Kun sisarukset riitelevät perinnöstä, jäljet johtavat lastenkamariin. Vanhat kaunat voivat ryöpsähtää valloilleen, jos jokainen ahnehtii mammonana sitä, mitä taannoin jäi vaille.
Kuinka siskon käy? Mitä veli keksii? Onko joku juonitellut? Miten selviämme riitelemättä? Ei, en uskalla ajatellakaan!
Vanhempien kuolema pelottaa, usein myös sisarusriitojen vuoksi. Riidat voivat muhia niin kauan kuin toinen vanhemmista elää ja räjähtävät silmille perinnönjaossa. Sisarukset syyttelevät toisiaan ahneiksi, epäilevät toisiaan varkaiksi.
Psykoterapeutti Marja Wich-Markula uskoo, että jokainen on perinnönjaossa ahne.
– Riita syntyy, koska kaikki ovat samassa hylätyksi tulemisen tilassa.
Eriarvoisia jo lapsena
Riitoja, loukkaantumisia ja katkeruutta lietsovia tilanteita on yhtä monia kuin on riiteleviä sisaruksia. Tunneristiriidat kanavoituvat perintöriidoiksi, joten kahvikupeistakin kinataan, jos ei ole muuta aihetta.
Jos sisarusten välille syntyy oikein repiviä riitoja, Wich-Markulan mukaan välit eivät ole koskaan olleetkaan hyvät.
Se, missä tunnelmissa perintöä jaetaan, riippuu siitä, kuinka oikeudentajuisia aikuiset – varsinkin äiti – olivat silloin, kun lapset riitelivät.
– Jos äiti suhtautuu välinpitämättömästi riitelyyn, lasten väliin jää kaunaa. Ja jos äiti lisäksi oli kitsas ja hänen oli vaikea antaa, lapsista tulee ahneita.
Wich-Markula korostaa, että sisarkateuden lievittäminen on myös vanhempien tehtävä. Harvassa perheessä sitä osataan kuitenkaan selvittää hyvin. Ajatellaan, että ainahan lapset riitelevät. Vanhempi saa vapaasti viedä nuoremman lelun.
Kaikki lasten kateudessaan tekemät temput eivät myöskään tule vanhempien tietoon. Toisaalta vanhempi voi olla itse kateellinen ja siksi sokea lastensa riidoille.
Äidin rakkaus tavarassa
Rakastiko äiti minua? Olin sentään isän lempilapsi! Minäpäs olin isän lempilapsi! Miksei äiti kannustanut minua, vaan siskoa?
Vanhempien kuoltua lapsissa voi herätä hylätyksi tulemisen tunne.
– Kun toinenkin vanhemmista kuolee, lapsilla on viimeinen mahdollisuus saada vielä jotain äidiltä ja isältä. Tavarassa ja omaisuudessa äidin ja isän rakkaus sekä ominaisuudet konkretisoituvat.
Jos perillinen haluaa kaappeja ja sänkyjä, vaikka ei saisi mahtumaan niitä minnekään, on Wich-Markulan mukaan kyse vanhempien rakkauden velkomisesta.
Ulos lastenkamarista
Riitoja saattaa syntyä myös siitä, että aikuinen lapsi uskaltaa vasta viisi-kuusikymppisenä tehdä sellaista, mitä ei vanhemman eläessä uskaltanut. Yksi ryhtyy kirjoittamaan, toinen eroaa, kolmas tulee ulos kaapista.
Mutta mikä sisarusriidan aihe se on?
– Kun uskaltaa ruveta tekemään asioita omalla tavallaan, hyppää pois roolista, johon muut ovat tottuneet. Ja kun jokainen muuttuu tavallaan, syntyy hämmennys.
Wich-Markula on tavannut niitäkin, jotka lahjoittavat osuutensa sisaruksilleen sopuisasti todeten, että heillä on jo kaikkea.
– He ovat itsenäistyneet lapsuudenperheestä, lastenkamari on jo kaukana. Tarkoitus onkin, että lapsuuden perheen merkitys aikuistuessa häipyy menneisyyteen ja oma perhe tulee tilalle.
Sovinto kannattaa aina
Lapsuuden kaunoilta ei kukaan kokonaan välty, mutta useimmiten 40–50-vuotiaat pystyvät käsittämään, että vanhemmat kuolevat. Jos sisaruksilla on halua antaa toisilleen anteeksi, he alkavat rakentaa rauhaa ajoissa.
Sisarukset, jotka kerran ovat olleet läheisiä, osaavat arvostaa sitä, etteivät ole tunteneet ketään yhtä kauaa kuin toisensa.
Katkeruus on painolasti elämässä. Vähitellen perinnönjaossa ahnehdittujen tavaroiden arvo häipyy ja sovinnon aika voi koittaa niillekin, joiden välit perintöriita myrkytti.
– Sovintoja tehdään vielä kymmenien vuosien jälkeen, ja se kannattaa aina. Sovinnonteon voi aloittaa, vaikka tuntisi tulleensa kohdelluksi väärin. Vaikka kauna ei tyystin häviäisikään, arvokas sisarussuhde palautuu, Marja Wich sanoo.
Asiantuntija psykoterapeutti Marja Wich-Markula.
