Elämä uusperheessä sujuu, jos kaikki aikuiset pelaavat reilua peliä. Äitipuolten ja uusperheiden tavallisimpiin ongelmiin vastaa Väestöliiton perheneuvoja Salla Hyvärinen.

1.”No nyt ei kävisikään…”

Ex-puolison kanssa on sovittu, että lapset tulevat viikonlopuksi hänen luokseen. Sitten ex-puoliso soittaa, että tuli este ja voisivatko lapset tulisivat joskus toiste. Mikä eteen?

– Lähtökohta on se, ettei näin voi tehdä. Ei yksi aikuinen voi päättää monen perheen aikatauluista tai esimerkiksi sitä, miten, missä ja milloin lapsi viettää lomansa, synttärinsä tai joulunsa. Ex-puolisolle on sanottava tiukasti mutta asiallisesti, että sovitusta on pidettävä kiinni. Jos vain välit sallivat, niin ex-puoliso kutsutaan neuvotteluun: perheiden kesken neuvotellaan etukäteen linjaukset, joissa pysytään ja joista ei tingitä kuin aivan erityistapauksia lukuun ottamatta.

2. ”Meille tulee vauva.”

Kun uusperheeseen syntyy vauva, tuntevat vanhemmat lapset jäävänsä usein kakkostilalle. Mitä tehdä, ettei niin kävisi?

– Lapset pitää ottaa mukaan vauvan hoitoon mahdollisimman varhain. Jo ennen vauvan syntymää äitipuoli voi ottaa puolison lapset mukaan vaikkapa vauvanvaatekauppaan ja kirjoista voidaan tutkiskella vauvan kehitystä. Kun vauva syntyy, on aikuisten tärkeää osoittaa vanhemmille lapsille yhtä lailla huomiota kuin vauvallekin. Vanhemman lapsen oman tilan säilyminen on muun muassa niitä juttuja, joita ei saa vauvan vuoksi viedä: lapsen paikka ruokapöydässä säilyy entisellään eikä hänen huoneestaan tehdä vauvanhoitohuonetta. 

3. ”Vittu, sä et oo mun mutsi!”

Äitipuoli saattaa saada kaikki loat niskaansa, jos perheessä on vaikeita kasvukipuja poteva teini-ikäinen. Nuori vähät välittää säännöistä tai kohteliaista käytöstavoista. Mitä tehdä?

– Aikuiset eivät voi kuin yrittää pitää sovitusta kiinni ja asettaa rajat niin käytökselle kuin kotiintuloajoillekin. Kummaltakin aikuiselta vaatii pitkää pinnaa koettaa ottaa ärisevä tai täydellisen välinpitämätöntä näyttelevä teini mukaan perheen yhteisiin kuvioihin: pyytää perheen yhteiselle aamupalalle, kysyä lenkille tai vaatia teiniä hoitamaan tiskivuoronsa. Jos nuori asettuu suoraan uhmaamaan äitipuolta, pitäisi äitipuolen vastata siihen tiukasti: en ole äitisi, mutta näin on sovittu ja tässä minä en anna periksi.

– Aikuisella ei ole riitatilanteissa muuta vaihtoehtoa kuin pysyä sovitussa ja käskeä lastakin pysymään. Rehti asiallisuus on aina valttia.

4. ”Iskä, toi pomottaa.”

Lapset, teinit varsinkin, osaavat näppärästi pelata omaan pussiinsa vetoamalla jompaankumpaan aikuiseen. Mitä mies voi tehdä, jotta äitipuoli löytää paikkansa riitaisessakin laumassa?

– Miehen ja lasten isän on syytä pysyttäytyä yhteisesti sovittujen sääntöjen takana mutta malttaa olla menemättä väliin, kun lapsi ja äitipuoli selvittelevät välejään. Ylipäätään riidoissa riitaosapuolet hoitakoot sanomisensa keskenään. Rajanveto niin lapsille kuin nuorillekin asetettavissa säännöissä on uusperheen kummallakin aikuisella yhdessä. Uusperheen sääntöjä eivät esimerkiksi ex-puolisot saa koskaan sanella.

– Uusperheissä joudutaan usein sellaisenkin ongelman eteen, että teini uhkaa muuttavansa toiseen perheeseensä, jos ei saa tahtoaan lävitse. Vaikka jo 12-vuotiaalla lapsella on sananvaltaa siihen, asuuko hän äidin vai isän perheen luona, käytännössä alle 18-vuotiaan asioista päättävät lapsen vanhemmat. Kiistoissa kannattaa kääntyä kunnallisen lastenvalvojan puoleen.

5. ”Lapsesi ovat sietämättömiä.”

On tabu olla rakastamatta toisen lapsia. Voiko sellaisen tunteen kanssa elää?

– Voi, mutta olisi hyvä myöntää tunteensa myös puolisolle. Negatiiviset tunteet toisen lapsia kohtaan pitäisi selvittää puolison kanssa silläkin uhalla, että ne tulehduttavat aikuisten parisuhdetta. Äitipuolen pitää pystyä kohtelemaan miehensä lapsia kunnioittavasti ja ystävällisesti, vaikka ei heitä rakastaisikaan.

– Jos syyllisyys omista tunteista painaa mieltä, kannattaisi ottaa yhteyttä perheneuvolaan tai vaikkapa Väestöliiton perheklinikkaan. Puhuminen ammattiauttajan kanssa usein auttaa.

