Pariskunta voi kilpailla katkerasti keskenään tuloista, urasta, ystävistä ja jopa yhteisten lasten suosiosta. Valtapeli on syytä viheltää poikki, sillä se nakertaa suhdetta ja syö elämäniloa. Lue perheneuvojan vinkit siitä, kuinka raastava pelaaminen katkaistaan.

Puolisot voivat olla autuaan tietämättömiä keskinäisestä kilpailustaan, vaikka he kisaisivat lähes kaikesta, katkerasti ja päivittäin. Toinen haluaa olla aina piirun verran parempi tai saada vähän enemmän itselleen kuin toinen. Häviäjän on vaikea olla onnellinen toisen menestyksestä.

– Parisuhteessahan riemuitaan paitsi omasta menestyksestä myös kumppanin saavutuksista ja onnesta. Parhaimmillaan tämä kaksinkertaistaa hyvien asioiden ja tapahtumien määrän. Kun pari kilpailee keskenään, ilo vähenee elämässä, sanoo perheneuvoja Saara Kinnunen Vaasan perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Kinnusen mukaan kilpaileminen kumpuaa usein niin syvältä alitajunnasta, ettei kilpailija itsekään huomaa sitä. Taustalla saattaa piillä alituinen huonommuuden tunne. Sitä voi potea, vaikkei tunteelle ole mitään todellisia perusteita ja pari on tasaveroinen.

Kilpailu voi kummuta myös kateudesta. Puolisolle on vaikea suoda hyviä asioita, jollei itse saa samaa. Tämä näkyy esimerkiksi pikkulapsiperheissä ajankäyttötaisteluna. Toiselle on vaikea suoda vapaata, jos on itse kiinni lapsissa.

Juuret lapsuudessa

Kilpailu juontaa usein juurensa lapsuudesta.

– Lapsen kokemukset toiseksi jäämisestä ja huonommuudesta voivat olla lähtöisin sisarus- tai kaverisuhteista. Kilpailun juuret voivat ulottua myös aivan varhaislapsuuteen, Saara Kinnunen kertoo.

Puolitoistavuotias on niin sanotussa keskipisteiässä, jossa hänellä on tarve ja myös lupa olla maailman napa. Jos lapsi saa silloin kokea, että hän on paras ja hänestä iloitaan, hän pystyy myöhemmin luovuttamaan tämän aseman muillekin.

– Jos lapsi ei saa olla riittävästi keskipisteenä, tarve voi jäädä päälle ja hän näkee muut ihmiset uhkana. Hän haluaa olla vielä aikuisenakin aina ensimmäinen ja paras.

Keskipisteen asemaa horjuttaa esimerkiksi sisaruksen syntymä. Synnynnäinen temperamentti sekä ympäristö ihmissuhteineen vaikuttavat siihen, miten tämä kokemus kenessäkin näkyy. Yhdestä voi tulla kilpailija, toisesta alistuja, ja kolmas voi selvitä myöhempien korvaavien kokemusten avulla.

Samasta kehitysvaiheesta lähtevät Kinnusen mukaan myös lapsityrannien ja narsististen luonnehäiriöiden syyt. Silloin lapsi saakin paistatella keskipisteessä liian pitkään ja määrätä asioista. Hänelle ei laiteta rajoja, vaan häntä suojellaan pettymyksiltä.

– Nykyisen kasvatustyylin tuloksena keskipisteeseen halajavien ihmisten määrä kasvaa ja kilpailu parisuhteissa lisääntyy, Kinnunen varoittaa.

Kilpailu tuhoaa suhteen

Kilpailijan on vaikea kestää sitä, että puoliso saa huomiota ja onnistuu. Hänellä on myös taipumus vähätellä ja halveksua puolisoaan, ja se on avioliiton tuho.

Amerikkalainen psykologi ja tutkija John Gottman on huomannut, että jatkuva halveksunta johtaa eroon neljässä vuodessa. Ainainen väheksyntä ja arvostelu osoittavat, että puoliso hautoo ja ruokkii kielteisiä ajatuksia toista kohtaan. Se nakertaa suhdetta.

