesta muusta.

Muista hoitaa myös itseäsi

Joskus käy myös niin, että sairastunut osapuoli tulee hyvin mustasukkaiseksi. Kun hän ei pääse minnekään, toinenkaan ei saa nauttia elämästä.

– Tai saattaahan sairastunut ihminen joskus vaipua itsesääliin ja kokea olevansa uhri, jonka elämä on ohi.

Liisa Väliä muistuttaa, että harva on alun perin mennyt naimisiin sairauden kanssa. Koska kyseessä on uusi tilanne, myös pelisäännöt on syytä päivittää.

Jos terve osapuoli luopuu oman itsensä hoitamisesta, vaarana on uupuminen. Tuolloin ollaan tilanteessa, että raikasta happea ja uutta virtaa suhteeseen ei tule mistään.

– Terveen puolison kannattaa miettiä, miten hän tankkaa itseään. Liian usein käy niin, että pariskunta sinnittelee äärirajoille asti. Avuntarve uskalletaan tuoda esiin vasta romahtamispisteessä.

Siksi hyvässä vaiheessa ja terveenä ollessa kannattaisi keskustella tulevista haasteista: Jos jompikumpi sairastuu, mitä toiselta toivotaan?  Saako puoliso viedä intervallishoitoon, vaikka hän vastustelisi? Mitä toiselta toivoo sairauden tullen. Hoitotahtokin selkeyttää tilannetta.

Asiantuntijana toiminnanjohtaja, psykoterapeutti Liisa Välilä Parisuhdekeskus Kataja ry:stä. Lisätietoa hankkeesta Kun puoliso sairastuu.

Lue lisää Hyvä terveys 5/18, jossa on muotoilija Päivi Rintaniemen ja insinööri Markku Rintaniemen tarina, kun Markku sairastui vaikeahoitoiseen glaukoomaan. Tilaajana voit lukea koko lehden maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Helena Kuntsia viemässä tanssinopettaja Petri Kokko.
Helena Kuntsia viemässä tanssinopettaja Petri Kokko.

Viisikymppisenä elämä voi saada yllättävän käänteen. Työ menee tai ero tulee, ja elämän käsikirjoitus notkahtaa. Alkusokin jälkeen siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Helena Kuntsi rohkaistui ja meni eron jälkeen paritanssin alkeistunneille.

Erikoiseläinlääkäri Helena Kuntsin, 55, elämän käsikirjoitus meni avioeron myötä uusiksi. Omia vapaampia kuvioita hän hakee nyt tanssikengät jalassa:

”Myin nettikirpparilla tavaroita avioeroni jälkeen kaksi vuotta sitten. Jäähdytyslaitteesta kiinnostunut soitti ja sanoi, että haluaisi tulla hakemaan laitteen heti, sillä illalla hän menee tanssimaan. Vastasin, että kuulostaa ihanalta! Minäkin haluaisin tanssia.

Elämäni oli ollut vuosia pelkkää työntekoa. Olin tavannut aviomieheni kaksikymppisenä ja uskonut, että vanhenemme yhdessä, mutta liitto päättyi eroon. Omistimme yhdessä perheyrityksen, ja kolme aikuista lastamme asuivat jo omillaan.

Avioero tarkoitti minulle valtavaa pettymystä. Menin aamuisin töihin, operoin klinikalla eläinpotilaita ja mietin iltaisin, miten selviytyisin uudessa tilanteessa ja kaikista haasteista. Onneksi sain pidettyä yritykseni elinvoimaisena.

Ajatus tanssimisesta antoi toivoa.

Olisin halunnut harrastaa lavatansseja jo aiemmin, mutta en saanut miestä innostumaan.

Erottuani kuuntelin melkein kadehtien äitini juttuja tanssikeikoilta. Hän aloitti tanssimisen kahdeksankymppisenä, kun isäni kuoli. Päätin, etten jää haikailemaan haaveeni perään niin pitkään.

Ilmoittauduin tanssikouluun, vaikka minulla ei ollut tanssiparia, mutta ei sitä vaadittukaan. Pari löytyi koulun kautta, ja nykyisin käyn tunneilla kolmena iltana viikossa. Lavoillakin olen tanssinut, vaikka aluksi pelotti.

Kuinka selviytyisin, kun vieras mies tulee enemmänkin kuin lähelle, kiinni?

Teen yhä töitä relatakseni ja irrottaakseni keskisormet housun sivusaumoilta – on henkisesti iso juttu, että kaltaiseni tunnollinen suorittaja antautuu luottavaisin mielin vietäväksi ja nojautuu tuntemattomaan. Äskettäin irrottelin tangoa ventovieraan kanssa, mitä en olisi uskonut koskaan tapahtuvan.

Elämälläni ei enää ole vakiokäsikirjoitusta, jonka mukaisesti edetä. Kukaan ei odota minun toimivan tietyn kaavan mukaisesti – mikä onkin tuntunut paitsi vapauttavalta myös haastavalta! Liikun maastossa, joka on kuin näyttöpäätteen taustakuva: vihreitä kumpuja suuren taivaan alla. Kummun takaa voi ilmestyä mitä vaan, ja saan vapaasti päättää, mitä sen kanssa teen vai teenkö mitään.

Miten suoriudutaan viisikymppisen sinkun roolista?

Vaikka tähän tyyliin. En ota enää vastaan huonoa kohtelua ja vältän altistumista negatiiviselle energialle. Haluan antaa liekkini loistaa!

Ero rapisti itsetuntoa naisena, mutta tilanne on korjaantunut vaihtamalla vanhat verkkarit ja gore-tex-kengät tanssikenkiin. Saatan treenata yksin kotona yläselän kiertoja ja lantion liikkeitä, sillä tuntuu mukavalta huomata kropan toimivan.

Viisikymppisenä ajattelee helposti, että osaa jo kaiken tarvittavan tai tyytyy siihen, että osaa sen, mitä muut minulta vaativat. On ihanaa huomata, että on monia asioita, jotka voivat näyttää mahdottoman hankalilta mutta eivät sitä ole. Siis vau, ihmeellistä, opin ja kehityn!

Ja jos kuviot eivät jonkun parin kanssa ihan onnistukaan, niin se ei ole vakavaa. Voin hymyillä ja sanoa, että sorry, ei lähtenyt. Ehkä ensi kerralla.

Välillä en saa ilon virnettä pois naamaltani, vaikka tanssit ovat ohi. Niin ihmeellisen keveä on olo.”

Lisää uuden polun löytäneitä Hyvän terveyden 50+ekstarassa.Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi-pavelusta.