Pariskunta voi kilpailla katkerasti keskenään tuloista, urasta, ystävistä ja jopa yhteisten lasten suosiosta. Valtapeli on syytä viheltää poikki, sillä se nakertaa suhdetta ja syö elämäniloa. Lue perheneuvojan vinkit siitä, kuinka raastava pelaaminen katkaistaan.

Puolisot voivat olla autuaan tietämättömiä keskinäisestä kilpailustaan, vaikka he kisaisivat lähes kaikesta, katkerasti ja päivittäin. Toinen haluaa olla aina piirun verran parempi tai saada vähän enemmän itselleen kuin toinen. Häviäjän on vaikea olla onnellinen toisen menestyksestä.

– Parisuhteessahan riemuitaan paitsi omasta menestyksestä myös kumppanin saavutuksista ja onnesta. Parhaimmillaan tämä kaksinkertaistaa hyvien asioiden ja tapahtumien määrän. Kun pari kilpailee keskenään, ilo vähenee elämässä, sanoo perheneuvoja Saara Kinnunen Vaasan perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Kinnusen mukaan kilpaileminen kumpuaa usein niin syvältä alitajunnasta, ettei kilpailija itsekään huomaa sitä. Taustalla saattaa piillä alituinen huonommuuden tunne. Sitä voi potea, vaikkei tunteelle ole mitään todellisia perusteita ja pari on tasaveroinen.

Kilpailu voi kummuta myös kateudesta. Puolisolle on vaikea suoda hyviä asioita, jollei itse saa samaa. Tämä näkyy esimerkiksi pikkulapsiperheissä ajankäyttötaisteluna. Toiselle on vaikea suoda vapaata, jos on itse kiinni lapsissa.

Juuret lapsuudessa

Kilpailu juontaa usein juurensa lapsuudesta.

– Lapsen kokemukset toiseksi jäämisestä ja huonommuudesta voivat olla lähtöisin sisarus- tai kaverisuhteista. Kilpailun juuret voivat ulottua myös aivan varhaislapsuuteen, Saara Kinnunen kertoo.

Puolitoistavuotias on niin sanotussa keskipisteiässä, jossa hänellä on tarve ja myös lupa olla maailman napa. Jos lapsi saa silloin kokea, että hän on paras ja hänestä iloitaan, hän pystyy myöhemmin luovuttamaan tämän aseman muillekin.

– Jos lapsi ei saa olla riittävästi keskipisteenä, tarve voi jäädä päälle ja hän näkee muut ihmiset uhkana. Hän haluaa olla vielä aikuisenakin aina ensimmäinen ja paras.

Keskipisteen asemaa horjuttaa esimerkiksi sisaruksen syntymä. Synnynnäinen temperamentti sekä ympäristö ihmissuhteineen vaikuttavat siihen, miten tämä kokemus kenessäkin näkyy. Yhdestä voi tulla kilpailija, toisesta alistuja, ja kolmas voi selvitä myöhempien korvaavien kokemusten avulla.

Samasta kehitysvaiheesta lähtevät Kinnusen mukaan myös lapsityrannien ja narsististen luonnehäiriöiden syyt. Silloin lapsi saakin paistatella keskipisteessä liian pitkään ja määrätä asioista. Hänelle ei laiteta rajoja, vaan häntä suojellaan pettymyksiltä.

– Nykyisen kasvatustyylin tuloksena keskipisteeseen halajavien ihmisten määrä kasvaa ja kilpailu parisuhteissa lisääntyy, Kinnunen varoittaa.

Kilpailu tuhoaa suhteen

Kilpailijan on vaikea kestää sitä, että puoliso saa huomiota ja onnistuu. Hänellä on myös taipumus vähätellä ja halveksua puolisoaan, ja se on avioliiton tuho.

Amerikkalainen psykologi ja tutkija John Gottman on huomannut, että jatkuva halveksunta johtaa eroon neljässä vuodessa. Ainainen väheksyntä ja arvostelu osoittavat, että puoliso hautoo ja ruokkii kielteisiä ajatuksia toista kohtaan. Se nakertaa suhdetta.

Onnellisen ja hyvän parisuhteen tunnusmerkki on ystävyys. Mitä vähemmän parin välillä on ystävyyttä, sitä todennäköisemmin liitto päättyy eroon. Hyvässä suhteessa pari on kiinnostunut toistensa arjesta. He jakavat onnistumisen kokemuksia ja tukevat toisiaan epäonnistumisissa.

Kiinnostuksen pohjana on kumppanin ihaileminen ja arvostaminen. Suhde säilyy hyvänä, kun molemmat pitävät toisistaan, sanovat mukavia asioita ja iloitsevat toistensa saavutuksista. Kilpailu ja vähättely johtavat siihen, ettei suhde anna voimaa, iloa ja tyydytystä. Se vie energiaa.