Onnellisen ja hyvän parisuhteen tunnusmerkki on ystävyys. Mitä vähemmän parin välillä on ystävyyttä, sitä todennäköisemmin liitto päättyy eroon. Hyvässä suhteessa pari on kiinnostunut toistensa arjesta. He jakavat onnistumisen kokemuksia ja tukevat toisiaan epäonnistumisissa.

Kiinnostuksen pohjana on kumppanin ihaileminen ja arvostaminen. Suhde säilyy hyvänä, kun molemmat pitävät toisistaan, sanovat mukavia asioita ja iloitsevat toistensa saavutuksista. Kilpailu ja vähättely johtavat siihen, ettei suhde anna voimaa, iloa ja tyydytystä. Se vie energiaa.

– Parisuhteen ideahan on toimia muiden elämän osa-alueiden voimavarana. Joku jaksaa niellä mielipahansa pitkäänkin, mutta yleensä suhde päättyy eroon, jollei tilannetta korjata, Kinnunen kertoo.

Ota vastuu käytöksestäsi

Ensimmäinen askel kilpailun sammuttamisessa on tunnistaa, missä mennään. Muutos edellyttää itsetutkiskelua: keiden kanssa olen kilpaillut aikaisemmin? Parisuhdekilvan taustalta löytyy yleensä aiemmin hävittyjä kamppailuja.

– Kilpailijan täytyy kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu käytöksestään, perheneuvoja Saara Kinnunen sanoo.

Hän ei voi jäädä odottamaan, että aidot ilon tunteet puolison menestyksestä nousevat pintaan. Järki, tahto ja tunne ohjaavat ihmisen toimintaa, mutta aikuinen voi itse päättää, mille niistä antaa vallan.

Aina oikeassa

Kinnusen mukaan räikeä kilpailu parisuhteissa ei ole kovin yleistä. Pientä kilpaa kuitenkin esiintyy. Yleinen kilpailutilanne syntyy siitä, että puolison on pakko sanoa viimeinen sana ja osoittaa olevansa oikeassa. Kertoipa toinen mitä tahansa, toisen on aina pikkuisen korjattava sitä. Kyse ei ole varsinaisesta kilpailusta vaan pikemminkin oikeassa olemisen tarpeesta, mutta ilmiö on sukua kilpailulle.

Kannattaa miettiä, onko puolison puheiden paikkailu todella tarpeen. Onko sillä oikeasti väliä, tapahtuiko jokin asia viime vuonna vai kaksi vuotta sitten?

– Välillä on hyvä katsoa peiliin ja miettiä, haluaisinko minua kohdeltavan samoin kuin itse kohtelen puolisoani. Joskus on valittava, haluaako olla oikeassa vai onnellinen.

Kohti kumppanuutta

Yksi syy parisuhdekilvan yleistymiseen on naisten aseman paraneminen.

– Miehen on vaikea hyväksyä sitä, että vaimo on paremmassa asemassa ja ansaitsee paremmin. Kannattaa silti muistaa, että elämässä on muitakin alueita kuin työ tai talous, Saara Kinnunen huomauttaa.

Jokainen on hyvä jossakin. Keskinäinen kilpailu vähenee, kun molemmat arvostavat toistensa hyviä puolia ja vahvuuksia sen sijaan että vähättelisivät niitä. Ihmisen perustarve on saada arvostusta ja kunnioitusta kumppaniltaan.
Parisuhteessa puolisot täydentävät toisiaan. Parin kannattaa ruokkia keskinäistä ihailua ja muistella, mihin toisessa ihastui suhteen alussa.

– Toisen arvostaminen, ihaileminen ja onnelliseksi tekeminen ovat hyvän suhteen peruspilarit. Niitä kannattaa vaalia, Kinnunen korostaa.

