Kun sisarukset riitelevät perinnöstä, jäljet johtavat lastenkamariin. Vanhat kaunat voivat ryöpsähtää valloilleen, jos jokainen ahnehtii mammonana sitä, mitä taannoin jäi vaille.

Kuinka siskon käy? Mitä veli keksii? Onko joku juonitellut? Miten selviämme riitelemättä? Ei, en uskalla ajatellakaan!

Vanhempien kuolema pelottaa, usein myös sisarusriitojen vuoksi. Riidat voivat muhia niin kauan kuin toinen vanhemmista elää ja räjähtävät silmille perinnönjaossa. Sisarukset syyttelevät toisiaan ahneiksi, epäilevät toisiaan varkaiksi.

Psykoterapeutti Marja Wich-Markula uskoo, että jokainen on perinnönjaossa ahne.

– Riita syntyy, koska kaikki ovat samassa hylätyksi tulemisen tilassa.

Eriarvoisia jo lapsena

Riitoja, loukkaantumisia ja katkeruutta lietsovia tilanteita on yhtä monia kuin on riiteleviä sisaruksia. Tunneristiriidat kanavoituvat perintöriidoiksi, joten kahvikupeistakin kinataan, jos ei ole muuta aihetta.

Jos sisarusten välille syntyy oikein repiviä riitoja, Wich-Markulan mukaan välit eivät ole koskaan olleetkaan hyvät.

Se, missä tunnelmissa perintöä jaetaan, riippuu siitä, kuinka oikeudentajuisia aikuiset – varsinkin äiti – olivat silloin, kun lapset riitelivät.

– Jos äiti suhtautuu välinpitämättömästi riitelyyn, lasten väliin jää kaunaa. Ja jos äiti lisäksi oli kitsas ja hänen oli vaikea antaa, lapsista tulee ahneita.

Wich-Markula korostaa, että sisarkateuden lievittäminen on myös vanhempien tehtävä. Harvassa perheessä sitä osataan kuitenkaan selvittää hyvin. Ajatellaan, että ainahan lapset riitelevät. Vanhempi saa vapaasti viedä nuoremman lelun.

Kaikki lasten kateudessaan tekemät temput eivät myöskään tule vanhempien tietoon. Toisaalta vanhempi voi olla itse kateellinen ja siksi sokea lastensa riidoille.

Äidin rakkaus tavarassa

Rakastiko äiti minua? Olin sentään isän lempilapsi! Minäpäs olin isän lempilapsi! Miksei äiti kannustanut minua, vaan siskoa?

Vanhempien kuoltua lapsissa voi herätä hylätyksi tulemisen tunne.

– Kun toinenkin vanhemmista kuolee, lapsilla on viimeinen mahdollisuus saada vielä jotain äidiltä ja isältä. Tavarassa ja omaisuudessa äidin ja isän rakkaus sekä ominaisuudet konkretisoituvat.

Jos perillinen haluaa kaappeja ja sänkyjä, vaikka ei saisi mahtumaan niitä minnekään, on Wich-Markulan mukaan kyse vanhempien rakkauden velkomisesta.

Ulos lastenkamarista

Riitoja saattaa syntyä myös siitä, että aikuinen lapsi uskaltaa vasta viisi-kuusikymppisenä tehdä sellaista, mitä ei vanhemman eläessä uskaltanut. Yksi ryhtyy kirjoittamaan, toinen eroaa, kolmas tulee ulos kaapista.
Mutta mikä sisarusriidan aihe se on?

– Kun uskaltaa ruveta tekemään asioita omalla tavallaan, hyppää pois roolista, johon muut ovat tottuneet. Ja kun jokainen muuttuu tavallaan, syntyy hämmennys.

Wich-Markula on tavannut niitäkin, jotka lahjoittavat osuutensa sisaruksilleen sopuisasti todeten, että heillä on jo kaikkea.

– He ovat itsenäistyneet lapsuudenperheestä, lastenkamari on jo kaukana. Tarkoitus onkin, että lapsuuden perheen merkitys aikuistuessa häipyy menneisyyteen ja oma perhe tulee tilalle.

Sovinto kannattaa aina

Lapsuuden kaunoilta ei kukaan kokonaan välty, mutta useimmiten 40–50-vuotiaat pystyvät käsittämään, että vanhemmat kuolevat. Jos sisaruksilla on halua antaa toisilleen anteeksi, he alkavat rakentaa rauhaa ajoissa.

Sisarukset, jotka kerran ovat olleet läheisiä, osaavat arvostaa sitä, etteivät ole tunteneet ketään yhtä kauaa kuin toisensa.

Katkeruus on painolasti elämässä. Vähitellen perinnönjaossa ahnehdittujen tavaroiden arvo häipyy ja sovinnon aika voi koittaa niillekin, joiden välit perintöriita myrkytti.

– Sovintoja tehdään vielä kymmenien vuosien jälkeen, ja se kannattaa aina. Sovinnonteon voi aloittaa, vaikka tuntisi tulleensa kohdelluksi väärin. Vaikka kauna ei tyystin häviäisikään, arvokas sisarussuhde palautuu, Marja Wich sanoo.

Asiantuntija psykoterapeutti Marja Wich-Markula.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.