– Parisuhteen ideahan on toimia muiden elämän osa-alueiden voimavarana. Joku jaksaa niellä mielipahansa pitkäänkin, mutta yleensä suhde päättyy eroon, jollei tilannetta korjata, Kinnunen kertoo.

Ota vastuu käytöksestäsi

Ensimmäinen askel kilpailun sammuttamisessa on tunnistaa, missä mennään. Muutos edellyttää itsetutkiskelua: keiden kanssa olen kilpaillut aikaisemmin? Parisuhdekilvan taustalta löytyy yleensä aiemmin hävittyjä kamppailuja.

– Kilpailijan täytyy kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu käytöksestään, perheneuvoja Saara Kinnunen sanoo.

Hän ei voi jäädä odottamaan, että aidot ilon tunteet puolison menestyksestä nousevat pintaan. Järki, tahto ja tunne ohjaavat ihmisen toimintaa, mutta aikuinen voi itse päättää, mille niistä antaa vallan.

Aina oikeassa

Kinnusen mukaan räikeä kilpailu parisuhteissa ei ole kovin yleistä. Pientä kilpaa kuitenkin esiintyy. Yleinen kilpailutilanne syntyy siitä, että puolison on pakko sanoa viimeinen sana ja osoittaa olevansa oikeassa. Kertoipa toinen mitä tahansa, toisen on aina pikkuisen korjattava sitä. Kyse ei ole varsinaisesta kilpailusta vaan pikemminkin oikeassa olemisen tarpeesta, mutta ilmiö on sukua kilpailulle.

Kannattaa miettiä, onko puolison puheiden paikkailu todella tarpeen. Onko sillä oikeasti väliä, tapahtuiko jokin asia viime vuonna vai kaksi vuotta sitten?

– Välillä on hyvä katsoa peiliin ja miettiä, haluaisinko minua kohdeltavan samoin kuin itse kohtelen puolisoani. Joskus on valittava, haluaako olla oikeassa vai onnellinen.

Kohti kumppanuutta

Yksi syy parisuhdekilvan yleistymiseen on naisten aseman paraneminen.

– Miehen on vaikea hyväksyä sitä, että vaimo on paremmassa asemassa ja ansaitsee paremmin. Kannattaa silti muistaa, että elämässä on muitakin alueita kuin työ tai talous, Saara Kinnunen huomauttaa.

Jokainen on hyvä jossakin. Keskinäinen kilpailu vähenee, kun molemmat arvostavat toistensa hyviä puolia ja vahvuuksia sen sijaan että vähättelisivät niitä. Ihmisen perustarve on saada arvostusta ja kunnioitusta kumppaniltaan.
Parisuhteessa puolisot täydentävät toisiaan. Parin kannattaa ruokkia keskinäistä ihailua ja muistella, mihin toisessa ihastui suhteen alussa.

– Toisen arvostaminen, ihaileminen ja onnelliseksi tekeminen ovat hyvän suhteen peruspilarit. Niitä kannattaa vaalia, Kinnunen korostaa.

NÄIN KATKAISET VALTAPELIN

  1. Nosta kissa pöydälle ja puhu puolisollesi suoraan. Kerro, ettet pidä tilanteesta ja haluat muutosta . Ota asia esiin, kun olet rauhallinen. Silloin pystyt puhumaan syyttelemättä, ja sanomasi menee paremmin perille.
  2. Kysy suoraan, onko puolisosi vaikea kestää sitä, jos sinulle tapahtuu jotakin hyvää ja miksi näin on. Kokeeko hän sinut uhkana? Ajatteleeko hän, että menestyksesi on häneltä pois?
  3. Pyydä puolisoasi miettimään, mistä kilpailemisen tarve on lähtöisin. Hän voi muuttaa käytöstään, jos hän tiedostaa kilpailuviettinsä ja oivaltaa sen juuret. Rakentava keskustelu voi auttaa häntä löytämään oman kipukohtansa ja kilpailun liikkeelle panevan voiman.
  4. Jos puoliso haluaa muuttaa tilannetta, voitte harjoitella iloitsemalla vuoronperään toistenne onnistumisesta. Tänään iloitsette yhdessä sinun saavutuksistasi ja kaikesta, mihin olet tyytyväinen elämässäsi, huomenna keskitätte huomion häneen.
  5. Tehkää sopimuksia. Sopikaa esimerkiksi, että sinun lähtiessäsi iloisena tapaamaan ystäviäsi, puoliso ei ota ikäviä asioita puheeksi vaan säästää ne myöhemmäksi. Jos hän ei pysy sopimuksessa, voit päättää, ettet päästä hänen puheitaan ihosi alle. Anna niiden mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
  6. Joskus on valittava, haluaako olla oikeassa vai onnellinen .

Lue lisää rakentavasta riitelystä .

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●