NÄIN KATKAISET VALTAPELIN

  1. Nosta kissa pöydälle ja puhu puolisollesi suoraan. Kerro, ettet pidä tilanteesta ja haluat muutosta . Ota asia esiin, kun olet rauhallinen. Silloin pystyt puhumaan syyttelemättä, ja sanomasi menee paremmin perille.
  2. Kysy suoraan, onko puolisosi vaikea kestää sitä, jos sinulle tapahtuu jotakin hyvää ja miksi näin on. Kokeeko hän sinut uhkana? Ajatteleeko hän, että menestyksesi on häneltä pois?
  3. Pyydä puolisoasi miettimään, mistä kilpailemisen tarve on lähtöisin. Hän voi muuttaa käytöstään, jos hän tiedostaa kilpailuviettinsä ja oivaltaa sen juuret. Rakentava keskustelu voi auttaa häntä löytämään oman kipukohtansa ja kilpailun liikkeelle panevan voiman.
  4. Jos puoliso haluaa muuttaa tilannetta, voitte harjoitella iloitsemalla vuoronperään toistenne onnistumisesta. Tänään iloitsette yhdessä sinun saavutuksistasi ja kaikesta, mihin olet tyytyväinen elämässäsi, huomenna keskitätte huomion häneen.
  5. Tehkää sopimuksia. Sopikaa esimerkiksi, että sinun lähtiessäsi iloisena tapaamaan ystäviäsi, puoliso ei ota ikäviä asioita puheeksi vaan säästää ne myöhemmäksi. Jos hän ei pysy sopimuksessa, voit päättää, ettet päästä hänen puheitaan ihosi alle. Anna niiden mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
  6. Joskus on valittava, haluaako olla oikeassa vai onnellinen .

Lue lisää rakentavasta riitelystä .

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Kun puoliso sairastuu tai vammautuu, kyseessä on iso kriisi. Arki muuttuu, sairastunut oireilee ja talous temppuilee. Kaikki pyörii sairauden ympärillä.

Miten ihmeessä terve puoliso jaksaa?

Se on kysymys, jota juuri kukaan ei muista kysyä. Olettamus on, että hän jaksaa, mutta kuinka kauan?

– Alkuun terve puoliso jaksaakin tsempata. Mutta jos tilanne jatkuu pitkään tai uusiutuu,  voimat vähenevät. Moni pari jää liian yksin, toteaa Liisa Välilä, Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja ja psykoterapeutti.

Liisa Välilä tietää, mistä puhuu, sillä hän on pitkään taistellut puolisonsa Juhan erilaisten sairauksien keskellä.

– Kunpa joku kysyisi, miten terve puoliso jaksaa, Liisa Välilä summaa sekä omaa että kanssasiskojen kokemusta.

– Aina kysytään sairaan vointia, mutta terveen voimia harvoin tiedustellaan.

– Suomessa sairaus kyllä hoidetaan, mutta henkinen puoli jää valitettavasti usein huoltamatta, Välilä toteaa.

Tämän vuoksi Parisuhdekeskus Kataja on käynnistänyt laajan yhteistyön eri potilasjärjestöjen kanssa. Heillä on meneillään hanke Kun puoliso sairastuu, jossa koulutetaan ja kannustetaan terveydenhuollon ammattilaisia huomaamaan parisuhde ja perhe.

– Teetimme aiheesta myös kyselyn. Tuloksen voi  summata juuri tuohon toiveeseen: ”Kunpa joku kysyisi, miten siellä kotona menee!” Välilä jatkaa.

Miten suhteessa on puhuttu?

Liisa Välilä ymmärtää hyvin, että akuutin sairauden tullen voimat menevät arjesta selviämiseen. Silti puhuminen ja omien tunteiden tunnistaminen olisi paras lääke yhteyden säilyttämiseen.

– Sairastumistilanteessa korostuu, millainen on ollut pariskunnan puhumisen kulttuuri. Kaikille puhuminen ei ole yhtä luontevaa. Jos puhuminen on vaikeaa, asiantuntijan avusta olisi hyötyä.

– Lääkäreidenkin olisi hyvä kysyä, mikä on henkinen vointi ja mikä kannattelee.

