Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Se ainoa asia, joka tässä jatkuvan kasvun maailmassa ei ole lisääntynyt, on merkityksen tunne. Tämä ei ole tilastotietoa, tämä on henkilökohtainen tuntemus.

Yhä useammin käy niin, että kadotan sen luonnollisen eteenpäin virtaamisen tunteen, joka vielä lapsena ja nuorena tuntui itsestään selvältä. Ja ihmettelen sen sijaan, mistä olen tulossa ja mihin olen menossa.

Ajan kuva: auto, maantie, radiossa höpötystä, mielessä palaverien lauseenpätkiä ja tekemättömiä töitä ja kaiken yllä hajamielinen kysymys — mihin tällä touhulla oikeastaan pyritään?

Yritys on ainakin kova. Jatkuvan kasvun periaate ei tarkoita vain sitä, että teollisuustuotanto kiihtyy; se tarkoittaa myös sitä, että teemme melkein kaikkea enemmän kuin ennen.

Käymme joogassa enemmän kuin ennen, juoksemme enemmän maratoneja kuin ennen, syömme enemmän makeisia, veikkaamme enemmän, katsomme enemmän televisiota, matkustamme enemmän.

Me jopa etsimme enemmän kuin ennen: avaimia, kukkaroa, sateenvarjoa — ylipäätään kaikkia niitä esineitä, joita meillä on enemmän kuin ennen. Eniten etsimme mobiililaitteita. Mobiililaite tarkoittaa juuri sitä, että ei ole
mitään lankaa, jota pitkin laite löytyisi.

Tämä ei ole henkilökohtainen tuntemus, tämä on tilastotietoa. Ajankäytön ja kuluttamisen tilastoista selviää, että me olemme jonglöörejä kaikki: jokaisella on joka hetki monta palloa ilmassa.

Muutos on tapahtunut niin vähitellen, että me emme edes huomaa tätä jonglööraustamme. Juuri siksi nelikymppisetkin uskovat nykyään potevansa dementiaa. Vaikka meillä on vain enemmän muistettavaa kuin ennen.

Jopa hyvät asiat meinaavat mennä överiksi tässä jatkuvan kasvun maailmassa.
Lasketaanpa vaikka: nelihenkisessä taloudessamme on 18 harrastuslähtöä viikossa. Ne ovat onnellisia ja kehittäviä hetkiä, juuri sitä omaa aikaa, jota ihminen kiireittensä keskellä kaipaa.

Mutta kaikki tämä onni ja kehittyminen tarkoittaa myös päällekkäisiä lähtöjä, logistiikkaongelmia ja kotitöiden kasaantumista. Siis niitä havahtumisen hetkiä, kun vasta pukuhuoneessa muistaa maailman olemassaolon: ai niin, sekin homma on vielä tekemättä, ja oho, minähän lupasin hakea lapset!

Millainen mahtaa olla harrastusten suomenennätysperhe? Olisi kiinnostavaa vilkaista heidän aikatauluaan.

Merkityksen tunteen väheneminen voi hyvin olla seurausta jatkuvasta kasvusta. Siis niin, että kun kaikki kasvaa, kaiken suhteellinen arvo samalla pienenee.
Tai sitten tässä iässä merkityksen kuuluukin hiukan katoilla.

Maailman arvioimisen ikuinen dilemma: juuri kun on valmis tekemään johtopäätöksiä muutoksista, tajuaa että on itsekin muuttunut.

Mutta se ainakin alkaa näyttää selvältä, että jatkuva kasvu ei tuota merkitystä.

Vaikka aloittaisin kolme uutta harrastusta ja matkustaisin entistäkin kauemmaksi, minulle tuskin selviäisi, mitä tänne tultiin tekemään.

Joten jää vain yksi todellinen vaihtoehto, se kaikkein vallankumouksellisin ongelmanratkaisun tapa: että hyväksyy tilanteen.

Antaa olla. Let it be.

Sillä onhan täällä ennenkin eletty ja mennä pöhkötetty eteenpäin, vaikka mitään merkityksen tunnetta ei ollut vielä edes keksitty.

Voisiko tältä pohjalta rakentaa peräti vastarintaliikkeen. Siis vastustaisi jatkuvaa kasvua hyväksymällä heti alkuunsa sen, että merkityksen tunne ja onni eivät kaiken aikaa kasva.