– Jos äitipuolella on omia lapsia, ei heitä saa kohdella eri tavoin kuin puolison lapsia. Esimerkki jos osa lapsista käy vain ajoittain uusperheessä ja osa lapsista asuu perheessä vakituisesti, olisi syytä pitää arki samanlaisena ja juhlia silloin, kun kaikki lapset ovat koolla.

6. ”Mun ostamat, sun ostamat.”

Mikko tarvitsee uudet luistimet, mutta kumpi perhe ne maksaa?

– Suositan, että lastenvalvojan luona tehtäisiin tarkahko sopimus siitä, kuka mitäkin ostaa. On aivan mahdollista päättää, että äiti ostaa Mikolle vaatteet ja isä harrastusvälineet. Ei kannata ottaa stressiä siitä, että lapsen toinen perhe käyttää rahaa eri tavalla. Kannattaa pitää omat säännöt myös lasten tavaroiden tai vaatteiden hankinnassa.

– Perheiden sisällä voi perustaa yhteisen tilin, johon aikuisten palkasta menee sovittu summa. Tältä perhetililtä kustannetaan kotitalouden menot, myös perheessä ajoittain vierailevien lasten pienemmät kulut.

– Jos perheen lapsilla on käytössä viikkoraha, on se asumisjärjestelyistä riippumatta parasta olla sovun säilymiseksi sama – toki niin, että teinit saavat vähän enemmän kuin lapset.

7. ”Lapset vievät mieheni kokonaan.”

Lapsiperheen arki voi olla lapsettomalle naiselle shokki. Miten muuttua uskottavaksi äitipuoleksi?

– Mieti itse, minkälaisena äitipuolena olisit aidoimmillasi ja mitä sinä itse odotat tulevalta perheeltäsi. Oletko luonteeltasi ehkä hoivaava tai vaikkapa menevä? Ei kannata pakottautua johonkin sellaiseen rooliin, jota olettaa muiden haluavan. Sovi puolisosi kanssa, mitä tehtäviä otat tässä perheessä: jaetaanko esimerkiksi harrastuksiin kuskaamiset?

– Ennen saman katon alle muuttoa pitäkää miehesi kanssa palaveri: mitä toivotte toisiltanne, mitä lapsilta, millaiset kasvatuslinjat uusperheessänne ovat, kuka käskee lapsia, miten tiukat säännöt asetetaan, missä kohtaa joustetaan ja kuinka kotitöistä sovitaan.

– Käykää samantyyppinen neuvottelu yhdessä lasten kanssa. Jo leikki-ikäisen kanssa voi paitsi sopia yhteisistä säännöistä, myös kysyä lapsilta, mitä he toivovat äitipuoleltaan tai mikä lapsia uudessa perhetilanteessa pelottaa. Suunnitelkaa lasten kanssa myös kivoja juttuja: käytäisiinkö lauantaisin yhdessä uimahallissa tai voisiko äitipuoli opettaa lapsille polkupyörän huoltoa, hän kun on siinä tosi hyvä. 

8. ”Oma äiti on oma äiti.”

Isän uusi nainen ei ole lapselle uusi äiti, eikä tarvitsekaan. Miten sanoa se lapselle niin, että lapsi sen ymmärtää?

– Se, että isä ja äiti eivät enää jatka elämäänsä toistensa vaan uusien kumppaneiden kera, voi olla lasten elämää rikastuttava juttu. Lapselle voi sanoa ääneen, ettei tulokas ole omimassa lapsen kiintymystä ja rakkautta lapsen omalta äidiltä. Lapselle on ihan suotavaa kertoa, että uudesta äitipuolesta voi pitää syyllistymättä. Lapset kun tuntevat usein pettävänsä sen vanhempansa, joka jää ulkopuolelle.

– On hyvä sopia heti alkuunsa, millä sanalla lapset kutsuvat äitipuolta. Pelkkä etunimi riittää ja on luontevin. Ei naiseen tarvitse liittää äidillä alkavia tai päättyviä sanoja.

9. ”Mulla olisi omakin elämä.”

Missä välissä äitipuoli hoitaa jumpat, ystävien tapaamiset ja työväenopistot? Miten saada aikaa parisuhteelle?

– Järkeä tekemisiin saa aikatauluttamalla perheen menot. Viikkolukujärjestykseen pannaan pakolliset kuviot, kuten työt, koulut, kaupassakäynnit, siivouspäivät sekä kaikkien harrastukset, myös aikuisten. Koettakaa tosin raivata tilaa myös perheenne yhteisiin juttuihin. Aikuiset sopivat keskenään yhteisistä illoista tai lomista, jolloin lapset ovat ex-puolisolla tai vaikka isovanhemmilla.

– Äitipuolten kannattaa pitää omista menoistaan huolta. Jos marttyyriajatukset siitä, että minä-teen-täällä-kaiken-ja-uhraan-perheelleni-vapaa-aikani, pääsevät itämään, on seurauksena katkeruuden tunteita. Silloin kannattaa ottaa oma asema uudestaan esiin ensiksi puolison kanssa ja kertoa, miltä itsestä tuntuu.

10. ”Enää en jaksa…”

Mistä apua, jos elämä uusperheessä käy liikaa kantin päälle?

– Kunnan perheneuvolasta, seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksesta, yksityiseltä perheterapeutilta tai Väestöliitosta. Vertaistukea löytyy myös internetistä.

Lue lisää rahariidoista parisuhteessa.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.