Pariskunta voi kilpailla katkerasti keskenään tuloista, urasta, ystävistä ja jopa yhteisten lasten suosiosta. Valtapeli on syytä viheltää poikki, sillä se nakertaa suhdetta ja syö elämäniloa. Lue perheneuvojan vinkit siitä, kuinka raastava pelaaminen katkaistaan.

Puolisot voivat olla autuaan tietämättömiä keskinäisestä kilpailustaan, vaikka he kisaisivat lähes kaikesta, katkerasti ja päivittäin. Toinen haluaa olla aina piirun verran parempi tai saada vähän enemmän itselleen kuin toinen. Häviäjän on vaikea olla onnellinen toisen menestyksestä.

– Parisuhteessahan riemuitaan paitsi omasta menestyksestä myös kumppanin saavutuksista ja onnesta. Parhaimmillaan tämä kaksinkertaistaa hyvien asioiden ja tapahtumien määrän. Kun pari kilpailee keskenään, ilo vähenee elämässä, sanoo perheneuvoja Saara Kinnunen Vaasan perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Kinnusen mukaan kilpaileminen kumpuaa usein niin syvältä alitajunnasta, ettei kilpailija itsekään huomaa sitä. Taustalla saattaa piillä alituinen huonommuuden tunne. Sitä voi potea, vaikkei tunteelle ole mitään todellisia perusteita ja pari on tasaveroinen.

Kilpailu voi kummuta myös kateudesta. Puolisolle on vaikea suoda hyviä asioita, jollei itse saa samaa. Tämä näkyy esimerkiksi pikkulapsiperheissä ajankäyttötaisteluna. Toiselle on vaikea suoda vapaata, jos on itse kiinni lapsissa.

Juuret lapsuudessa

Kilpailu juontaa usein juurensa lapsuudesta.

– Lapsen kokemukset toiseksi jäämisestä ja huonommuudesta voivat olla lähtöisin sisarus- tai kaverisuhteista. Kilpailun juuret voivat ulottua myös aivan varhaislapsuuteen, Saara Kinnunen kertoo.

Puolitoistavuotias on niin sanotussa keskipisteiässä, jossa hänellä on tarve ja myös lupa olla maailman napa. Jos lapsi saa silloin kokea, että hän on paras ja hänestä iloitaan, hän pystyy myöhemmin luovuttamaan tämän aseman muillekin.

– Jos lapsi ei saa olla riittävästi keskipisteenä, tarve voi jäädä päälle ja hän näkee muut ihmiset uhkana. Hän haluaa olla vielä aikuisenakin aina ensimmäinen ja paras.

Keskipisteen asemaa horjuttaa esimerkiksi sisaruksen syntymä. Synnynnäinen temperamentti sekä ympäristö ihmissuhteineen vaikuttavat siihen, miten tämä kokemus kenessäkin näkyy. Yhdestä voi tulla kilpailija, toisesta alistuja, ja kolmas voi selvitä myöhempien korvaavien kokemusten avulla.

Samasta kehitysvaiheesta lähtevät Kinnusen mukaan myös lapsityrannien ja narsististen luonnehäiriöiden syyt. Silloin lapsi saakin paistatella keskipisteessä liian pitkään ja määrätä asioista. Hänelle ei laiteta rajoja, vaan häntä suojellaan pettymyksiltä.

– Nykyisen kasvatustyylin tuloksena keskipisteeseen halajavien ihmisten määrä kasvaa ja kilpailu parisuhteissa lisääntyy, Kinnunen varoittaa.

Kilpailu tuhoaa suhteen

Kilpailijan on vaikea kestää sitä, että puoliso saa huomiota ja onnistuu. Hänellä on myös taipumus vähätellä ja halveksua puolisoaan, ja se on avioliiton tuho.

Amerikkalainen psykologi ja tutkija John Gottman on huomannut, että jatkuva halveksunta johtaa eroon neljässä vuodessa. Ainainen väheksyntä ja arvostelu osoittavat, että puoliso hautoo ja ruokkii kielteisiä ajatuksia toista kohtaan. Se nakertaa suhdetta.

Onnellisen ja hyvän parisuhteen tunnusmerkki on ystävyys. Mitä vähemmän parin välillä on ystävyyttä, sitä todennäköisemmin liitto päättyy eroon. Hyvässä suhteessa pari on kiinnostunut toistensa arjesta. He jakavat onnistumisen kokemuksia ja tukevat toisiaan epäonnistumisissa.

Kiinnostuksen pohjana on kumppanin ihaileminen ja arvostaminen. Suhde säilyy hyvänä, kun molemmat pitävät toisistaan, sanovat mukavia asioita ja iloitsevat toistensa saavutuksista. Kilpailu ja vähättely johtavat siihen, ettei suhde anna voimaa, iloa ja tyydytystä. Se vie energiaa.