Lue lisää Tammisia

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Vierailija

Petri Tamminen: Kadonnut - merkityksen tunne

Tällaisena laiskana ihmisenä en ole onnistunut haalimaan päällekkäisiä tehtäviä. Kun ei ole autoa, ei lapsia tarvitse kuskata mihinkään. Omat harrastukset ovat kotipiirissä, kerrostalossa ei ole pihatöitä, ruokaa laitetaan lyhyen kaavan mukaan jne. Joskus vähän kadehdin ikäisteni kiireisten elämää ja sitten hoksaan, että en nyt oikeastaan. Yksi asia ei nykyaikana lisäänny: ruuan hankintaan ja valmistamiseen kuluva aika. Jos lisääntyisi, jos kasvattaisismme ja korjaisimme sadon itse,...
Lue kommentti
Vierailija

Petri Tamminen: Kadonnut - merkityksen tunne

Ei voi muuta kuin yhtyä kirjoittajan tunteeseen. Itse olen harkinnut mobiileista luopumista, mutta sitten kuitenkin aina perunnut ajatuksella, että entäs jos sen takia joku jonka hädän voisin ratkaista, jääkin omalletunnolleni - varsinkin jos se joku on omaiseni. Siispä jatkan mobiilini ylläpitolatausta - väkinäisesti mutta kuitenkin. Olen nyt niin tyhjä että en tiedä mitä yleensäkään pitäisi tehdä, kun merkityksen tunne vain jatkaa haihtumistaan, tyhjä edes kirjoittamaan, joten tässä tämä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Asennesiivous tekee elämästä kukoistavampaa, neuvoo valmentaja ja improvisaattori Tuomas Mikkonen.

1. Leiki ja innostu

Tee tänään ainakin vartin ajan sitä, mikä innostaa ja missä olet parhaimmillasi. Ihanteellisia olosuhteita ei ehkä tule koskaan: puuttuu sopiva hetki tai rahaa, tai joku ilmestyy muistuttamaan aiemmista epäonnistumisista. Ole kuin historiaa tai ankeuttajia ei olisi. Jos pystyt kaikesta huolimatta nauttimaan puuhasta, sinulla menee hyvin. Anna kukoistuksen tuntua huomennakin.

2. Helli ja auta

Vältä kohtaamisia, jotka tekevät sinut huolista sairaaksi, jopa voimattomaksi. Kun maailman epäreiluus ja sosiaalisen median ahdistuneisuus vyöryvät päälle, vetäydy tynnyriin. Keskity sitten hellimään ja huolehtimaan heikommista. Voisitko auttaa jotakuta lastenhoidossa tai lähiseudun vanhuksia? Hyvän tekeminen lisää kukoistamista. Pessimismi sen sijaan passivoi.

3. Toimi ja rauhoitu

Sopiva määrä intohimoa innostaa kohti tavoitetta, mutta pakkotahtisuus stressaa. Luovu ajatuksesta, että olet korvaamaton. Myös liian leppoisa elämä ahdistaa, jos tuntuu, ettei omalla työllä tai olemassaololla ole merkitystä. Näiden välitilassa voi tavoittaa kukoistuksen, tunteen rauhasta, voimasta ja onnesta. Tärkeää on tasapaino tekemisen ja tekemättömyyden välillä.

Tuomas Mikkosen ajatuksista enemmän hänen kirjassaan 100 tapaa uudistua ja kukoistaa, Docendo 2018.

 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Kun puoliso sairastuu tai vammautuu, kyseessä on iso kriisi. Arki muuttuu, sairastunut oireilee ja talous temppuilee. Kaikki pyörii sairauden ympärillä.

Miten ihmeessä terve puoliso jaksaa?

Se on kysymys, jota juuri kukaan ei muista kysyä. Olettamus on, että hän jaksaa, mutta kuinka kauan?

– Alkuun terve puoliso jaksaakin tsempata. Mutta jos tilanne jatkuu pitkään tai uusiutuu,  voimat vähenevät. Moni pari jää liian yksin, toteaa Liisa Välilä, Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja ja psykoterapeutti.

Liisa Välilä tietää, mistä puhuu, sillä hän on pitkään taistellut puolisonsa Juhan erilaisten sairauksien keskellä.

– Kunpa joku kysyisi, miten terve puoliso jaksaa, Liisa Välilä summaa sekä omaa että kanssasiskojen kokemusta.

– Aina kysytään sairaan vointia, mutta terveen voimia harvoin tiedustellaan.

– Suomessa sairaus kyllä hoidetaan, mutta henkinen puoli jää valitettavasti usein huoltamatta, Välilä toteaa.

