Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Kaikkien aikojen kiehtovin lääkäripalstan keskustelu käytiin Eeva-lehdessä vuonna 1970:

Kysymys: ”Olenko mahdollisesti syönyt liikaa lakritsia, kun peräaukkoni on musta?" Epätietoinen opiskelija.

Vastaus: ”Ette varmasti, ei se kenelläkään mikään sinisilmä ole - keskittykää varsinaiseen opiskeluaiheeseenne.”

Luin lääkäripalstoja innokkaasti jo lapsena, mutta tähän elämää suurempaan keskusteluun tutustuin opiskeluaikoinani. Sitaatti julkaistiin ”Jyviä ja akanoita”-kokoelmakirjassa vuonna 1988.

Erityisesti lääkärin loppukaneetti viehätti minua. Otin sen ohjenuorakseni. Aina kun joku turhanaikainen huoli tuntui vaivaavan mieltä, muistelin tuota napakkaa kehotusta: ”Keskittykää varsinaiseen opiskeluaiheeseenne”.

Sitä paitsi nimimerkki Epätietoinen opiskelija kävi varoittavasta esimerkistä. Hänen kohtalonsa muistutti siitä, mihin keskittyy sellainen ihminen, joka ei keskity varsinaisiin opintoihinsa.

Mietin kyllä myös, oliko epätietoista opiskelijaa olemassakaan. Kysymys vaikutti kieli poskella rustatulta. Toisaalta 1970-luvulla lääkäripalstat olivat tulvillaan omituisia kysymyksiä.

Kaikki se, mistä ei kehdattu Osuuskaupan portailla puhua, näytti pursuavan lehtien palstoille.

Jos epätietoinen opiskelija oli olemassa ja jos hän oli lähettänyt kysymyksensä aidon huolen vallassa ja pitkällisen itsetutkiskelun päätteeksi, vastauksen oli täytynyt tuntua hänestä tyrmistyttävän tylyltä.

Lääkäripalstaa lukiessa tulee aina miettineeksi, saiko kysyjä pulmiinsa vastauksen. Lakritsin vaaroja koskevassa kysymyksessä lukijaa vaivasi suorastaan piinallinen epätietoisuus.

Onneksi aika tekee joskus yllättäviä silmukoita. Vuonna 2008 menin ja höpötin jossakin haastattelussa tästä lääkäripalstamuistostani.

Kului pari päivää, sitten sain sähköpostia helsinkiläiseltä diplomi-insinööriltä Timo Tolsalta: ”Silmiini sattui haastattelusi, jossa siteeraat lehden lääkäripalstaa vuosien takaa. Itse asiassa kysymyksen ja vastauksen ilmestymisestä on jo 38 vuotta. Tiedän historian sattuneesta syystä hyvin, kysymyksen lähetin minä veljeni kanssa.

Jutun juoni oli seuraava: autoin veljeäni hänen graduunsa liittyvien postitusasioiden tiimoilla opiskelijakaksiossa Kalliossa, kun viereisessä huoneessa lehteä lukenut äitimme puuskahti ällistyneenä: ’Täällä joku kyselee lääkäripalstalla, että onko terveydelle vaarallista, jos napa irtoaa. Sehän on sama kuin jos kysyisi, onko syönyt liikaa lakritsia, kun on peräaukko musta.’

Muuta ei tarvittu. Vilkaisimme veljeni kanssa toisiamme ja tuota pikaa hän tekstasi tussikynällä ruutupaperille kysymyksen: ’Olenko mahdollisesti syönyt liikaa lakritsia, kun peräaukkoni on musta? - Epätietoinen opiskelija.’

Postitimme kirjeen Eeva-lehden Lääkäri vastaa -palstan pitäjälle Jaakko Talalle elokuussa 1969. Eevan numerossa 2/70 saimme tosiaan vastauksen: ’Ette varmasti, ei se kenelläkään mikään sinisilmä ole — keskittykää varsinaiseen opiskeluaiheeseenne.’

Pakkohan niin oli tehdä, lääkärin määräyksestä. Veljeni valmistui hiukan yöhemmin valtiotieteilijäksi, minusta tuli diplomi-insinööri. Hauska havaita, että kyseinen pulma ja ratkaisu siihen on elänyt laajemmankin elämän.”

Saa sanoa, että kirje riemastutti minua. Tekee aina hyvää, kun palaset loksahtelevat kohdalleen, ja tällä nimenomaisella palasella tuntui olevan jo miltei kulttuurihistoriallista arvoa.

Jätän pohdittavaksi, kuinka laajalti tämä viisaan lääkärin neuvo on vaikuttanut suomalaisten korkeaan koulutustasoon.

Lue lisää Tammisia

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.