Eri sairaudet tuovat erilaiset tunteet pintaan. Monissa tilanteissa sairastuneen toimintakyky saattaa muuttua, seksuaalisuus vähentyä ja mieliala vaihtelee. Voimat menevät sairauden kanssa kamppailuun.

– Täysin ymmärrettävää on, ettei sairastunut ihminen näe itseään realistisesti. Harva hoksaa olevansa hankala tai kiukkuinen kumppani, josta on vaivaa. Tästäkin olisi hyvä avoimesti puhua, Välilä sanoo.

Terve parisuhde perustuu vastavuoroisuuteen. Oleellista on edelleen muistaa kysyä, mikä antaa toisella kokemuksen rakastetuksi tulemisesta.

– Sitoutuminen ja rakkaus kantavat toivottavasti  vaikeassakin tilanteessa. Kannattaakin miettiä, mitä vielä voimme tehdä yhdessä  näillä mahdollisuuksi Ja kannattaa myös  etsiä ammattiapua suhteen tueksi.

Hyödyksi olisi myös sen keskusteleminen, onko pariskunta naimisissa sairauden kanssa vai toistensa kanssa. Eletäänkö elämää vain sairauden ehdoilla? Vaatiiko sairas osapuoli, että toinenkin luopuu elämästään?

– Paljon riippuu siitä, millaista perinnettä itse kantaa. Ääriesimerkki ovat huolenkantajat, ehkä useimmiten naiset, jotka kokevat, että sairastuneelle on omistauduttava ja luovuttava kaikesta muusta.

Muista hoitaa myös itseäsi

Joskus käy myös niin, että sairastunut osapuoli tulee hyvin mustasukkaiseksi. Kun hän ei pääse minnekään, toinenkaan ei saa nauttia elämästä.

– Tai saattaahan sairastunut ihminen joskus vaipua itsesääliin ja kokea olevansa uhri, jonka elämä on ohi.

Liisa Väliä muistuttaa, että harva on alun perin mennyt naimisiin sairauden kanssa. Koska kyseessä on uusi tilanne, myös pelisäännöt on syytä päivittää.

Jos terve osapuoli luopuu oman itsensä hoitamisesta, vaarana on uupuminen. Tuolloin ollaan tilanteessa, että raikasta happea ja uutta virtaa suhteeseen ei tule mistään.

– Terveen puolison kannattaa miettiä, miten hän tankkaa itseään. Liian usein käy niin, että pariskunta sinnittelee äärirajoille asti. Avuntarve uskalletaan tuoda esiin vasta romahtamispisteessä.

Siksi hyvässä vaiheessa ja terveenä ollessa kannattaisi keskustella tulevista haasteista: Jos jompikumpi sairastuu, mitä toiselta toivotaan?  Saako puoliso viedä intervallishoitoon, vaikka hän vastustelisi? Mitä toiselta toivoo sairauden tullen. Hoitotahtokin selkeyttää tilannetta.

Asiantuntijana toiminnanjohtaja, psykoterapeutti Liisa Välilä Parisuhdekeskus Kataja ry:stä. Lisätietoa hankkeesta Kun puoliso sairastuu.

Lue lisää Hyvä terveys 5/18, jossa on muotoilija Päivi Rintaniemen ja insinööri Markku Rintaniemen tarina, kun Markku sairastui vaikeahoitoiseen glaukoomaan. Tilaajana voit lukea koko lehden maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Helena Kuntsia viemässä tanssinopettaja Petri Kokko.
Helena Kuntsia viemässä tanssinopettaja Petri Kokko.

Viisikymppisenä elämä voi saada yllättävän käänteen. Työ menee tai ero tulee, ja elämän käsikirjoitus notkahtaa. Alkusokin jälkeen siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Helena Kuntsi rohkaistui ja meni eron jälkeen paritanssin alkeistunneille.