Tämän vuoksi Parisuhdekeskus Kataja on käynnistänyt laajan yhteistyön eri potilasjärjestöjen kanssa. Heillä on meneillään hanke Kun puoliso sairastuu, jossa koulutetaan ja kannustetaan terveydenhuollon ammattilaisia huomaamaan parisuhde ja perhe.

– Teetimme aiheesta myös kyselyn. Tuloksen voi  summata juuri tuohon toiveeseen: ”Kunpa joku kysyisi, miten siellä kotona menee!” Välilä jatkaa.

Miten suhteessa on puhuttu?

Liisa Välilä ymmärtää hyvin, että akuutin sairauden tullen voimat menevät arjesta selviämiseen. Silti puhuminen ja omien tunteiden tunnistaminen olisi paras lääke yhteyden säilyttämiseen.

– Sairastumistilanteessa korostuu, millainen on ollut pariskunnan puhumisen kulttuuri. Kaikille puhuminen ei ole yhtä luontevaa. Jos puhuminen on vaikeaa, asiantuntijan avusta olisi hyötyä.

– Lääkäreidenkin olisi hyvä kysyä, mikä on henkinen vointi ja mikä kannattelee.

Eri sairaudet tuovat erilaiset tunteet pintaan. Monissa tilanteissa sairastuneen toimintakyky saattaa muuttua, seksuaalisuus vähentyä ja mieliala vaihtelee. Voimat menevät sairauden kanssa kamppailuun.

– Täysin ymmärrettävää on, ettei sairastunut ihminen näe itseään realistisesti. Harva hoksaa olevansa hankala tai kiukkuinen kumppani, josta on vaivaa. Tästäkin olisi hyvä avoimesti puhua, Välilä sanoo.

Terve parisuhde perustuu vastavuoroisuuteen. Oleellista on edelleen muistaa kysyä, mikä antaa toisella kokemuksen rakastetuksi tulemisesta.

– Sitoutuminen ja rakkaus kantavat toivottavasti  vaikeassakin tilanteessa. Kannattaakin miettiä, mitä vielä voimme tehdä yhdessä  näillä mahdollisuuksi Ja kannattaa myös  etsiä ammattiapua suhteen tueksi.

Hyödyksi olisi myös sen keskusteleminen, onko pariskunta naimisissa sairauden kanssa vai toistensa kanssa. Eletäänkö elämää vain sairauden ehdoilla? Vaatiiko sairas osapuoli, että toinenkin luopuu elämästään?

– Paljon riippuu siitä, millaista perinnettä itse kantaa. Ääriesimerkki ovat huolenkantajat, ehkä useimmiten naiset, jotka kokevat, että sairastuneelle on omistauduttava ja luovuttava kaikesta muusta.

Muista hoitaa myös itseäsi

Joskus käy myös niin, että sairastunut osapuoli tulee hyvin mustasukkaiseksi. Kun hän ei pääse minnekään, toinenkaan ei saa nauttia elämästä.

– Tai saattaahan sairastunut ihminen joskus vaipua itsesääliin ja kokea olevansa uhri, jonka elämä on ohi.

Liisa Väliä muistuttaa, että harva on alun perin mennyt naimisiin sairauden kanssa. Koska kyseessä on uusi tilanne, myös pelisäännöt on syytä päivittää.

Jos terve osapuoli luopuu oman itsensä hoitamisesta, vaarana on uupuminen. Tuolloin ollaan tilanteessa, että raikasta happea ja uutta virtaa suhteeseen ei tule mistään.

– Terveen puolison kannattaa miettiä, miten hän tankkaa itseään. Liian usein käy niin, että pariskunta sinnittelee äärirajoille asti. Avuntarve uskalletaan tuoda esiin vasta romahtamispisteessä.

Siksi hyvässä vaiheessa ja terveenä ollessa kannattaisi keskustella tulevista haasteista: Jos jompikumpi sairastuu, mitä toiselta toivotaan?  Saako puoliso viedä intervallishoitoon, vaikka hän vastustelisi? Mitä toiselta toivoo sairauden tullen. Hoitotahtokin selkeyttää tilannetta.

Asiantuntijana toiminnanjohtaja, psykoterapeutti Liisa Välilä Parisuhdekeskus Kataja ry:stä. Lisätietoa hankkeesta Kun puoliso sairastuu.

Lue lisää Hyvä terveys 5/18, jossa on muotoilija Päivi Rintaniemen ja insinööri Markku Rintaniemen tarina, kun Markku sairastui vaikeahoitoiseen glaukoomaan. Tilaajana voit lukea koko lehden maksutta digilehdet.fi-palvelusta.