– Parisuhteen ideahan on toimia muiden elämän osa-alueiden voimavarana. Joku jaksaa niellä mielipahansa pitkäänkin, mutta yleensä suhde päättyy eroon, jollei tilannetta korjata, Kinnunen kertoo.

Ota vastuu käytöksestäsi

Ensimmäinen askel kilpailun sammuttamisessa on tunnistaa, missä mennään. Muutos edellyttää itsetutkiskelua: keiden kanssa olen kilpaillut aikaisemmin? Parisuhdekilvan taustalta löytyy yleensä aiemmin hävittyjä kamppailuja.

– Kilpailijan täytyy kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu käytöksestään, perheneuvoja Saara Kinnunen sanoo.

Hän ei voi jäädä odottamaan, että aidot ilon tunteet puolison menestyksestä nousevat pintaan. Järki, tahto ja tunne ohjaavat ihmisen toimintaa, mutta aikuinen voi itse päättää, mille niistä antaa vallan.

Aina oikeassa

Kinnusen mukaan räikeä kilpailu parisuhteissa ei ole kovin yleistä. Pientä kilpaa kuitenkin esiintyy. Yleinen kilpailutilanne syntyy siitä, että puolison on pakko sanoa viimeinen sana ja osoittaa olevansa oikeassa. Kertoipa toinen mitä tahansa, toisen on aina pikkuisen korjattava sitä. Kyse ei ole varsinaisesta kilpailusta vaan pikemminkin oikeassa olemisen tarpeesta, mutta ilmiö on sukua kilpailulle.

Kannattaa miettiä, onko puolison puheiden paikkailu todella tarpeen. Onko sillä oikeasti väliä, tapahtuiko jokin asia viime vuonna vai kaksi vuotta sitten?

– Välillä on hyvä katsoa peiliin ja miettiä, haluaisinko minua kohdeltavan samoin kuin itse kohtelen puolisoani. Joskus on valittava, haluaako olla oikeassa vai onnellinen.

Kohti kumppanuutta

Yksi syy parisuhdekilvan yleistymiseen on naisten aseman paraneminen.

– Miehen on vaikea hyväksyä sitä, että vaimo on paremmassa asemassa ja ansaitsee paremmin. Kannattaa silti muistaa, että elämässä on muitakin alueita kuin työ tai talous, Saara Kinnunen huomauttaa.

Jokainen on hyvä jossakin. Keskinäinen kilpailu vähenee, kun molemmat arvostavat toistensa hyviä puolia ja vahvuuksia sen sijaan että vähättelisivät niitä. Ihmisen perustarve on saada arvostusta ja kunnioitusta kumppaniltaan.
Parisuhteessa puolisot täydentävät toisiaan. Parin kannattaa ruokkia keskinäistä ihailua ja muistella, mihin toisessa ihastui suhteen alussa.

– Toisen arvostaminen, ihaileminen ja onnelliseksi tekeminen ovat hyvän suhteen peruspilarit. Niitä kannattaa vaalia, Kinnunen korostaa.

NÄIN KATKAISET VALTAPELIN

  1. Nosta kissa pöydälle ja puhu puolisollesi suoraan. Kerro, ettet pidä tilanteesta ja haluat muutosta . Ota asia esiin, kun olet rauhallinen. Silloin pystyt puhumaan syyttelemättä, ja sanomasi menee paremmin perille.
  2. Kysy suoraan, onko puolisosi vaikea kestää sitä, jos sinulle tapahtuu jotakin hyvää ja miksi näin on. Kokeeko hän sinut uhkana? Ajatteleeko hän, että menestyksesi on häneltä pois?
  3. Pyydä puolisoasi miettimään, mistä kilpailemisen tarve on lähtöisin. Hän voi muuttaa käytöstään, jos hän tiedostaa kilpailuviettinsä ja oivaltaa sen juuret. Rakentava keskustelu voi auttaa häntä löytämään oman kipukohtansa ja kilpailun liikkeelle panevan voiman.
  4. Jos puoliso haluaa muuttaa tilannetta, voitte harjoitella iloitsemalla vuoronperään toistenne onnistumisesta. Tänään iloitsette yhdessä sinun saavutuksistasi ja kaikesta, mihin olet tyytyväinen elämässäsi, huomenna keskitätte huomion häneen.
  5. Tehkää sopimuksia. Sopikaa esimerkiksi, että sinun lähtiessäsi iloisena tapaamaan ystäviäsi, puoliso ei ota ikäviä asioita puheeksi vaan säästää ne myöhemmäksi. Jos hän ei pysy sopimuksessa, voit päättää, ettet päästä hänen puheitaan ihosi alle. Anna niiden mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
  6. Joskus on valittava, haluaako olla oikeassa vai onnellinen .

Lue lisää rakentavasta riitelystä .

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.