Erikoiseläinlääkäri Helena Kuntsin, 55, elämän käsikirjoitus meni avioeron myötä uusiksi. Omia vapaampia kuvioita hän hakee nyt tanssikengät jalassa:

”Myin nettikirpparilla tavaroita avioeroni jälkeen kaksi vuotta sitten. Jäähdytyslaitteesta kiinnostunut soitti ja sanoi, että haluaisi tulla hakemaan laitteen heti, sillä illalla hän menee tanssimaan. Vastasin, että kuulostaa ihanalta! Minäkin haluaisin tanssia.

Elämäni oli ollut vuosia pelkkää työntekoa. Olin tavannut aviomieheni kaksikymppisenä ja uskonut, että vanhenemme yhdessä, mutta liitto päättyi eroon. Omistimme yhdessä perheyrityksen, ja kolme aikuista lastamme asuivat jo omillaan.

Avioero tarkoitti minulle valtavaa pettymystä. Menin aamuisin töihin, operoin klinikalla eläinpotilaita ja mietin iltaisin, miten selviytyisin uudessa tilanteessa ja kaikista haasteista. Onneksi sain pidettyä yritykseni elinvoimaisena.

Ajatus tanssimisesta antoi toivoa.

Olisin halunnut harrastaa lavatansseja jo aiemmin, mutta en saanut miestä innostumaan.

Erottuani kuuntelin melkein kadehtien äitini juttuja tanssikeikoilta. Hän aloitti tanssimisen kahdeksankymppisenä, kun isäni kuoli. Päätin, etten jää haikailemaan haaveeni perään niin pitkään.

Ilmoittauduin tanssikouluun, vaikka minulla ei ollut tanssiparia, mutta ei sitä vaadittukaan. Pari löytyi koulun kautta, ja nykyisin käyn tunneilla kolmena iltana viikossa. Lavoillakin olen tanssinut, vaikka aluksi pelotti.

Kuinka selviytyisin, kun vieras mies tulee enemmänkin kuin lähelle, kiinni?

Teen yhä töitä relatakseni ja irrottaakseni keskisormet housun sivusaumoilta – on henkisesti iso juttu, että kaltaiseni tunnollinen suorittaja antautuu luottavaisin mielin vietäväksi ja nojautuu tuntemattomaan. Äskettäin irrottelin tangoa ventovieraan kanssa, mitä en olisi uskonut koskaan tapahtuvan.

Elämälläni ei enää ole vakiokäsikirjoitusta, jonka mukaisesti edetä. Kukaan ei odota minun toimivan tietyn kaavan mukaisesti – mikä onkin tuntunut paitsi vapauttavalta myös haastavalta! Liikun maastossa, joka on kuin näyttöpäätteen taustakuva: vihreitä kumpuja suuren taivaan alla. Kummun takaa voi ilmestyä mitä vaan, ja saan vapaasti päättää, mitä sen kanssa teen vai teenkö mitään.

Miten suoriudutaan viisikymppisen sinkun roolista?

Vaikka tähän tyyliin. En ota enää vastaan huonoa kohtelua ja vältän altistumista negatiiviselle energialle. Haluan antaa liekkini loistaa!

Ero rapisti itsetuntoa naisena, mutta tilanne on korjaantunut vaihtamalla vanhat verkkarit ja gore-tex-kengät tanssikenkiin. Saatan treenata yksin kotona yläselän kiertoja ja lantion liikkeitä, sillä tuntuu mukavalta huomata kropan toimivan.

Viisikymppisenä ajattelee helposti, että osaa jo kaiken tarvittavan tai tyytyy siihen, että osaa sen, mitä muut minulta vaativat. On ihanaa huomata, että on monia asioita, jotka voivat näyttää mahdottoman hankalilta mutta eivät sitä ole. Siis vau, ihmeellistä, opin ja kehityn!

Ja jos kuviot eivät jonkun parin kanssa ihan onnistukaan, niin se ei ole vakavaa. Voin hymyillä ja sanoa, että sorry, ei lähtenyt. Ehkä ensi kerralla.

Välillä en saa ilon virnettä pois naamaltani, vaikka tanssit ovat ohi. Niin ihmeellisen keveä on olo.”

Lisää uuden polun löytäneitä Hyvän terveyden 50+ekstarassa.Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi-pavelusta.